Sain (taas) konevoiman apua naapurista, ja tällä kertaa heivattiin muutama kuorma kiviä pellon laidalta sen toiselle laidalle. Alppien luominen jatkuu siis, joten kylähullu eli kukkasuutari ei ole vielä vetäytynyt hibernoimaan. Kun kivet oli paikallaan ja kasvien paikat valittu, sain siirretyksi ehkä parikymmentä asukkia uuteen minikokoiseen alppimaisemaan. Useampia neilikoita (Dianthus) on ollut jemmassa tätä varten, mutta harmi kyllä osa katkeroista (Gentiana) on kuukahtanut. Vain muutama löytyi toisesta kivikosta. Katkerot (kuvassa) olivat ennen nimeltään sinikkoja, mutta nimi vaihtui jossain vaiheessa. Näitä keräilin joskus kymmenen vuotta sitten, ja kun skotlantilainen kasvattaja toi aarteitaan myyntiin Great Malverniin ja muihin messutapahtumiin.
Kuulin BBC:n ohjelmasta hiljan, että alppikasvit (ja siis kivikkopuutarhat) ovat kokeneet uuden tulemisen. Siihen ovat syynä äärisäät eli kuivuus ja kuumuus. Kivikot ovat helppohoitoisia, ja pieneenkin pihaan (tai kattopuutarhaan) saa näyttäviä istutuksia ja kiinnostavia näkymiä. Meillä päin kiviä riittää, ja ne on siirrettävä konevoimin.
Suuren kivien lisäksi tarvitaan pienempiä kiviä ja soraa. Mullan on oltava hiekkapitoista, sillä vesi saa jäädä seisomaan istutuskuoppiin. (Tämän ja viime kesän jälkeen sitä kyselee tietysti, että minkä ihmeen veden.) Kivikoiden kasaamisessa ja istuskuoppien rakentelussa on olemassa hiukan eri tekniikoita, ja olen nähnyt käytettävän suodatinkankaita tai jopa sementtiä. Harmi vain, että tämän alueen kivissä on usein ruostetta, sillä se on rumaa, ja ruoste myös tarttuu kivestä toiseen.
Valmiit istutukset on katettava soralla, näin kosteus pysyy tasaisena. Käytän hiekoitussepeliä (3-6 mm), koska se on esteettistä ja kiviainesta voi käyttää puutarhassa monella muullakin tavalla, enkä tarkoita hiekoittamista.
Ensimmäisen kivikkopenkin laadin 20 vuotta sitten jyrkkään rinteeseen, ja käytin siinä sekä soraa että kivituhkaa. Kivikko on kuvauksellisempi soran kanssa, se on huomattu, ja kivituhka liikkuu sateen mukana toisin kuin sora. Kuvan (alla) hopeakurho (Carlina acaulis) on muuten niitä kivikkokasveja, jotka kukkivat viikkojen ajan ja tyytyvät muiden kivikkoeläjien tapaan hyvin, hyvin vähään.
Kivikkopenkkejä on nyt tontilla jo sen verran, että uuden penkin asukit saa jakamalla tuppaita ja juurakoita tai bongaamalla karkulaisia. Mehitähtiä ((Sempervivum) löytyy useammasta paikasta, ja niiden pikkuruiset poikaset on erotettava emoistaan. Istutuksia on kasteltava, sillä vaikka nämä eivät juuri kaipaa vettä, on alppimaailman asukkaita juotettava kriittisessä alkuvaiheessa eli avitettava juurtumaan uuteen kotiin.
Sitten kivikosta perennapenkkeihin. Kesän kukkaset ovat suurin piirtein kukkineet. Viimeisetkin asukit yrittävät vielä toteuttaa tehtäväänsä, mutta osalla se jäi nuppuvaiheeseen. Nauhukset ovat surkean oloisia, eikä jättikokoiset isohirvenjuuret kukkineet lainkaan. Unikot, ukonhatut, liljat, tulikukat, salviat, salkoruusut ja pallo-ohdakkeet ovat vallanneet etupihan. Lupasin kuvan uudesta Russel-lupiinin lajikkeista, joita kokeilin. Ne eivät ole vielä auenneet, kiitos laiskan kastelijan. (Tähän laiskuuteen ei auta mikään, paitsi ehkä jos tilaa asfalttiauton ja lopettaa puutarhan pitämisen.) Kääpiökokoinen Avalune Bocolria kuitenkin kukkii.
Comments