Laulu soi
Vuosituhannen vaihteessa dvd- ja cd-levyjä pullahteli kaikkialta, jopa lehtien tilaajat saivat kiekkoja, joista ei voinut kieltäytyä. Puutarhuritkin saivat osansa: meidät huijattiin uskomaan, että marjapensaisiin ripustettuina samaiset levyt muka karkottaisivat rastaat. Kilin kikkarat! Linnut ryöstivät kaiken, vaikka pensaat notkuivat sateenkaaren väreissä hehkuvia kiekkoja.
Tätä nykyä olen viisaampi. Yksi äänite toimii rastaiden karkotuksessa, ja samainen taiteen tuote poistaa maalin autoista ja tapetit huonosti liisteröidyistä seinistä, se murskaa sappikivet, irrottaa naulat terassilta ja saa kaipaamaan sitä muinaista katusoittajaa, jonka alaleuan proteesi oli laitettu purkalla yläleukaan. Ai mikäkö äänite? Hanna Ekolan Villihevosia. Tuon kulttinauhoitteen vuoksi on liljakukko ottanut lähtöpassit monesta pihasta, eikä espanjansiruetanan häätö ole ongelma kuten ei myöskään puolison vaihtaminen. Mutta lampailla on hauskaa. Ei ole aikomus pilkata artistia, vaan kertoa taiteen voimasta: sen edessä saa olla voimaton, toisinaan myös neuvoton. (Monesti olen ollut.)
Voiko kesässä olla tekninen vika? Kuivuus saa sitä pohtimaan. Vaikka nyt sataisi, se ei ehdi pelastaa perennojen kukintaa. Kaksi rutikuivaa kesää peräkkäin on tehnyt sen, että yleensä niin kiihkeä loppukesän rönsyily on jäänyt puolitiehen. Perennojen alkuja pitäisi pompsahdella kaikkialta, ja penkeissä ja käytävillä tulisi olla soma ruuhka. Jos kuivuus on uutta normaalia, totuttelu vie aikaa.
Auringonkukkia kasvaa siellä, minne linnut ovat levitelleet siemeniä. Erikoisempia yksilöitä on sitten paraatipaikalla, mutta niitä ei tullut kasteltua tarpeeksi. Mongolialainen jättiläislajike ei veny neljään metriin, vaikka niin luvattiin. Vika on tietysti patalaiskassa kasvattajassa. Seuraavassa elämässä skarppaan: ryhdyn ehkä yökastelijaksi.
Kuivuus on saanut kontiaisen asettumaan kasvihuoneeseen. Kasvihuoneessa on tietysti kosteampaa ja matojen kaivelu helpompaa. En ole ennen leikkinyt hippaa myyrän kanssa. Kun aamuisim kastelen tomaatit ja kesäkurpitsat, niin uniltaan häädetty myyrä ponnahtaa kolostaan ja kimpoilee pitkin kasvihuoneen seiniä. Sitten otus rauhoittuu ja kaivautuu kurpitsoiden alle. Kastematoja riittää kyllä. Jätän juotavaa lautaselle: voi tätä hentomielisyyttä.
Puutarha on tehnyt tehtävänsä, kun loppukesästä voi hävitä perennojen sekaan niin, ettei kukaan löydä ilman lämpökameraa. Illansuussa raivaan tien ukonhattujen, isokissanminttujen, väriminttujen ja auringontähtien keskelle. Ei saa unohtaa ritarinkannuksia, ei salkoruusuja, tulikukkia eikä salvioita. Tallon tilaa penkistä, oikaisen rankaa ja katselen taivaalle. Näen hämähäkin seitissä ystävän hahmon, hän joka vasta lähti, pisarankin näen. Linnut eivät enää laula, mutta laulu soi ja sen teema on sadonkorjuu: kerää, ihminen, sillä päivän olet näköjään jo poiminut. Kiitä, pehertele. Nauti. Naura. Ja kirjoita. Herää. Nauti siitä myös, ei lapiolla ja näppäimistöllä ole lopulta paljon eroa.
