• Mari Moro

Hujopit

Kookkaat perennat ovat nyt säkäkorkeudessaan. Samaa tahtia kun kukat venyvät, tuppaa tavaroita hukkumaan. Metallinpaljastin on saatava ensi tilassa, mutta se ei löydä kyllä sandaaleita eikä edes kameran häikäisysuojia - kateissa kaikki ehkä kevääseen saakka. Azurinväristä jaloritarinkannusta kuvatessani katosi myös linssinsuojus, mutta arvelen pihatontun vieneen sen. Tonttuja tontilla on kolme (Isohiisi, Tupajussi, Tunkelo), ja heistä Isohiisi reippailee toisinaan. Se on kuullut frisbeegolfista, joten usko kapineen enää löytyvän.





Kuivuus on rokottanut pihaa rankasti, eikä kaikkea ole ehtinyt kastelemaan. Ilman kastelua ritarinkannusten alimmaiset lehdet ruskituisivat ja ylemmätkin repsottaisivat kuin hylätyt hanskat narikassa. Niissä ei olisi mitään kuvattavaa. Kastelun vuoksi ne jaksavat kukoistaa, ja saman asian vuoksi hyppään järven tämän tästä itsekin.





On olemassa aivan erikseen kookkaiden perennojen harrastajat, ja yhdistyskin on Suomessa ollut. Entä miten jättiperenna tulisi määritellä? Minulle jättiperennaksi eli puutarhan hujopiksi riittää, kun se on omistajaansa pitempi. Koska olen 156-senttinen, niin jättiperennoja on enemmän kuin kookkailla vihertumpuilla. Raparperi käy gunnerasta, sillä gunneraa ei saa meillä näihin mittoihin: https://tycwmnursery.co.uk/product/gunnera-manicata/

Tuollainen satumainen kasvi toisi mukanaan aivan uuden ulottuvuuden. Nyt gunneran puutteessa täytyy tyytyä lymyilemaan raparperin lehtien alla. Olen siellä piilossa, kun jokakesäinen jehovantodistajien partioauto ajaa pihaan ja yrittää jälleen kerran saada minua kääntymään. Sieltä kääntyilen lehtien alla tiirailen enkä tunne tuskaa sieluni puolesta, sillä sen ravinnepitoisuus on kesäpäivinä korkealla. Kanojakin papat yrittäisivät kai käännyttää, mutta parvi juoksee salkoruusujen alle matoja kaivamaan.






Salkoruusujen kimara jaksaa kyllä yllättää. Tuplasta kehkeytyykin normaali ja toisinpäin, eli siemenpussien selostukset voi joskus unohtaa. Aprikoosin ja pinkin värinen, kerrottu salkis on kerännyt ihailevia katseita ja sitä on kyselty jopa ostaa suoraan penkistä. Puutarhan yksilöt (8 kpl) eivät ole myynnissä, mutta siemeniä voi kysellä loppukesästä tai ensi keväänä. Kun tässä kirjoitan ja kuvaan seuraavaa puutarhakirjaa (ilm. kevättalvella 2020), niin minulta kirjan tilaavat saavat perinteisen siemensatsin. Aprikoosipinkki salkoruusu siellä ainakin on, mutta kyllä musta salkis - kerrottu tai yksinkertainen - on ollut monelle mukava ja helppo tuttavuus. Musta ei ole siis musta, vaan tummanpunainen. Mutta kasvimaailmassa tummanpunaista kutsutaan mustaksi. Ei musta unikkokaan ole musta, ellei sitä katso hyvin hämärässä.




Tulikukat venyvät nekin, ja kookkain yksilö on valkokukkainen 'Snow Maiden' (Verbascum Verbascum phlomoides 'Snow Maiden'). Muiden tulikukkien tapaan se ei kärsi kuivuudesta, mutta on joinakin märempinä kesinä ollut yli kaksimetrinen. Tämä kaksivuotinen kukka (kuvassa) leviää runsaasti kuten muutkin tulikukat.





Loppukesän kookkaista kukkijoista moni on keltainen nauhuksien tapaan ja houkuttelee pörriäisiä: auringontähti, kaukasiankirahvikukka, leveäkompassikukka ja sitten muutamat villakot. Keltaisen karttajia on jonkin verran, mutta iltojen pidetessä niiden arvo nousee. Ja koska maailma on arvaamaton paikka ja toisinaan paha tuntuu saavan liikaa tilaa ja tilaisuuksia, voi keltaisen värin suosimista perustella viktoriaanisen ajan ihmisten taikauskolla: keltainen väri puutarhassa karkottaa pahat voimat. No, ainakin keltaiset loppukesän perennat toimivat perhosmagneetteina ja iltojen hämärtyessä osaa kotiin.



0 views
 

©2020 by

Mari Mörö / Vapaasti versoo 

www.marimoro.fi