top of page
Writer's pictureMari Moro

Villit ja vapaat



Taimitarhoilla alkaa käydä vilske, ja lähestyvä äitienpäivä näkyy ruuhkana kukkakaupoissa. Amppelikioskitkin ovat ilmestyneet jo sinne tänne ja vaikka valkoiset muoviamppelit ovat esineinä epäesteettisintä mitä kukkapuolella tiedän, unohdetaan se ruma ruukku ja iloitaan kukkasista.


Piipahdus paikallisessa Hankkijan myymälässä osoitti, että monet tuotteet suorastaan revitään käsistä - toki turvaväli huomioiden. Esimerkiksi siemenperunoiden ja kepasipuleiden arvostus on noussut kovasti sitten viime kesän, ja siemenpuolella härkäpavut, punajuuret ja porkkanat kelpaavat myös.

Esikoiden vyöry kotipihalla on jo alkanut. Villimmät tulppaanit aloittelevat nekin kukintaa ja toisin kuin jalostetut lajikkeet, ne eivät taannu vaan vahvistuvat ja leviävät vuosi vuodelta. Makoilin yhden esikkopenkin luona ja tuijottelin taivaalle. Perhosten ja lintujen vapaa meno on korona-aikaan kadehdittavaa: saa pyrähtää ja mennä minne mieli tekee. Tosin tähän aikaan vuodesta olisin joka tapauksessa omassa puutarhassa, mitä nyt piipahtaisin ehkä Virossa tai Lontoossa, mutta nyt ei ole yhden yhtä reissua suunnitteilla. Siihenkin sopeutuu, kun on pakko. Villi ja vapaa voi olla myös kotimaan kamaralla, ja kyllä meillä riittää hienoja retkikohteita omasta takaa.

Sammakot ovat kutupuuhissa, ja viime kesänä kaivetusta lammikosta on tullut varsinainen kutulampi. Uudelle alueelle on aikomus istuttaa kasveja, ja sekä perennoja että yksivuotisia mahtuu satamäärin. Nyt melkein kaduttaa tämä älytön työmaa, olisi ehkä pitänyt asfaltoida koko läntti. Siirsin eilen ainakin 2o kookasta juurakkoa: rohtoraunioyrttiä, lapinnauhusta, japaninnauhusta, ruttojuurta ja auringontähteä. Ja vaikuttaa siltä, ettei siellä ole juuri mitään. (Pensaita ja puita on istutettu jo viime kesänä.) Näkymiä laitan, jahka kuvattavaa on. Yksivuotisille on oma länttinsä, mukana muun muassa unikkokolkka ja tsinnianurkka.

Kiitän saamastani palautteesta. Kukkasillaan-kirja tuntuu olevan lukijoiden mieleen, ja on siitä kuulemma ollut iloa ja saanut nauraakin. Kirjoja voi tilata edelleen, ja mukaan tulee siemenylläri. Muista laittaa mukaan puh.nrosi, sillä Posti tarvitsee sen.

Tilauksen voi tehdä myös mistä tahansa verkkokirjakaupasta tai sitten minulta:

mari.moro@marimoro.fi

120 views0 comments

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page