Ohessa lyhennelmä tekstistä Napsijat kuriin, ja se on samalla näyte keväällä ilmestyvästä kirjastani Vapaammin versoo.
Tuttavani puutarhassa on erikoisenpuoleinen ruukkuasukki japaninvaahtera (Acer palmatum ’Yama Nishiki’). Elokuisena iltana varas kahmi mukaansa toimimattoman sähkötrimmerin ja rikkinäisen kaapelikelan, mutta puu jäi rauhaan. Varas säästi kyllä käynniltä kierrätyskeskuksessa, mutta silti kukaan ei halua pihaansa kutsumattomia vieraita, aivan sama sykkiikö rinnassa kasvinharrastajan vai romuroopen sydän.
Pitemmän puutarhakulttuurin maissa tunnetaan kasvirosvot, ja jo Ruotsissa näitä napsijoiksi kutsuttuja tapauksia riittää. Useimmiten he ovat naisia ja asianharrastajia eli he tietävät kyllä, mitä tekevät. Tavaroihin täsmäkähveltäjät eivät kajoa, ja tavispelakuut ja samettikukkasetkin jäävät rauhaan, sillä nämä rikoksen trimmatuille polulle lähteneet viekkaat vihervarkaat ovat persoja vain erikoisuuksille. On eri asia saksia elävää kasvia kuin poimia (eli löytää) siemeniä maasta, tuota jälkimmäistä lienee jokainen puutarhaturisti harrastanut.
Napsijalla on mukanaan, ei suinkaan nenäliinaa ja suodatinpusseja, vaan sakset ja laukku, ja tarkkaan hiotulla leikkaustekniikalla pieni pala jotain arvokkaampaa puuta tai pensasta lähtee mukaan siihen vuodenaikaan, jolloin juurtuminen onnistuu. Harmittomalta näyttävä napsija on kenties ottavinaan valokuvia ja hymyilee henkilökunnalle mitä herttaisimmin, mutta kyseessä on patologinen rikollinen – ja alansa aatelia. Hän pukeutuu huomaamattomasti ja jos hänet tapaisi vaikka kirjakaupassa, kaikista asiakkaista hän muistuttaisi vähiten myymälävarasta. Toisaalta napsijan rikollinen luonne ei painomusteen keskellä pääse esille, sillä vain puutarha saa hänen kyntensä kasvamaan tuomittaviin mittoihin. Eivät saisi tuollaiset kyllä kulkea vapaalla jalalla!
Isossa-Britanniassa julkaistavassa Yellow Bookissa esitellään satoja avoimia puutarhoja, joten pelkästään sen sivuilta koluttavaa löytyy loputtomasti. Useimmat paikat on kansoitettu kasviharvinaisuuksilla, ja pääsymaksu menee lähes poikkeuksetta hyväntekeväisyyteen. Somessa on nähty röyhkeimpien napsijoiden esittelevän aarteitaan ja sitä, miten kyseistä painotuotetta voi käyttää manuaalina. Halvalla lähtee mukaan tuo tai se harvinaisuus. Suurin osa puutarhavieraista tuomitsee tämän ankarasti - niin teen minäkin - ja ymmärrystä harvoin heltiää. Ilmiö on kuitenkin lisääntynyt 20 vuoden aikana niin, että siitä on tullut jonkinlainen oma alakulttuurinsa.
Myös meillä Milnerin puutarhalla napsijailmiöön on törmätty, eikä niin isolle alueelle oikein voi viritellä kameroita eikä järjestää vartiointia. Vapaaehtoisia työntekijöitä tarvitaan kipeästi muihin tehtäviin, joten vain satunnaisesti joku partioi, ja jotenkin sitä haluaisi luottaa siihen, että kasveja ei vahingoiteta. Keväisin ja alkukesästä kuitenkin huomataan, että alppiruusuja ja magnolioita on käyty parturoimassa omatoimisesti, sillä tuoreita leikkausjälkiä on monissa harvinaisissa pensaissa. Niitä ei ole myynnissä millään territorion taimitarhalla, sillä valikoima on erikoisen laaja.
Milnerin pariskunta toi aikoinaan puuvartisia kasveja muun muassa Kiinasta ja Japanista, eikä vastaavia lajeja tai lajikkeita ole tavattu muualla Vancouverinsaarella, paitsi mahdollisesti tarhalla vierailun jäljiltä ja napsijan puutarhassa. Kun paikallinen uutislehti Times Colonist teki jutun alueen avoimista puutarhoista, asia nousi esille, ja kasvimateriaalia arveltiin yhtä lailla lähteneen mukaan myös Butchartin valtavasta puutarhasta. Talojen asukkaat olivat saattaneet jo vaihtuakin, eikä heillä voinut olla tietoa kasvien hankintahistoriasta. Avoimien puutarhojen yhteydessä sitten alan toimittaja asian keksi. Kasveja napsitaan noista kahdesta kuuluisasta puutarhasta siitä huolimatta, että kummastakin puutarhasta voi ostaa sekä taimia että siemeniä, tosin ei niistä kaikkein harvinaisimmista puista eikä pensaista.
