top of page

Siirtää ja palauttaa


Keväinen kukkameri ei vello vielä Mörönperällä, mutta joitain kasvikunnan edustajia tässä alkaa odottaa. Pasuunakukka ja sinisarja ovat nupullaan, samoin kärsimyskukat. Kuva on napattu Dublinista, jossa tuli otetuksi pieni varaslähtö kevääseen. Matkan teemana olivat kirjat ja kukkaset, kuinkas muuten.

Kevätpäiväntasaus on takana, ja kelloja päästään taas siirtämään. Aurinko ei ole vielä siirtänyt lumia pihamaalta, ja pakkastakin on pidellyt öisin. Aamuisin astelen pihamaalla malttamattomana ja etsin sulaa kohtaa: vähissä on vielä. Näiden ahdistavien aikojen keskellä ei mikään tyynnytä ja lohduta niin kuin se, että saa vaalia ja hoitaa maata, ja kokee velvollisuudeksi iloita jokaisesta neliöstä - ja elollisesta olennosta. Niitä pitää puolustaa.

Dublinin-reissulla ei ollut vielä kovin keväistä, ja sinne on mentävä joskus uudelleen.

Kasvitieteellinen puutarha palmuhuoneineen ja kiehtovine kaktus- ja pelargonia-kokoelmineen eivät ole erityisen laajoja, mutta ihan riittävästi siellä riittää tutkittavaa. Orkideahuone oli valitettavasti remontissa, ja kevätkukkijat vasta aloittelivat.


Taimitarhoillakin sitten piipahdettiin, ja niiden perässä sai sitten tutustua kaupungin bussi- ja lähijunatarjontaan. Windyridgeltä ja Mr. Middletonin puutarhapuodista lähti mukaan muutamia juurakoita: pinkki neriini, dahliat 'Eveline' ja 'Mingus Joshua', kaksivärinen sinisarja 'Twister' ja lisäksi pientä lisäystä lumikellovalikoimaan ('Polar Bear', toisen nimilappu katosi johonkin.) Jaloleinikki 'Cafe au Laitia' en voinut vastustaa, sitä en ole nähnyt kotimaan myymälöissä kuten puutarha-amarylliksiksi nimettyä 'Forest Sunsetiakaan'.

Kylvöpuuhat ovat pian käsillä, ja osa siemenistä on toki jo kylvetty. Purjot, tomaatit ja basilikat ovat itäneet, kaikista muutamia eri lajikkeita. Basilikasta se maukkain on pienilehtinen lajike 'Balkon Star', ja sitruunanmakuinenkin kelpaa. Punalehtisistä saa silmäniloa salaatteihin. Moni oikaisee basilikan kanssa niin, että hakee ruukkuyrtin marketista ja ottaa siitä pistokkaita. Tästä niksistä jää kyllä jotain oleellista puuttumaan: itämisen ihme. (Tosin vesilasissakin tapahtuu jotain, kun pistokkaat kasvattavat juuria.) Kunhan lehtivihreää on ylenpalttisesti! Sitä ei voi olla liikaa, ja lehtivihreä palauttaa toivon.

Siemenkirjeet on postitettu viikko sitten. Toivottavasti niistä on iloa.

Ja tämä pupupariskunta tuo hymyn huulille. Pääsiäinen olkoon riemuisa ja rauhaisa.




99 views2 comments

Recent Posts

See All

2 commenti


rouva.rentukka
rouva.rentukka
23 apr 2023

Kiitos siemenistä! Tomaatti ja päivänsini jo hyvässä kasvussa. 🌱🌱

Mi piace

aija.haggblom
aija.haggblom
28 mar 2023

Kiitos siemenkirjeestä. Tomaatinsiemeniä pääsi jo multaan muhimaan.

Mi piace
bottom of page