Toiset lupaa ruusutarhan, toiset kaalimaan

Tätä kirjoittaessani tuntuu (vaihteeksi) ruusun piikki käpälässä, vaihtelun vuoksi vasemmassa etusormessa. Veri tihkuu otsasta, poskea somistaa pitkä naarmu ja olo muutenkin aivan kuin olisin ryöminyt piikkilanka-aidan alitse omenavarkaisiin. En ole ollut tappelemassa kissojen enkä kukkojen kanssa, ihan vain puutarhassa ja rauhallisissa tunnelmissa ruusuja hävittämässä. Tunnelma ei ole lainkaan sellainen kuin Butchartin ruusutarhassa (Victoria, B.C.) viime vuonna: ei kaariportteja eikä kyltein varustettuja satoja ruusuja.

Saattaisi sitä päivänsä käyttää ehkä viisaammin. Kaksi työpäivää ruusuja repiessä ja oksia hakettaessa - ja tämä olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin. Kylmäkiskoinen ruusujen konmaritus koskee tontin tarhakurtturuusuja ja kaikkia piikikkäimpiä tapauksia. Liian vaarallista!

Noloin lääkärikäynti oli joskus vuosituhannen vaihteessa. Pohjantähden noin viisisenttinen piikki jämähti pakaraan, mutta ei tullut sieltä pois. (Tiedoksi teille, jotka ette tunne kyseistä köynnösruusua: ette ole menettäneet mitään.) Kun piikki oli ollut pakarassa viikon ja istuminen käynt mahdottomasi, nöyrryin lääkäriin. Nyt on koettu sekin, kun lääkäri joutuu puremaan hihaansa, että saisi pidettyä naaman peruslukemilla. Jouduin perumaan yhden työreissun, ja kaikki yhden ruusun takia. Kyllä puutarha jää lihasmuistiin. Aina kun kuulen sanan Pohjantähti, niin se tuo mieleeni hankalia asioita. Se myös muistuttaa, että asiat saattavat mennä päin puutarhaa tai jotain muuta p-kirjaimella alkavaa asiaa, enkä tarkoita nyt puoluetta enkä petäjää.

Kolmen antibioottikuurin ja noin sadan muun ruhjeen takia lapio ja suuri määrä muita työkaluja heilui siis tiuhaan tahtiin. En ole ainoa ruusuja repivä reppana, sillä valtakunallinen ruusuhässäkkä on käynnissä, kun kurtturuusuista pitäisi päästä eroon. Sama juttu koskee useita vieraslajeja. Täältä löytyy tietoa: https://www.vieraslajit.fi

Tuota tienvarsiruusua ei pihassani sentään ole, mutta kukkakuppi on nyt ruusujen osalta täynnä. Joidenkin takamus ei kestä merivettä ja joidenkin kohdalla taas turhan piikikkäät ruusut ovat liikaa.

En muuten ole koskaan ymmärtänyt sitä typerää laulua, jossa puhutaan ruusutarhan lupaamisesta. Siinä haudotaan harhaista metaforaa. Paratiisissa puuhastellessa ei pidä raastaa itseään ruusuihin, jotka ovat kukassa vain hetken, siis etenkin Suomessa. Jos joku lupaisi minulle ruusutarhan, niin minusta hän olisi lähinnä höhlä. Miksei samantien anna neulatyynyä tai piikkilankakerää? Lehtikaalipenkki tai komea rivi marjapensaita tekisi suuremman vaikutuksen kuten myös pionit tai kärhöt, oli kyse sitten metaforasta tai ei. Ruusujen kulttuurihistoriasta voi silti nauttia. Ja kuka meistä ei olisi saanut ylioppilasruusuja? Piikkejä on niissä vähän.

Mutta piikkeihin eli tapaturmiin tympääntyneenä nyhdin kaikki tarhakurtturuusupuskat ja lähes kaikki muutkin ruusut. Aukkopaikkoja en aio päällystää asfaltilla, vaan täytän ne pensailla, kuten muutamilla uutuusjasmikkeilla ja syreeneillä, ja pari pikkupuuta voisi myös siirtää ruusujen tilalle. Esimerkiksi katsuran ympärille voi istuttaa kurjenmiekkoja tai mitä nyt penkeistä löytyy. Vaihtopenkillä on useita perennoja odottamassa, eikä marjapensaitakaan voi olla liikaa.

Meidän oloissamme ei ruusuissa ole valinnanvaraa kovin laajasti, ja siis tarkoitan nyt jalompia tapauksia. Köynnösruusuista varmin on vain mainittu Pohjantähti, mutta sen parsinneulan kokoiset piikit ovat tappokamaa. Toinen köynnösruusu eli hehkuvanpunainen 'Flammentanz' jaksoi kukkia muutaman vuoden, mutta se menehtyi pakkasissa. Suhteeni ruusuihin on muuttunut, ehkä olen kehittynyt ja kasvanut ihmisenä - ken tietää. En ainakaan suhtaudu ruusuihin sentimentaalisesti. Koska kasvimaailma on ilman ruusujakin niin laaja, ei kukaan voi väittää puutarhasta puuttuvan jotakin, vaikka siellä ei olisi ruusun ruusua.

Pirjo Raution hienoa ruusukirjaa selatessa voi tietysti mieli muuttua. Jätän pihaan neidonruusun ja pari sammalruusua, niin ja juhannusruusuja sinne tänne, vaan ei kulkuväylille. Montako jaloa ruusua olen ostanut ja sitten menettänyt ne, omasta mielestäni vain karun ilmaston vuoksi? Säästettävien listalle kuuluu siemenestä kasvatettu punalehtiruusu (Rosa glauca), Sen lehtien väri poikkeaa muista ruusuista eikä mikään keli nujerra sen voimaa. Piikkejä tuskin huomaa.

Puutarhan kirjanpidosta saa vetää henkselit noin 20 nimen päälle, ja ristejä siellä on jo entuudestaan pitkä rivi. Missä mielenhäiriössä olen kuvitellut, että David Austinin jalostama 'Gertude Jekyll' menestyisi Mörönperällä? Tai niin ikään Lontoosta kiikuttamani´ Julia Child'? Kirjanpidon mukaan olen saanut tai hankkinut 58 erilaista ruusua, (Luku on silti vaatimaton, kun entusiasteilla on voi helposti olla 300-400 erilaista ruusua.) Kun talven jäljiltä on penkistä löytynyt hengetön juurakko tai useampia, en ole jäänyt murehtimaan. Rauhasta muistuttamaan tarkoitettu 'Peace' (alun perin 'Madame A. Meilland') säästyy hävitykseltä, ja syyt ovat puhtaasti ideologiset ja järkevät. Ruusun historia alkoi Ranskasta, ja sittemmin kyseinen teehybriditapaus on levinnyt laajasti ja on ehkä ruusuista se tunnetuin. Vasta kun istutin kissanminttuja rauhan ruusun ympärille, kissat lopettivat reviiritaistelun sen katveessa.