Pari reipasta työpäivää ulkona, enempää eivät ole kelit sallineet. Pihassa on narsisseja, mutta kukkaset on kiikutettu kaupasta. Salkoruusut ja akileijat pilkistävät jo, eivätkä vaikuta olevan tainnoksissa, vaikka viimekin yönä oli pakkasta viitisen astetta.
Rännän rätkimisestä huolimatta leikkasin oksia, ja silppuri rouskutti ehkä neljä tuntia. Ränsistyneet pensaat, sellaiset kuten jasmikkeet, kanukat, angervot ja kuusamat saivat kyytiä. Terijoensalavia sai oikein sahatakin, kun lumi on murtanut oksia. Yhdessä lehtien ja hevosenlannan kanssa oksista niistä tulee multaa, jahka hiukan jaksaa odottaa. Saa ne päivät kulumaan näköjään näinkin. Kuvan korallikanukka (Cornus alba) kasvaa todella nopsaan, ja sitä saa pätkiä joka kevät. Yhdestä ainoasta pensaasta olen saanut lisätyksi sitä useampaan paikkaan, ja valkoisen maiseman keskellä pensaan rubiininpunainen väri suorastaan häikäisee.
Pöntöt odottavat asukkeja, ja muutama uusi yksiö piti asentaa. Sisutusaskareita avitin sikäli, että revin vanhan untuvapeiton ja ripottelin täytteet pihamaalle. Räntää alkoi tulla taivaan täydeltä entistä sankemmin ja peitto oli muuttua purjeeksi: pieni matka olisi ollut tarpeen. Mutta purjelennon sijaan pärskin höyhenten ja rännän keskellä, vain terva puuttui. Harakat kokoontuivat yhteen puuhun oikein porukalla hekottamaan, niistä tämä untuvapilven tainnuttama tarhuri oli naurettava näky. (On minulle naurettu ennenkin, en jaksa välittää.) Menin sisälle ja imuroin hiukset - olipa puhdistava kokemus, sillä untuvat eivät muuten irronneet. Jonakin vuonna hankin vielä kamman tai peräti harjan. Hiusasioissa olen untuvikko.
Amerikanpunamännyn (Pinus resionosa) siemenet itivät ihmeellisen hyvin, ja jo pienissä taimissa on punertava varsi. (Tai ainakin näin kuvittelen.) Näin jossain näyttelyssä punamännystä tehdyn bonsaipuun, ja alan harrastajien keskuudessa ko. puuta on suosittu jonkin verran. (Kanta on peräisin Mustilasta, mutta siis kotimaa Pohjois-Amerikan mantereella.) Ihan 30 metriin ei meillä päästä, mutta ainakin on saatu siemenet itämään. Hämmästyttävän hyvä itämisprosentti! Laitan taimivauvoista kuvia, kun räntäsateessa se ei oikein ottanut onnistuakseen. Arboretumiin niistä osan istutan, ja osan lahjoitan pois. Saattahan olla, että en ole näkemässä niitä 50 vuoden päästä, mutta toivon että niitä ei kukaan silmäile päätehakkuumielessä.
Uusin kirjani ilmestyy siis ensi viikolla, kuulin juuri kustantajalta. Maaseudun Tulevaisuuden toimittaja on saanut näköjään siitä jo arvostelukappaleen ja kirjoittaa näin:
En pahastu arviosta.
Postitus alkaa heti, kun kirja saapuu painosta. Kiitos kärsivällisyydestänne. Koronan takia on niin monia asia mennyt myttyyn tai peruuntunut, niin että tämä pieni viivästys ei varmaan ole kenenkään elämää varsinaisesti pilannut.
Commentaires