Kynttilänpäivänä eli tänään pitäisi viimeistään viskata pihan jouluvalot menemään. Joulusta on kulunut 40 päivää, ja viimeiset hyasintit ovat kukassa ja suklaat sulateltu, kiitos loistavien hiihtokelien. Chilit voi jo pian kylvää, ja kylmäkäsittelyyn kiikutettuja siemeneriä riittää. Kevät julistetaan alkaneeksi, viis pakkasista.
Uuninpankolta postitustöihin ajetut tontut (Isohiisi, Tupa-Jussi ja Tunkelo) kitisivät ensin, mutta pakastimesta löytynyt kakun tekele ja kissanminttutee muuttivat työtä vieroksuvien kämppisten mielen - näin helppo niitä on huijata. Isohiisi, joka tuo mieleen metrin pituudestaan menettäneen ja sata vuotta ikää lisää saaneen Leif Segerstamin, vetosi huonoon näköönsä. Tarroja ja postimerkkejä lätkiessä ei ole lähinäöstä niin väliä, joten hän ei saanut vapautusta työleiriltä. Muutama teipin pala parrassa ja postimerkki poskessa hän sitten mökötti kaksi päivää ja uhkasi taas vaihtaa kortteeria. Koska se tapahtuu vain joka 60. vuosi, ei kiukunpuuskia kannata ottaa todesta. Yhtenä vuonna hän piruuttaan sujautti hiekkaa siemenpussiin, mutta jäätyään jäynästä kiinni hän katui lakki kädessä. Kirjeisiin ei tuollainen luokaton pila - muka jonkun katkeron siemeniä! - onneksi päätynyt.
Joskus Isohiisi yllättää ja kertoo juttuja, joita on 260-vuotiaaksi asti ehtinyt kuulla ja ihmeellistä on, että hän muistaa ne (tai sitten keksii kertoessaan). Hän ei ole kuullutkaan Beatlesista eikä siis George Harrisonista, mutta Friar Parkista on lukenut (tai kuullut?) kuulemma joskus vuonna 1910. Valtavat lampeen tehdyt askelkivet on suunniteltu niin, että kaukaa katsottuna kiven päällä kävelevä näyttää kävelevän vetten päällä. (Nämä ovat Harrisonin musiikkivideosta ehkä joillekin tuttuja.) Tonttu kaivoi vanhan postikortin kätköistään ja toden totta: sama paikka! Se maksoi 140 000 puntaa vuonna 1970. Kyselin varovasti, että eikö Isohiisi ole törmännyt nuorisomusiikkiin, se kun ei ole ihan tämän vuosituhannen keksintö. Hän paheksuu sähkön käyttöä soittimessa, joten keskustelu tyrehtyi siihen ja kauhea epävireisen kanteleen tiluttelu alkoi. Siinä samalla kun työnsin silikonitulpat korviini, ymmärsin että 200 vuoden ikäeroa on mahdotonta kuroa umpeen. Tontun silmissä edustan kapinoivaa nuorisoa enkä muistanutkaan, miltä jänskää se on.
Puutarhatapahtumia ei keväällä pahemmin ole, ja esimerkiksi Chelsean messut on siirretty syyskuulle. Mutta ei hätää, sillä osuin ystäväni kanssa erääseen myymälään Mikkelissä (Kenkäverossa), jossa oli Nukkis-Ystävien tekemiä puutarhojen pienoismalleja. Jotain vastaavaa näin viimeksi Tukholman messuilla pari vuotta sitten. Omenapuun alla -näyttelystä juttua täällä, sillä soma kokonaisuus on ollut Suomen käsityömuseossa.
Tässä siteeraus:
1:12 koossa rakennetut siirtolapuutarhat taustatarinoineen herättävät ihastusta ja ruokkivat mielikuvitusta. Kuten esikuvansa, täysikokoiset siirtolapuutarhat, nukkekotikokoiset siirtolapuutarhat virkistävät ja ovat jokainen omistajansa näköisiä. Käsillä tekemisessä ja puutarhan hoidossa yhteistä on myös se, että nykyään kyse on enemmän harrastuksesta kuin välttämättömyydestä. Miniatyyrit mahdollistavat hyvin monenlaisten käsityötekniikoiden hyödyntämisen, aina puutöistä neulomiseen. Monet tekniikat kutistuvat suoraan minikokoon, mutta yhtä moni nukkekodin esine vaatii syntyäkseen kekseliäisyyttä ja maailman katsomista miniatyyrilasien läpi. Materiaali-ideoita ja vinkkejä jaetaankin harrastajien kesken avokätisesti. Osalle nukkekotiharrastus taas on ennen kaikkea keräilyä, eikä käsillä tekeminen ole yhtä suuressa roolissa.
(Kuvaaminen oli erittäin hankalaa, sillä valoa oli vähän ja puutarhat lasin takana.)
Kiitos tekijöille, jotka tällä tavoin loihtivat tarinalla ryyditettyjä miniatyyripuutarhoja!
Näyttelyn puutarhurit: Anne Ceesay, Pirkko Hatni, Tiina Honkanen, Sirpa Jokinen, Hannele Kaipainen, Ilona Kauppi, Lotta Leppälä, Eeva Mannila, Pia Niskanen, Tuija Sieppi ja Minna Toivari. (Mukana on ollut myös muita Nukkis-Ystävien kerholaisia, mutta heillä ei ole ollut omaa tonttia.)
Comments