top of page

Vanha vuosi kompostoitu


Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Kiikutin eilen viimeisetkin kuluneen (kauhean) vuoden rippeet kompostiin, ja yhdessä hevosenlannan ja ajan kanssa mikrobit jylläävät siitä käyttökelpoista. Näin pääsee vuodesta 2020 eroon ainakin osittain. Ja siitä voi joskus tulla sitten ponnahtaa jotain tällaista:

Tai ensin vähintään jotain tällaista:

Mustilasta tilatut puuvartisten kanssa kävi pieni iloinen tapaturma. Lioitin kaikki siemenet - kymmenisen erää - ja noudatin saamiani ohjeita. Tai niin ainakin luulin, sillä maakia (Maackia amurensis) oli alkanut itää jo liotusvaiheessa. Miksei kukaan varoittanut!!! Nyt ne sitten piti laittaa multaan ja kasvamaan lamppujen alle. (Onneksi on pojan eläinharrastusten jäljiltä tusinan verran terraarioita, lämpömattoja ja kasa lamppuja.) Nyt innokkaimmat maakkiat (kuvassa) ovat jo tulitikun mittaisia ja on täysi tekeminen saada pysymään ne hengissä. Kuva ei ole kaksinen, vaan eipä ole viherpeukkukaan. Itävyys Mustilan maakkioilla oli muuten sataprosenttinen ja ne itävät samalla kun keittää riisipuuroa.

Maakkia (Maackia amurensis) ja elämän alkutahdit.

Sitten valoasiaa. Haluaako joku pari saksalaisvalmisteista suurpainenatriumvalaisinta (600w)? Ovat lähes käyttämättömiä, ja sain ne taannoin lähes ilmaiseksi, joten voin laittaa ne kiertoon samaan hintaan eli merileväpullo/lamppu. Jos kiinnostaa, laita meiliä. Lamput ovat Mikkelissä. Yksi valaisin tuottaa valoa (ja lämpöä) melkoisesti, joten nuo kaksi riittää 20 neliölle. Ei, en ole käyttänyt niitä kannabiksen kasvattamiseen, mutta tiedän asiantuntijoiden ja alan harrastajien niin tehneen. Sain ne aikoinani eräältä henkilöltä, joka oli tilannut niitä liikaa mm. sitruspuiden kasvattamiseen, mutta hänen suurehkoon viherkappeliinsa riitti kaksi valaisinta.

Ystävänpäivä lähestyy, ja perinteinen siemenkirjelähetys postitetaan helmikuun 8. päivä. Systeemi on sama eli laita nimesi ja osoitteesi, lähetys on ilmainen. Vanhat osoitteet eivät ole tallessa, enkä käytä niitä mihinkään muuhun tarkoitukseen. Jahka tontut toipuvat tolkuttomasta puuron syönnistä, konvehtiähkystä ja lumitöistä, he alkavat pussittaa siemeniä. Laita tilauksen mukaan ensisijainen toiveesi H (hyötykasveja tai K (kukkasia). Jos haluat molempia, niin sekin käy. Viime vuonna postitettiin 52 lähetystä, sillä tontut olivat keränneet hämäräperäisillä kaupunkireissuillaan (?) sen verran tyhjiä pulloja. (Siemenet loppuivat kesken.) Vuoden 2020 lähetyksessä oli mukana mm. erikoisempia tomaatteja, porkkanoita ja kesäkurpitsoita, ja kukkasten puolella tietysti tuoksuherneitä, joka kuuluu Valentinen päivän peruskukkasiin, ja unikkosatsissa oli noin 15 erilaista yksivuotista tapausta. Meiliä siis tänne: mari.moro@marimoro.fi

Valoisia aikoja odotellessa pitää kuunnella musiikkia ja kaivella arkistoja. George Harrisonin Friar Parkissa (Henley-on-Thames) kuvattu nostalginen musiikkivideo pelastaa ankean aamun, jos sellainen taas tulee eteen, ja mukana vilahtaa puutarhatonttujakin. Eric Idlen ohjaama video tuo mieleen Monty Pythonin, ei voi mitään. Remasteroitu versio biisistä löytyy myös, vaan siitä puuttuu puutarha, jota Harrison, hänen kaksi veljeään ja noin kymmenkunta puutarhuria hoitivat intohimolla ja tyylillä - ja siis vuosikymmeniä. Siellä on mm. Matterhornin jäljitelmä, jonka puutarhan rakennuttaja Sir Frank Crisp aikoinaan alppihuumassaan rakennutti. Harrison muuten paiski sellaisia 14 tunnin työpäiviä, eikä karttanut yövuoroja, sillä kuutamossa puutarhan spirit pääsi valloilleen ihan eri tavalla. "Sometimes I feel like I'm actually on the wrong planet, and it's great when I'm in my garden. But the minute I go out the gate I think: 'What the hell am I doing here?' Eipä ole vaikea tuota allekirjoittaa, vaikkei Friar Parkissa asuisikaan. Harrisonin puutarhasta enemmän seuraavassa kirjassani.

Vaan valoa kohti mennään!

 
 
 

Comments


bottom of page