• Mari Moro

Niityissä ja notkelmissa


Elokuun pimenevät illat saavat hopeanväriset perennat loistamaan, ja lukuisat marunat (Artemisia) ovat kuin himmeitä lyhtyjä. Ei niille osaa oikein alkukesästä antaa arvoakaan, kukapa silloin valon puutetta ehtii ajatella, kun koko ajan häikäisee. Ja arkinen hopeahärkki näyttää juhlavalta kukkituaan, etenkin jos se kasvaa vaikka ketoneilikan tai katkeroiden seurassa. Kun palaan hämärissä marjastusreissulta, katson pihaa aivan uusin silmin - taas.


Tuoksuherneet jaksavat kukkia ponnekkaasti, jahka ei päästä niitä muodostamaan siementä. (Siemenet ovat niin halpoja, ettei kannata harmitella, eivätkä ne idä muutenkaan niin hyvin kuin ostosiemenet.) Kokeilin tänä vuonna uutuuslajikkeita, ja niistä kirjoitan pitkähkön jutun seuraavaan kirjaan - tarinoiden kera. Valikoimat ovat kyllä huikeat, sillä eräskin brittifirma myy peräti nois sataa eri lajiketta. Monet siemenet loppuivat kesken jo aikaisin keväällä, kuten kävin useiden koriste- ja hyötykasvien kanssa kaikkialla maailmassa.




Kaukasiankirahvinkukka (Cephalaria gigantea) on yksi hankalimmista valokuvattavista perennoista. Sen kukka heiluu yli kahden metrin korkeudessa, ja aika harva yltää kuvaamaan sitä normaalista kuvausperspektiivistä. Ja jos kukan kuvaa alhaalta ylös, siitä ei saa mitään käsitystä, eikä taas ylhäältä alas toimi, ellei käytä tikapuita... Tämän jättikokoisen perennan siemeniä (ja taimiakin) olen jaellut sinne tänne, ja kaikki pitävät sitä yhtenä helpoimmista perennoista. Kukka on myös pörriäisten mieleen, kuten myös sen serkku alppikirahvinkukka (Cephalaria aristata). Se ei kurkotu niin läheskään yhtä korkealle, vaan eipä se vielä myöskään kuki. Kirahvinkukkia on muitakin, mutta nämä kaksi ovat meidän oloissamme ns. varmoja tapauksia.


Niittykokeilut tuottavat niin ikään tulosta, ja monen muun tarhurin tavoin raivasin tilaa niittykukille. (Raivaus on tosin alkanut jo vuosia aikaisemmin, vaan nyt sitten alkavat vihdoin tulokset näkyä.) Ailakki kukki runsaasti, ja esimerkiksi päivänkakkarat, muutamat kellokukat, hunajakukta ja ruiskukat täplittävät maisemaa. Koska tontille mahtuu erilaisia niittytyyppejä, kasvivalikoima hiukan elää ja vaihtelee. Kuivan ketoniityn /hoitamattoman eli holtittoman pihatien/-vierustan kasveja (ja maan omasta siemenpankista nousseita) ovat mm. kissankäpälä (Antennaria dioica) ja mäkitervakko (Lychnis viscaria,) Eikä sovi unohtaa kissankelloa, joka kukkii todella pitkään, siis jo kuudetta viikkoa. Liika hoitaminen olisi pahasta näidenkin kanssa, antaa trimmeiden olla!

Korona on saanut ihmiset arvostamaan sekä lähiruokaa että puutarhoja. Me, joille nämä asiat ovat tärkeitä vuosikymmenestä toiseen, olemme tietysti tyytyväisiä. (Tietysti ihmettelemme, miksi näinkin järkiperäisen asian ymmärtämiseen on tarvittu koronaa, kun asia on muutenkin päivänselvä!) Niityt ja notkelmat ovat kuhisseet uusia pihanlaittajia ja puutarhasta innostuneita vasta-alkajia, eikä tätä nyt voi mitenkään paheksua. Pidetään maasta ja maisemasta huolta!


Tämän parempaa puutarha-alan myyntiä kotimaassakaan ei taida miesmuistiin olla, ja se saa hyrisemään ilosta. Olen käynyt aika monella tarhalla kesän aikana, ja valikoimat ovat käyneet ilahduttavan vähiin. Nimittäin mikäli haluamme jatkossakin kotimaisia taimia, niin kehityksen on oltava juuri tämä eli se, että tavara liikkuu: Eivät ne ruukussa pitkään säily.


98 views
 
  • Facebook
  • Instagram

©2020 by

Mari Mörö / Vapaasti versoo 

www.marimoro.fi