Korkeiden ja näyttävien perennojen kivikkoisella polulla riittää kokeiltavaa. Salkoruusut (Alcea rosea) ovat yleensä lyhytikäisiä, siis mikäli selviävät talvesta. Juurakoita myydään alkukesästä, mutta parhaimpiin ja moninaisimpiin tuloksiin pääsee siemenkasvatuksella. Laskin tänä aamuna, että kukassa on noin kahdeksaa erilaista värivariaatiota. Niiden lisäksi on kerrottuja ja yksinkertaisia kukkia, kuten esim. A. 'Nigrasta", joiden väri vaihtelee vaaleasta lilasta lähes mustaan.
Punainen salkoruusu.
Ensimmäisenä vuonna salkoruusu ehtii kasvattaa ruusukkeen ja jollei liika märkyys tai lumen puute sitä nujerra, niin heinäkuussa voi odottaa kukintaa. Olen istutanut nämä perennat lecasoran päälle, koska ne inhoavat märkyyttä jopa enemmän kuin kissat. Lisäksi paalujuuren tulee voida kasvaa mahdollisimman suureksi, joten ohutmultaiset paikat tai kivikot eivät ole salkoruusujen suosiossa. Siirtämistä nämä hienohelmat eivät siedä.
Kukkavarret kasvavat jopa 170 senttisiksi, se on viime kesän ennätys. En ole tukenut salkoruusuja, koska niistä tulee yleensä vankkoja. Yläkuvan Alcea rosea 'Apricot' on sekin siemenestä kasvatettu, ja samassa satsissa oli sekä pinkimpiä että aprikoosin värisiä kukkia. Vaikuttava ilmestys! Kukinta kestää parisen viikkoa, ja liiat sateet voivat perua koko loiston.
Taimitarhoilla näkee useimmiten sekoituksia, eli keltaisia, punaisia ja valkoisia salkoruusuja löytyy yleisesti. (Kuten vaikka Viherpeukaloilta.) Koska suosin siemenkasvatusta, valikoimat eivät heti lopu. Sitten rohtosalkoruusu (Althaea officinalis), jota en ole nähnyt myynnissä paitsi siemeninä. Se on salkojuuria kestävämpi vanha rohto- ja koristekasvi, joka sietää kosteutta. Sen englanninkielinen nimi marshmallow tuo tietysti mieleen vaahtokarkit, joiden valmistuksessa käytettiin kasvin juurta joskus kauan sitten.
Salkoruusun siemenet ehtivät yleensä kypsyä, ja ne kannattaa kerätä talteen ja jakaa ystäville. Yhdestä kasvista saa todella runsaasti jaettavaa. Salkoruusuja on Mörönperän poikaskasvattamossa jatkuvasti eli kylvän uuden sukupolven alkukesästä, mitä aikaisemmin, sen parempi. Syksyyn mennessä ne pääsevät hyvään vauhtiin, ja talvetan ne lehtikarikkeessa, toisinaan saviruukun sisällä valeunikoiden tapaan. Liika märkyyys ei siten koidu niiden kohtaloksi.
Comments