©2019 by Vapaasti versoo. Proudly created with Wix.com

 

Toukokuu 2019

Sieluja, yhteyksiä


Aamukuudelta on vedettävä haalarit päälle ja riennettävä ulos. Ja vasta ensimmäisen pihakierroksen jälkeen on aamiaisen vuoro. Hörppy mahlaa ja vuohenputkipestoa - tunnistan kyllä luksuksen. Joutsenien huuto raikaa, kun ne lentävät tontin yli. Kotijärvellä kelluu vielä muutama jäälautta ja jos haluaa pestä kasvonsa lumella, niin se onnistuu jos pitää kiirettä. Pöntöissä käy taukoamaton räpellys. Sisällä ei tule juuri oltua. Jos omistaisin puhelimen, niin kyllä viimeistään nyt hävittäisin sen. 


Esikoiden värikimara ulottuu violetista kellertävään. Kuivuuden takia jää tähkäesikko (Primula denticulata) aika pieneksi, sillä kevätkosteus hävisi taivaan tuuliin. Olen mennyt esikoiden kirjanpidossa sekaisin jo ajat sitten. Pääasia on, että niitä riittää. Aasialaiset Primulat lienevät kadonneet, ne kun eivät kestä tällä vyöhykkeellä. Kuinka monta candelabraa on hävinnyt? Viime keväänä kylvetyt "entusiastin esikot" (myydään tällä nimellä siemeniä Barnhavenilla) alkavat kukkia ehkä ensi viikolla. Taimia on ehkä kolmekymmentä, ja lupasin niitä muutamille ystäville. On vielä liian aikaista riemuita kaikkien Primuloiden talvehtimesta, mutta ainakin ne olivat lumen alla kuten kaikki pihat asukit. 

Kylmäkäsittelyssä heränneiden seurakunta täydentyy päivittäin. Amurinsyreenejä - erikoisempaa väriä kuulemma - on, samoin keltamäntyä (Pinus ponderosa.) Entä mihin päädyn kaikkien douglaskuusien kanssa? Tuossa perikunnan kanssa juuri sovin, että niitä ei myydä pystykauppana vähään aikaan... 450 vuoden päästä voidaan palata asiaan. Tiedättehän sen leikin, jossa kysytään tähän tapaan. Jos olisit puu/eläin/kukka, niin mikä olisit? Olisin douglaskuusi, ehdottomasti. Minulla on sielunyhteys erääseen puuhun Vancouverinsaarella. (Suhde syntyi kauan ennen kuin saksalainen metsänhoitaja Peter Wohlleben kirjoitti puiden salaisesta elämästä.) Monta tarinaa olen kuullut, kun olen istunut puun sisällä. Minulla ei ole ollut 800-vuotiaalle juuri mitään annettavaa. Oma energiataso vaikuttaa puuvanhuksen rinnalla kärpäsen tohinalta, siinä kaikki. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla kiintymyssuhde puuvanhukseen, ja asia pitäisi kirjata hallitusohjelmaan. Kun tukkirekat kyntivät kylätietä tänäänkin, niin lastauspaikan luona aloin laatia uutta hallitusohjelmaa. Joskus pihaproosasta tulee rankkaa.


Josta tulikin mieleen tärkeimmät asiat. Läheisen tallin lantaa on kärrättävä huomenissa noin kahdeksan kuutiota. Kun auton pakkaa piripintaan, niin kolme käyntikertaa riittää. Ja kun kirjoitan piripintaan, niin myös sivutaskut ja hanskalokerot ovat käytössä. Lanta on maatunutta, eikä se oikeastaan haise, vaikka joku nirppanokka saattaa väittää toisin. Lannassa on potkua moneksi vuodeksi, ja itseäni viisaammat sanovat sen vaikuttavan noin seitsemän vuotta. (Sitten voi saivarrella siitä, tuleeko lannan mukana sahanpuruja vai turvetta.) Yksi on ainakin varmaa: sarvikuonokkaan toukkia saapuu laumoittain, ja se on hyvä se. Lantakuoriaisia ei voi olla liikaa! Koska autoni ei ole mikään varsinainen Bugatti, on lantakuoriaisia pörähtänyt joskus takakontista - matkustajien riemuksi. Vaan ei tänne autoilemaan tultu, sen toki tiedän jo. Tänne tultiin kasvattamaan kukkasia eli heiluttamaan lapiota ja työntämään kottikärryjä, siis pääasiallisesti. 

Ensimmäiset päivänsinet jo kukkivat, sillä isompien kesäkukkaruukkujen mullassa lymyilee salamatkustajia eli siemeniä - näköjään. Joten en varsinaisesti ollut hätähousu, vaan olen ihan syytön. 

Kevätpuuhia