Niin sitten tapahtui helmikuun lopulla, kuten osattiin odottaa: naapurin hullu äijä päätti vaihteeksi, että hänellä maata on aivan liian vähän. (Pitäisi huolta edes siitä, vaan kun ei.) Siviilien saati muidenkaan kärsimyksestä eivät Kremlin perkeleet välitä, valheiden äärellä vallitsee epäusko ja raivo. Mutta ryssää saa taas sanoa ryssäksi ja saattaa hiukan aikaa kulua, ennen kuin heidän kanssaan kannattaa sopia mistään mitään. Suurta ei ole luottamus ollut ennenkään, ja jostain kumman syystä ei esimerkiksi lomamatkoilla ole tullut koskaan mieleen lähteä itään… Luulen tulevani toimeen erittäin hyvin ilman Venäjän-matkoja vastakin puhumattakaan heidän tuotteistaan. (Eipä tule mieleen, että osaisivat edes mitään valmistaa, vodkasta ja kaviaarista en ole kiinnostunut.) EI ihme, että å'ä't' välillä kivistää.
Joten siis aika mitättömältä näiden asioiden vuoksi on tuntunut puutarhablogin pitäminen. Mutta toisaalta - kylvöpuuhissa on kuitenkin se järki, että ruokaa ja kauneutta tarvitaan, oli maailmantilanne mikä hyvänsä. Ja sitten arkisten asioiden tekeminen säästää monelta turhalta pohdinnalta. Yksi niistä on se, että halvaantuu pelon äärellä ja tekee sotaselailusta kokopäivätoimista puuhaa. Tosin sille ei voi mitään, että suvun kovat kokemukset tulevat mieleen. Ei ole mitään niin masentavaa kuin se, että naapurissa asuu arvaamatonta porukkaa.
Tunnelmista huolimatta kylvöjä on tullut tehdyksi, ja kasvihuoneessa on ruuhkaa. Sinne on yhä loikittava ja kahlattava lumen läpi. Näin paljon ei huhtikuun lopuussa ole lunta aikaisemmin ollut, siis sinä aikana kun olen täällä asustellut 1990-luvun lopulta eteenpäin. Yleensä tähän aikaan on saanut kulottaa koristeheinät ja kivikkopenkit, ja oksasilppurilla on voinut silputa kaikki puista pudonneet oksat. Nyt nämä puuhat saavat toistaiseksi odottaa.
Muutamat kukat ovat jo ottaneet varaslähdön. Pasuunakukka on tehnyt kolme ensimmäistä kukkaa, samoin sinisarja aloitteli jo samoin nimetön, arkisen herkkä käenkaali (kuvassa). Monissa kärsimyskukissakin on jo nuppuja, ja tammikuussa itämään laitetut aloittaneet elontaipaleensa. Amerikasta tilattu kaktussatsi (6 erilaista) ovat yhtä lukuun ottamatta itäneet eli juuri niin nopeasti ja helposti kuin mitä luvattiin.
Perennojen puolella sitten on itämässä esimerkiksi erilaisia pipoja ja salvioita, salkoruusuja ja esikoita useampaa lajiketta, jalokelloja kahta sorttia, kulleroita, akileijoja (aina vaan) ja sitten silmiöitä. Lumen alla on lisäksi joitakin siemeniä, en edes muista mitä kaikkea, mutta ihan omiksi tarpeiksi. Hyötykasveja toki laitoin ja laitan myös. Jättikasviyhdistyksen kautta (kiitos Teijalle!) sain ruusupapua ja jotain kesäkurpitsaa, siemeninä siis, ja sadonkorjuuaikaan sitten pitää hankkia noita varten peräkärrit… Tomaateissa on ekat kukat auki, sikkiminkurkku iti ennätysnopsaan. Purjot, kahta lajiketta, ovat kasvihuoneessa terhakoitumassa, samoin lehtikaalit.
Ensi keväänä ilmestyvää kirjaa olen naputellut ja valkannut kuvia. Onneksi on koko kesä aikaa kuvata, ja aion paneutua siihen tosissaan. Trilogia valmistui viime keväänä, niin seuraava kirja on taas hiukan toisenlainen, mutta siis puutarhajuttuja ja kuvia on joka tapauksessa tarjolla tälläkin kertaa. (Visuaalinen ilme on kuitenkin toisenlainen.) Tutkimustyö joidenkin kasvien ja muun muassa kulttuurihistorian äärellä on vienyt paljon aikaa, vaan niinhän se on vienyt ennenkin. Ja vain valmis teksti ratkaisee, ei siihen käytetyt tuskan kyyneleet tai kilometrit.
Hehkuttamani nenäliinapuu selvisi talvesta. Kallistin sen ruukkuineen päivineen maata vasten, peittelin ja sitten satoi noin metri lunta lisäsuojaksi. Ja huraa - se työmntää silmuja ja näyttää kaikin tavoin kelvolliselta. Sehän on sen verran iso - melkein kolmimetrinen - ettei sitä pikaistuksissaan viitsi vain kaivaa johonkin. Asiaa pitää harkita, enkä syksyllä osannut päättää, nyt luuen tietäväni sen loppusijoituspaikan.
Sodasta vielä. Kukkanuottasilla-kirjassa on juttu sotilaista, jotka panevat pystyyn puutarhan junan katolle ensimmäisen maailmansodan aikana. Tarina perustuu uutiseen, jonka löysin saksalaisesta lehdestä, siellä yksi näistä tarhureista kertoo seikkailuistaan. Myös he kyseenalaistivat sodan ja pohtivat sen mielipuolisuutta, ja tuo eräässä laaksossa Ranskan ja Saksan välillä kiskoilla kulkeva kukka- ja hyötytarha oli heidän protestinsa ja se oli kyllä parhaasta päästä.
Viime syksynä istutetuista ehkä 3500 kukkasipulista riittänee bongattavaa, lintujen kanssa on saanutkin jo aloitella vähän aikaisemmin. Vaihteeksi pihalle tästä lorvimasta!
Σχόλια