Eräs nimettömäksi jäänyt napsija sai tunnontuskia ja teki Milnerin rahapulasta kärsivälle puutarhalle lahjoituksen. Anteeksipyytelevä lyhyt kirje ja 500 dollaria rahaa oli jätetty pihamyymälän lippaaseen, eikä sinä kyseisenä päivänä paikalla ollut asioinut kuin lähinnä iäkkäämpiä naisia, joista siis rikosprofiloija – varmaan ratsupoliisitkin – bongaisivat useita napsijoita. Varkaan kohteeksi joutunut magnolia päätyi noin 80 kilometrin päähän Comoxiin, mutta peurat tekivät pensaasta selvää jo aika alkuvaiheessa.
Ongelma tiedetään myös taimitarhoilla, joissa kasveista – harvinaisista pensaista ja puista – käydään hakemassa oksia tai kokonaisia puita ja pensaita kannetaan pois ruukkuineen päivineen. Yksi ainoa lontoolainen taimitarha joutui vuonna 2019 antamaan peräti 60 porttikieltoa, ja osa näistä asiakkaista oli ehtinyt myymään saaliitaan paikallisella kasvikirpputorilla, joita riittää. Alun perin sadan punnan sitruspuun sai mukaansa kympillä, ja Paul Austinin harvinaisemmasta brändiruususta pyydettiin samaa hintaa. Mutta nämä tyypit eivät kuulu napsijoihin, eikä heillä ole omaa puutarhaa.
On liikuttavaa ajatella, että Scotland Yard on profiloinut kasvivarkaita ja että asiasta on uutisoidaan säännöllisesti. Maassa, jossa puutarhoja vaalitaan vankiloista vanhustentaloihin, tämä nousee otsikoihin vähintään kerran vuodessa. Tiedetään, että jotkut käyvät päiväsaikaan tsekkaamassa kohteet ja palaavat hämärän turvin lapion kanssa, ja että toiset leikkaavat oksia mukaansa häikäilemättömästi vaikka Kensingtonin puistosta. Hämärää ei aina odotella, sillä se röyhkein varas voi esimerkiksi tekeytyä olemaan harmittomalla piknikillä – lastenlasten kanssa.
Edinburgin kasvitieteellisessä puutarhassa otettiin taannoin kiinni äiti jälkikasvunsa kanssa. Mamma oli päälle 80-vuotias, eivätkä mukana olleet lapsetkaan enää mitään tytönhupakoita. He väittivät, että idea katkoa oksia mukaan oli äidin. Oksat – kymmenkunta erilaista – oli leikattu juuri niin kuin tuoreimmassa tv-ohjelmassa oli neuvottu tekemään. Scotland Yard on antanut lausunnon, jonka mukaan korkealle kohonnut puutarhatietous näkyy varkauksissa, sillä kasvimateriaali on leikattu aivan oikeaoppisesti ja oikeaan aikaan.
Erikoisuuksia sekä halutaan itse että niitä myydään eteenpäin, uutisoi BBC. Kukaan ei voi valvoa, miten ja missä taimia myydään, eikä poliisilla ole tätä nykyä resursseja näin mitättömiin asioihin. Monissa kadunkulmissa on nähty pahvisia poliiseja, jotka saattavat hetken hämätä. Luulin tätä vitsiksi, mutta turvallisuuden tunteen lisäämiseksi tätä on tosiaan kokeiltu - ja kokeillaan koko ajan.
Agatha Christien Greenway on ollut dekkaristen ja viherpeukkujen pyhiinvaelluskohde vuosikymmenien ajan, ja puutarhan historia ulottuu noin 600 vuoden päähän. Sen kameliatarhasta himoitaan useita kasveja, ja chileläiseksi pähkinäpensaaksi kutsuttua kasvia (Gevuina avellana) eivät kaikki ole arkailleet napsia mukaan, kerrotaan paikan opaskierroksella. Kyseisestä puuta tavataan ympäri Britanniaa, vaikka sitä ei myydä juuri missään.
Lue koko juttu myöhemmin keväällä ilmestyvästä kirjasta!
Commenti