• Mari Moro

Matskua

Uutta kasvimateriaalia pukkaa nyt joka purkista ja penkistä. Kiirettä pitää, mutta onneksi sateet auttavat kastelussa. Kun tontti on suuri ja uusia istutuksia tulee välillä laitetuksi maaniseen tahtiin, niin jo olemassa olevista perennoista saa helposti sata uutta asukkia. Näin kävi jaloritarinkannusten (Delphinium), sulkapiiskojen (Perovskia), kissanminttujen (Nepeta) ja monien muiden suhteen. Salkoruusujen valkoisia taimia riittää niiden seuraan, mutta niiden paalujuuren kanssa on oltava varovainen: se katkeaa helposti, ellei kauhaise syvältä. Kuvan taimimateriaali on aivan nuupallaan muutaman päivän, mutta 10 päivässä ne topakoituivat. Juuret alkavat kehittyä nopsaan ja vaikka napsin lehtipareja pois, niin uusia kasvaa tilalle. Ennen juhannusta tämä onnistuu, mutta sen jälkeen vauhti katoaa.





Sininen väri (ja sen lukuisat eri sävyt) puutarhassa saa rulettaa, ja niiden (ja korkeuserojen) varaan perustan nyt kaikki uudet penkit. Kesäkukilla voi sitten täplittää ja laajentaa palettia. On zinnioita (sain muovikassillisen siemeniä), unikkoja, tarhaneitoja, silkkikukkia ja mitä vielä. Esikasvatus jouduttaa kukintaa ja jotta kukinta kestäisi pidempään, niin osan niistä kylvän vasta kesäkuun alkupäivinä. Erilaisia köynnössapuja virittelen luikertelemaan keppeihin ja siis niin ikään kukkapenkkeihin, ja lähipäivinä myös pavut uskaltanee viedä ulos. Mangoldit ja lehtikaalit saivat rehottaa Chelseassakin (myös tänä vuonna) perennojen seassa, ja niin ne ovat rehottaneet minunkin puutarhassani aivan alusta lähtien.





Keltaisista kesäkukista en yleensä perusta, mutta auringonkukat tekevät poikkeuksen. (Ja niitä on niin monenvärisiä lajikkeita, ei suinkaan vain keltaisia.) Jättikokoiseksi kasvava mongolialainen auringonkukka 'Giant' voi venähtää jopa kolmemetriseksi suht helposti, ja kukat ovat (kuvien ja kehujen perusteella) noin lautasantennin kokoiset. Ja tähtään siihen, että kukka olisi iso, pituudesta ei ole niin väliä suurta. Pienen ei ole 'Giantin' siemenkään: se muistuttaa vähän duffelitakin nappia, mutta on hitusen pienempi sentään. Yhdestä kukasta tulee todella paljon siemeniä, joten lintuja ajatellen tuollainen kukkien kasvatus muistuttaa jo ravintolan perustamista.


Ekat akileijat ponnahtivat kukkaan. Kanadanakileija (Aquilegia canadensis) on ehtiväinen kuten keltavioletti lapinakileija. Kanadanakileija kukkii kyllä pitempään, ja on pitkä ja ja hentoinen. Se on tuotu siemenenä Kanadasta ja kasvaa siellä villinä, mutta kukkaa näkee kyllä usein Suomessakin. Akileijoja on puutarhassa kymmeniä lajikkeita, ja Kukkasuutarin sielu -puutarhakirjassani on niistä myös kuvia ja tarinoita. Harmi vain, että Touchwoodin akileijojen siemenmyynti on loppunut, sillä Carrie Thomasin tarhaan iski vakava tauti. Tässä linkki:

http://www.touchwoodplants.co.uk






Uskollinen sinisarja (Agapanthus) jaksaa kukkia sateessakin. Silläkin kasvilla on tarina, ja ilman kasvitarinoita puutarhat näivettyvät ja lakkaavat olemasta. Poimin sinisarjan siemenet joskus 2007 sveitsiläisestä pikkukylästä Vico Morcote ja (Sir) Peter Smithersin puutarhan porteilta. MIes oli hiljan kuollut, ja hänen puutarhansa aarteet viety pääosin miehen vanhaan kotimaahan Englantiin. Esimerkiksi kamelia- ja lehtikaktuskokoelmat olivat mittavat ja arvokkaat. Kyseisen Ian Flemingin kaverin sanotaan monen tulkinnan mukaan jättäneen jälkensä Bond-hahmoon. (Tästä muuten kirjoitin jutun joskus Hesariin, kun Flemingin syntymästä tuli kuluneeksi pyöreitä vuosia.) Jakelin sinisarjansiemeniä muillekin kuten tapana on, ja kuinka kävikään: menetin sen oman sinisarjani, kun reissujeni takia se kuukahti ja kuivui. Vaan ei hätää. Sain sitten hyvään vauhtiin päässeen sinisarjan Irjalan taimiston Reiskalta, sillä yksi siemenerä oli päätynyt sinne. Mitä opimme tästä? Antaminen kannattaa!






87 views
 
  • Facebook
  • Instagram

©2020 by

Mari Mörö / Vapaasti versoo 

www.marimoro.fi