• Mari Moro

Satavuotiasta juhlimassa




Hämeen puutarhaseura täytti komeat sata vuotta. Juhlat pidettiin Turengissa Kiipulan kartanossa, ja pöydät notkuivat sesonkihekkuja. Iso osa juhlaväestä oli pukeutunut teeman mukaisesti eli Sata vuotta sitten. Oli kyllä onnistuneet kemut ja juhlavat puitteet. Kiitokset vielä. Oma pukukoodini harmitti, kun en mistään löytänyt sopivaa piian pukua. (Sellainen sopisi kaltaiselleni, koska kutsun itseäni pihapiiaksi.)





Olin valmistellut pienen puheenvuoron ja sivusin siinä seuran perustamisvuotta 1919. Silloin 26 henkeä polkaisi toiminnan käyntiin, ja toiminnan pääpaino oli elinkeinonharjoittamisessa, ei suinkaan harrastuksessa kuten tätä nykyä. Ammattilaisten piti kurkotella sekä Saksan että Ruotsin suuntaan, kun alan kirjallisuus ja paikoin myös kasvimateriaali oli vähissä. Haapaveden vahvaa vaikuttajanaista Nora Pöyhöstä ei voi muuten tässäkään sivuuttaa, sillä kyseisen rovastinnan puutarhakoulun opit kantoivat hedelmää - sallittakoon klisee tässä - Hämeenlinnan suunnalle 1900-luvun alkuvuosina. Saalastin pariskunnan perustama puutarhakoulu oli suunnattu naisille, tiedonjano oli kova. Keittiöpuutarhan salojen opettamista jo kansakouluissa pidettiin ehdottoman tärkeänä, ja osittain tämän takia martat perustivat vuonna 1919 lähes 1300 puutarhaa. Melkoinen määrä!






Kukkasipulit tulivat silloinkin Hollannista, ja kauppiaat jalkautuivat myymään aarteitaan isommille paikkakunnille. Ammattiväki oli tuskissaan, sillä myytävien sipuleiden, siementen tai ylipäätään minkään kasvimateriaalin laatua ei valvottu. Paheksuntaa herätti se, että esimerkiksi Tampereen alueen toreilla myytiin omenansiementä, joka ei ollut suinkaan sitä sorttia, mitä tiskillä sai ihailla. Omenakauppiaat ovat harvoin pomologeja.

Heti kohta sitten saatiin siementarkastushallitus Maataloushallituksen yhteyteen, ja sitä veti Kyösti Kallio. Jos puutarhaväki on tuskitellut tuontituotteiden halpuutta ja paljoutta koko tämän vuosituhannen, niin sama poru ollut koko itsenäisyyden ajan paitsi sota- ja pula-aikoina, kun tuonti on ollut jäissä. Omavaraisuutta alleviivattiin ja siihen tähdättiin. Piipputupakan ja sikurin kasvattamiseen annetaan Puutarha-lehdessä hyvät ohjeet (1919-20), sillä varsinkaan kahvista eivät suomalaiset halunneet tinkiä. (Villisikuri ei kahviksi kelpaa.) Lannoitevinkkejä kaipailtiin. Esimerkiksi noki oli hyvää sellereille (rapsuta talteen!), ja strykniinissä uitetut madot häätävät maamyyrät eli kontiaiset.



Hyötykasvien ammattimaisesta kasvattamisesta ei harrastajien keskuudessa enää kohista. Tämäkään seura ei enää kanna huolta ammattiasioista, sillä niitä varten on omat tahonsa ja julkaisunsa. Ja privaattitarhat ovat lähinnä esteettispainotteisia fiilistelyn paikkoja, joiden funktio mielen ja kehon hoidossa on kiistämätön. Kukkasuutari viihtyy kaltaistensa joukossa: mitä olisi maailma ilman puutarhoja ja kasveja? Ei juuri mitään.






Yöpaikaksi osui yhdistyksen aktiivin koti, mutta enhän minä sieltä aamulla malttanut lähteä vaikka oli kiire kotiin. Helyn puutarhaa olisi voinut tutkia koko päivän. Sieltä löytyi mm. Meconopsis paniculata, jonka ostosiemenet tuppaavat oleman vanhoja itääkseen. (Sain tuoreita siemeniä, kiitokset siitä ) Toisin kuin minulla, on Helyllä talvehtinut Gentiana makinei (kuva yllä). Muutamista mysteerikasveista poimin (luvan kanssa) siemeniä, ne on Hely tuonut puutarhareissuiltaan sieltä täälä. On sitten ensi keväänä jänskättämistä, jos/kun kylvökset pompsahtavat ja salapoliisityö alkaa. Sitä ennen ehtii makoilla uuninpankolla, vaikka ennen talvilevolle hiipimistä on muutama askare tehtävä loppuun. Alpit ovat pahasti kesken!



 
  • Facebook
  • Instagram

©2020 by

Mari Mörö / Vapaasti versoo 

www.marimoro.fi