Kuin viimeistä varttia

Luulin, että kaikki ovat Turun suunnalla ja pyrkimässä saaristoon, vaan kyllä riittää autoilijoita itäiseen Suomeen ja Saimaan suunnalle. Kävin muutamalla alueen taimitarhalla, mutta myytävää ei juuri tarhoilla enää ollut (iloitsen hyvästä myynnistä, totta kai). Perennojen sijaan etsin suodatinkangasta ja luonnonturvetta. Betoniaskartelua siis luvassa, kasvien kanssa kun on mennyt neljä kuukautta aika tarkkaan. Ompelukonekin oli lainassa kaksi vuotta, mutta nyt se on kannettu terassille uutta tilkkupeittoa varten. Helle taisi jossain vaiheessa pehmittää pään, ei se mitään. Mikään ei rentouta kyllä niin kuin käsityöt, jos ei nyt puutarhaa lasketa mukaan.

Heinäkuuta on kyllä mahdoton viettää ilman, että joku tai jokin muistuttaa syksystä. Voi teitä ilonpilaajia! Itse haluaisin viettää juuri tämän kuukauden ilman muistutusta siitä, miten kaikki on jo menetetty: linnut lähteneet, heleys poissa, aamukaste viipyy pidempään, vesi jäähtyy, hirvikärpäsen hiipivät paikalle. keltaisia lehtiä tippuu koivusta, ruohosipulikin on jo puutunut... Kauhistelijoita riittää, ja kai se kuuluu slaavilaiseen, melankoliaa puhkuvaan luonteeseen, jota en meinaa jaksaa. Antakaa meidän nauttia kesästä rauhassa kaikelta pelottelulta ja elää kuin viimeistä varttia! Tässä virusvapaassa puutarhakuplassa ei ole vielä ensilumen aika!

Entä ovatko sipulikauppiaat ilonpilaajia? Ennen juhannusta tulevat ensimmäiset sipulimainokset (Hollannista), ja seuraavaa kevättä pitäisi jo suunnitella. Ja syyslannoituksesta aletaan vouhottaa jo juhannuksen jälkeen, mikä on kyllä aivan kohtuutonta pelottelua. Tunnen muutamia pitkän linjan puutarhureita, jotka eivät ole koskaan käyttäneet syyslannoitteita ja sanovat, että se on pelkkää rahastusta. En ole syysrakeisiin sortunut kyllä itsekään, koska a) en ole ehtinyt ja b) hyvin ovat pärjänneet kasvit ilman ylimääräisiä kemikaaleja.

Maltillinen säilöntä on alkanut, kun yrtit on saatava talteen ennen kuin ne menettävät teränsä eli makunsa ja alkavat ränsistyä. Lipstikkaa, karhunjuurta ja kirveliä pyöritin tehosekoittimessa ja pakastin jääpalarasioihin, ja tämä yhdistelmä sopii kyllä melkein kaikkiin ruokiin. Minttua (eri lajikkeita) leikkasin kuivuriin, kun ei sekään kukinnan jälkeen ole enää niin maukasta. Talven luomuteetarpeet alkavat olla kasassa, kun keväällä tuli kerättyä vadelman lehtiä.

Sunnuntaina oli Mörönperän tontilla vähän hemmetinmoinen souvi. Ei, kyseessä ei ollut avoin puutarha, vaan työleiri. Kymmenen paikallista metsästysseuran miestä tekisi keväällä harvennetut koivut haloiksi, ja klapeja syntyi noin 50 kuutiota. Muutama sirkkeli ulvoi kymmenisen tuntia, eikä tällä tontilla ole koskaan ollut neljää traktoria samanaikaisesti. Naapurin rouvat olivat myös mukana, ja toinen heistä syötti puuta sirkkeliin lähes tappavaa tahtia. Ruokapuoli oli vastuullani, totta kai, onhan työmiehet ruokittava, mutta kyllä ehdin onneksi vähän heitellä klapeja pinoon. Nöyrä kiitos Hessulle, Hannulle, Pekalle, Aapolle ja muille, kahta Arjaa unohtamatta. Ei ole hassumpi kylä tämmöinen.