• Mari Moro

Johdot ja kaapelit


Joko tekin näette unta ensi vuoden kylvöistä? ja Selaatteko siemenluetteloita verkossa kuin olisi jo tammikuu? Sama täällä. Vauhtia tulee haettua vanhoista ja uusista puutarhakirjoista. Monty Donin uutuus The Natural Year on ehtaa koronakirjallisuutta, koska siinä jumitetaan puutarhassa ja tunnetaan kiitollisuutta siitä, että voi paneutua puutarhaan ja tarkkailla kasvien lisäksi lintuja ja hyönteisiä, joista hän paljon nyt kirjoittaa. Vaikkei pandemiassa mitään hyvää olekaan, niin puutarha lievittää pelkoa ja epätietoisuutta. Ja siellä on jatkuvuutta, jos sitä ei muualla tunnista. (Monty häärää BBC:n Gardeners Worldin tv-tarhurina, ja tuoreet jaksot on katsottavissa Youtubesta joka lauantai.)

Piipahdin Tampereella paikallisen puutarhaväen vieraana. Seura täyttää ensi vuonna 125, ja se on kunnioitettava ikä se. Koronakuria noudattaen väkeä oli saapunut paikalle Haiharan kartanoon kiitettävästi, ja 2,5 tuntia hujahti puutarhan romantiikka-teemaa ja puutarhoja pöyhien. En voinut mainostaa esiintymistä, koska paikalle ei saanut tulla kuin kourallinen ihmisiä eli noin 30 vihertumppua. Oheinen kuva on otettu sieltä, heti luennon, arpajaisten ja siementen jakamisen jälkeen. Otin luudan mukaan siltä varalta, että yöpymispaikkani eli paikallinen hotelli ei olisi koronatauon jälkeen siivottu, vaan kyllä se oli. (Me maalaiset kun varaudumme kaikkeen.) Kiitokset Pirkanmaan puutarhaväelle, kiva oli piipahtaa siellä.

Kuinka ollakaan osui Viherlandia taas reitin varrelle, ja siellä tuli taas käytyä. 15.10 siellä vietettiin myös koko perheen puutarhapäivää. Suorin kukkasipulitiskille, eikä se tuottanut pettämystä tälläkään kertaa. Kaikki sipulit olivat 30% tarjouksessa, ja ostin vain muutaman laukan. Koska korona on ankeuttanut elämää niin monta kuukautta, on satsattava keväiseen kukkaloistoon.

Tätä kirjoitettaessa taas rapisee vintillä, eikä kyse ole kielikuvasta. Hiiret pyrkivät sisätiloihin, ja iltakymmeneltä alkaa kupina. Vintille on kyllä kiikutettu useampi pakkaus mansikan väristä myrkkyä, jota toistaiseksi viimeiseltä Viron-matkalta salakuljetin. Viime vuonna hiiret tekivät pesän auton konepellin alle ja ehtivät asua siellä koko sen ajan, kun olin reissussa eli kolme ja puoli kuukautta. Erinäiset johdot ja kaapelit maistuivat, sillä tuossa ajassa jyrsijäperhe oli syönyt kiitettävät määrät johtoja ja ties mitä kaapeleita. Autokorjaamolla on totuttu muovista pitäviin hiiriperheisiin, mutta eivät ne halunneet niiden asumusta muistoksi.

Vielä tänään lokakuun 20. päivä näin ystäväni pihassa unikon kukassa. Ihan vielä eivät pimeys ja lamaannus ole vallanneet puutarhoja kolmosvyöhykkeellä. Tosin talviaikaan siirrytään ihan pian, ja pimeän sietokykyä saa vaihteeksi harjoitella jouluun asti. Heti tammikuun lopussa alkaa hellittää. Onneksi sadonkorjuuruokia ja varsinkin keittoja saa kauhoa vielä pitkään, ja vuorotellen voi syödä kurpitsa-, maa-artisokka-peruna- ja kantarellisoppaa. En kyllästy edes lehtikaaliin, jota voi kerätä pihalta vieläkin. (Ei pelästy pientä pakkasta.)




84 views
 
  • Facebook
  • Instagram

©2020 by

Mari Mörö / Vapaasti versoo 

www.marimoro.fi