Muutaman työpäivän saattoi painaa pihatöissä, mutta sitten sade - vuoroin vetenä, vuoroin räntänä - ajoi sisälle. Nuppuun ehtineet kukat sinnittelevät, ei niille käy kuinkaan, puutarhurin on nöyrryttävä sisähommiin. Ilman minuakin on tontin etelärinteellä edistytty jo niin, että pahasta hajusta tunnetut pikarililjat (kuvassa Fritillaria lutea) ovat jo nupulla, ja muutama tulppaanikin on ehtinyt aueta, narsissitkin täplittävät pihaa.
Puu- ja risusavotta jäi kesken. Vakavaksi veti, kun puun ikää laskiessani pääsen yli 80 vuoteen. Puun latva oli kuitenkin jo lahoamaan päin ja vantteran koivun mahdollinen kaatuminen talon päälle kuuluu niihin vahinkoihin, joita vakuutusyhtiö ei korvaa. Se sijaitsi aivan liian lähellä taloa, mutta eipä sijaitse enää. Polttopuita saa muutaman kuutio, ja oksissa riittää hakettamista pitkäksi aikaa.
Hankin muuten tällaisen kunniakirjan itselleni ja vaikka sillä ei ehkä saa alennusta taimitarhoilta saati rautakaupoista, niin polleaksi vetää. (Nimi puuttuu tästä, se on lisätty heti printtaamisen jälkeen.) Olin viimeksi näin ylpeä kun sain lasten hiihtokisoista kunniakirjan vuonna 1975.
Perennapenkeissä käy räntäsateesta huolimatta kuhina, ja järjestys on tämä: Kivikossa viihtyvät pikkuiirikset ilmaantuivat heti lumikellojen ja krookusten jälkeen. Sitten ilmaantuvat narsissit, joiden kukkiessa nousevat tulppaanit ja pikarililjat. Imikät eivät nekään aikaile ja kun tähän asti on päästy, perennapenkissä on ruuhkaa. Sipulikukista laukat nousevat viimeisenä, mutta ne kukkivatkin sitten pitkään, ja lähes aina idänunikoiden kanssa samaan aikaan. Tontin pohjoispuolella voi järjestys muuttua ja kukinta tulee viiveellä.
Ruttojuurta en maininnut, varhainen kukkija sekin. Tätä hyasinttikasveihin kuuluvaa, ärhäkästi lisääntyvää kasvia ei oikein osaa pitää kevätkukkijana. Se ei myöskään kasva täällä kukkapenkissä, vaan hoitamattomalla aluella jossain pajujen keskellä, joiden kanssa se pärjää kamppailussa elintilasta. Ruttojuuren lehdet tulevat vasta kuvaan myöhemmin, ja tämä suurilehtinen perenna venyy kesän mittaan korkeuksiin niin, että sen voi luokitella jättiperennaksi. Annan sen kasvaa siellä, missä tuskin mikään muu viihtyisikään. (Olen nähnyt ruttojuurta joidenkin kartanoiden pihoilla, joten ei se kaikkia haittaa. Mahtoiko olla Mustiossa?) Monet laskevat ruttojuuren samaan pahisten kastiin kuin japanintatar, jonka rautavaijerimainen juurakko pystyy rikkomaan jopa asfaltin, ja joutomailta leviävä riesa on tullut kalliiksi esimerkiksi Englannissa, jossa sen myynti on on kiellettyä jo pitkään. Tunnustan, että minullakin sitä on, ja tänä kesänä aion pressuttaa kasvuston. Se on helpoin, mutta ei nopein tapa päästä riesasta eroon.
Kasvimaa on jo käännetty huhtikuun puolella, mutta kylvökset odottavat vielä kasvihuoneessa. Rusakoita ja jäniksiä on tepastellut kasvimaalla ja muualla puutarhassa komppanian verran, ja nyt hevosenlannan lisäksi kasvua ryydittävät nyt myös papanat. Niistä olisi saanut pari ämpärillistä, mutta keräämisen sijaan sotkin pupujen jätöksen pintamultaan. Tämän luomulannoitteen pitoisuuksia ei ole ehkä tutkittu kovin laajasti. Myydään pupun papanoita olisi vetävä kyltti vaikka taimitarhan pihassa. (Voiko muuten pupujen papanoita kutsua lannaksi?) Nyt on kuitenkin valkosipuleilla ja maa-artisokilla tymäkkä cocktail. Lampaan lantaakin, maatunutta sellaista, on yksi jätesäkillinen. Sen sotken purjojen ja sipuleiden kasvualustaan, ehkä myös kurpitsoille. Muistan yhden höppänän mummelin jostain romaanista, jolle lapset syöttivät lampaan papanoita ja väittivät, että ne ovat suklaarusinoita.
Kotitontut ovat jo häipyneet talosta kesämökilleen, joka sijaitsee tontin suurimman puun eli kilpikaarnaisen männyn juurakon alla. Ei järvinäkymä kuulemma paljon innosta, kun tikka hakkaa hulluna asumusta. Isohiisi pyöritti pihkasta kasan korvatulppia, joten nyt he eivät kuule sitäkään vähää, mitä aikaisemmin. Tätä kirjoittaessani juurakoiden alta pilkistävästä savupiipusta nousi muutama kiehkura, taitaa heitäkin paleltaa. Tulipalovaaraaa ei pitäisi olla, sillä hormi ja piippu on muurattu kivistä. Löysin pakastimesta lehtikaalisilppua ja viimeiset kesäkurpitsasoseet, ja tein tontuille(kin) keittoa. Kiikutin kattilan kannon kupeeseen, aamuun mennessä se on tyhjentynyt. Olen hiukan huolissani, kun papparaisilla on ikää, ja yksi heistä on lähes kuuro ja kaksi muuta nahistelevat milloin mistäkin. Palveluasumisyksiköihin ei heitä kuulemma huolita.
Mooses (kuvassa) nauttii, kun tontut ovat poissa syyskuun loppuun. Ne eivät tule toimeen keskenään, minkäs sille voi. Mistä saankin tähän loppuun aasinsillan kumppanuuskasveista: tarkoituksenmukainen seura parantaa viihtyvyyttä, ja esimerkiksi täältä voi tarkistaa kasvimaan seurapiiriasioita.
Nyt puutarhuri vetää villavaatetta päälle ja lataa puita hellaan.
Comments