Taukoa ei ole ollut aikomus pitää puutarhasta eikä siitä kirjoittamisesta näillä sivuilla. Toisin kävi. Koneiden vaihtumiset ja muutamat tekniset ongelmat hiukan turhauttivat. Muilta en jaksanut paarustaa piilaaksoon selvittämään, miksi mättää. Dialogi AI:n kanssa ei johtanut onnelliseen lopputulokseen, vaikka minulle jopa soitettiin +1877-alkuisesta numerosta. Nyt sivut toimivat - kas kummaa - ja kaikki kolme lukijaani voivat palata. (Kaksi heistä on kissoja, ja kolmas kotitonttu Tunkelo.)
Viimeisten poikkeusvuosien aikana on onneksi saanut käyttää omaa energiaa muiden auttamiseen, ihan konkeettisesti. Ja oman navan ympärillä pyöriminen ei ole siis edelleenkään blogini sisältö. Blogia pitää kukkasuutari, joka luo katseensa kasvikunnan edustajien puoleen - eläinkuntaa unohtamatta. Maan ollessa sula hän on kontallaan huomattavan osan ajasta ja roudan tullen myös, tosin eri syistä ja sisätiloissa. Eilen muuten törmäsin tällaiseen, kun poistin pressua yhden maatilkun päältä.
Ehkä vihdoin on päästy yöpakkasista eroon. Äitienpäivän kunniaksi kannoin nenäliinapuun (Davidia involucrata) ulos, ja annoin sille merileväkylvyn. Esikoiden moikkaamisessa kului aikaa, niitä kun löytyi yllättävistäkin paikoista ja löytyy edelleen. Sitten vein kotitonttujen viimeisenkin muuttokuorman juurakolle, jossa he ovat syyskuuhun asti "vapaammin" omien sanojensa mukaan. Nämä kolme ukonkäppänää ei enää jaksa kerätä kuusenkerkkiä kuten ennen, ja kuumavesipulloja pitää olla koko ajan heille lämmittämässä. Sitä se vanhuus teetättää. Ohessa heidän kesäkämppänsä sisäänkäynti. Maa kutsuu, heitäkin.
Sisäänkäynnin lähellä on muutama valeunikko, ja ainakin osa niistä selvisi talvesta. Tietänette niksin: kuivia lehtiä niskaan ennen pakkasia ja iso saviruukku päälle. Satiinivaleunikko (Meconopsis napaulensis) on arka, ja kukittuaan katoaa eli on näitä monokarppisia. Sain viime syksynä ruusukkeet aika suuriksi, joten odotellaan, odotellaan... Onnistumisia onneksi on, kuvien kanssa, jossakin kirjassani tai ehkä kahdessa. Sama juttu muiden erikoisempien valeunikoiden suhteen.
Meconopsis horridula
Lopuksi linssilutikka Mooses halusi antaa kaikille äideille myöhästyneet onnitteluhalaukset. Samalla jaan vinkin. Jos haluatte pitää kissan pois lintujen luota, niin unohtakaa kulkuspanta. Lyökää katille tamburiini kaulaan, niin johan pelittää.
P.S.
Lukijat ovat kyselleet, miksi blogi oli pitkään sulkeutunut. Se jumitti aikansa ja lakkasi toimimasta, enkä jaksanut ottaa selvää. Syy ei koskaan selvinnyt. Nyt päivitän taas, kunnes jotain outoa tapahtuu.
Comments