Kotimaan keikkailua 1
Sadesäällä on hyvä lähteä reissuun. kun pihassa ei voisi juuri tehdä mitään. Kaksi viikkoa on kesä ollut myöhässä, ja se on jumittanut muun muassa monivuotisten unikkojen kukintaa, sillä ensimmäiset kukat aukesivat vasta 8.6. (Monena kesänä kukinta on jo ohi ennen tätä päivämäärää.) Laukat vasta aloittelevat, ja tulppaaneja on näillä näkymin kukassa juhannukseen asti. En muista mokomaa. Käytettyjä sukkahousuja tarvitaan kuitenkin kohta, kas sinnehän ne kukkasipulit laitetaan odottamaan syksyä. Onko tämä muuten ollut jo Niksi-Pirkassa?
Jumaltenkukka (Dodecatheon) jäi värjöttelemään kotipihaan, se pitää kosteasta kelistä.
Vaasan suunnalla ei ole tullut paljon reissatuksi, vaan nyt saatiin sekin asia korjatuksi. Kiinnostava valikoima erikoisuuksia löytyy Niittytilan taimistolta, ja verkon kautta moni onkin ostanut puuvartisia heiltä. Mukaan tarttui muun muassa puhvelinmarjapensas ja amurinkorkkipuu, ja hintoja ei voi moittia. Niittytilan taimisto sijaitsee Vaasan eteläpuolella Bergön saaressa, ja suosittelen paikkaa retkikohteena ihan muutenkin - mikä lumoava paikka. Lyhyehkön lossimatkan jälkeen aika tuntuu pysähtyvän, ja soma kesäkahvila 300-vuotiaassa talossa kuuluu idylliin. Tässä linkki taimiston sivuille
Vaasan-Seinäjoen alueella on useita taimistoja, eikä kaikkialle millään ehtinyt. Vihertamiston valikoima vajuutti, ja lisäksi siellä erityisen näyttäviä istutuksia. Ikävä kyllä paikka jyrätään vielä tänä vuonna alas, kun tontti on myyty ja paikalle tulee kerrostaloalue. (Näin ainakin minulle kerrottiin.) Kaatosade helli taas, jmutta siitä huolimatta poistuin paikalta neidonhiuspuun (Gingko biloba), japaninvaahteran (Acer palmatum) ja kärsimyskukan (Passiflora 'Anastasia') kanssa. Taimistolla muuten kerrottiin, että sinivaleunikoita ei ole saatavilla juuri missään, ei siemeniäkään. (Onneksi laitoin itämään niitä viime vuonna melkoiset määrät.)
Kyläpaikkamme Kuortaneentienvarressa on yhtä kiehtova kuin aikaisempinakin vuosina. Pitkän kevään ja myöhäisen kesän vuoksi kukassa ei ollut kuin murto-osa kasveista, eikä kuuluisat gunneratkaan olleet vielä kuin kämmenen kokoisia. Magnoliat, rhodot ja osa syreeneistä pani parastaan, samoin alkukesästä kukkivat pionit ja tietysti akileijat. Oli kukassa jo yksi sinivaleunikkokin, vaikka kaatosade oli vähällä kaataa sen kumoon. Tikankontteja ei kovin monessa pihassa tapaa, Maken piha on tässäkin suhteessa poikkeus.
En muista aikaisemmin olleeni Viherlandian ainoa asiakas, mutta nyt on sekin ihme koettu. Sitä ihmettä ei ystäväni T. päässyt kuitenkaan todistamaan, että olisin poistunut paikalta ilman kasviostoksia. Tosin ostin vain kaksi kilpirikkoa (Darmera peltata) uuteen puolivarjoiseen, kosteahkoon penkkiin. Kaivoin nimittäin viime viikolla kuopan 350-litran kokoiselle altaalle entisen, pienemmän vesiaiheen paikalle. Noin 30 kasvisiirto-operaatiota myöhemmin allas istutuksineen maisemoituu kesän mittaan, ja taustalla rehottava suuri kanukkapensas on kuin suuri viitta kaiken yllä. Nyt onkin sitten tuhlattu kasveihin/puutarhaan kaikki se ylimääräinen 445,60 euroa, jonka sain jostain Ylen kuunnelmauusinnasta. 200 euroa meni pelkkään bensaan. Tämmöisen luksuksen kuitenkin itselleni suon, ja palaan taas ilomielin puutarhaorjaksi noin sadan tunnin viikoittaisella työpanoksella.
P.S. Olen paukuttanut uutta kirjaa, se ilmestyy ensi keväänä. Ne parhaimmat tarinat hakkaan sinne. Kahden puutarhakirjatrilogian jälkeen on aika tehdä hiukan erilainen kirja, mutta sama ote siellä on, lupaan!