Edelleen joudun tuuraamaan blogin pitäjää. Se touhottaja ei ole tullut vieläkään sisätiloihin, vaan jatkaa sesonkia ulkona. Se sai jostain nenäliinapuun (yläkuvassa), jota se hyysää. Me olemme heitteillä, joten mikään ei ole muuttunut sitten viime päivityksen.
Kunnon pakkasta ei ole vielä ollut, joten aittamajoitus ja peseytyminen rannassa jatkuvat. Kyllä tässä on pian tehtävä huoli-ilmoitus: eilen jatkui sipulien istutus ja kiveyksen teko, vaikka oli pimeää.
Sytytin uunin paperipusseilla, joista voi tarkistaa emännän istutukset. Laukkoja ja ties mitä kaikkea kärräsi Posti kotiovelle, ja jostain on ilmestynyt kasa lantaa. Ehkä sen vuoksi sisälle livahti parvi kärpäsiä, joita ei ole 60-senttisen tontun kovin helppo lätkiä päiviltä. Työnnän pihkaa korviin, jotta saan nukutuksi, sillä kärpäset pyrkivät partaan. Ei sitä joka viikko pestä, eikä tässä talossa ole ollut lämmintä vettä vapun jälkeen. (Lisätkää huoli-ilmoitukseen myös se, että pakastimessa ei ole mustikoita ja että kaalinkerällä ei kannata paikata ikkunoita. Jos ei holtiton emäntämme pian kanna ruokaa pöytään, on toimeennuttaa syömään oravia ja mitä tuolta nyt tontilta löytyy.
Iltana muutamana muistelin Jaatiselle ja Tunkelolle nuoruuttani. Tuli nimittäin koluttua eteläistä Pohjanmaata riiureissuilla, mutta huonostihan siinä kävi. Myös silloinen lyhytaikainen kortteeri on jäänyt tekoaltaan alle, ja tulvien takia sitten työmaa käynnistettiinkin. Ei kylä ollut mikään Viipuri eikä Turku, vaan erämaakylä Hirvijärven rannalla, ja asukkaita ehkä vähän päälle sata. Seinäjoki on lähin kaupunki, järvi löytyy kartasta. Rantaviivaa on 41,8 kilometriä, joka ei Pohjanmaalla ole ihan vähän.
Kylässä asui aikoinaan varsin merkittävä mies, Hermanni nimeltään. Hän tuli tunnetuksi ruokavaliostaan, jota voisi nykymittapuulla pitää ekologisena. Nimittäin ukko söi kaikkia nisäkkäitä mitä ikinä sai kiinni, ja samalla tavalla eli murskattuna ja raakana ilman suolaa upposivat kalat, käärmeet ja sammakot.
Hermanni - tämä raakaravinnon ikoni - ei keittänyt ruokaansa koskaan, eikä hänelle kelvannut leipä eivätkä mitkään kaupan eväät. Talvet hän söi lähinnä kasviksia, ellei sitten onnenkantamoinen heittänyt eteen päästäisiä tai hiiriä, joista pikkupojille maksoi pientä pyyntirahaa. Puolukkaa saattoi mennä päivässä kolme litraa, mutta kahvia ei lainkaan. Munat Hermanni söi kuorineen päivineen; niiden kypsentäminen tai kuoriminen olisi pilannut maun.
Hermanni oli kirvesmies, taitava ja ahkera itsellinen eläjä. Naimattoman miehen työmaaruokailu saattoi alkaa käärmeellä, jonka seivästi puukolla kannon nokkaan ja pisteli sitten vesi suunpielistä roikkuen suuhunsa. Sammakon kutu oli suurta herkkua, se kuulemma raikasti mahaa. Ainoa ikävä juttu oli siinä, että tätä kiisseliä ei ollut tarjolla kuin vähän aikaa.
Sisiliskoihin ei Hermanni koskenut. Poikamiehenä pysytellyt Hermanni sanoi, että niistä tulee turhan vilkkaaksi naisten perään. Kuulin joidenkin sanovan, ettei naisista ollut pelkoa: he karttoivat Hermannia. Naapurit veivät kerran hänelle paistia, mutta mies sai siitä kauheat vatsakivut, eikä enää koskenut prosessoituun ruokaan. Allastyömaalla käärmeiden syöntiä (1960-luvulla) todistivat monet, juttuja sieltä kulkeutui minunkin korviini. Hermanni saavutti korkean iän, eikä ollut kipeänäkään kuin vain jos söi muiden eväitä, kuten vaikka leipää. Appelsiinin joku antoi, senkin mies veteli kuorineen samaan tapaan kuten sitrushedelmät oli tapana popsia esimerkiksi Kainuussa.
Keittiön ikkunasta näkyy harmaapäätikka, sain sen kuvatuksi eilen aamulla. Jos olisi Hermanni elossa, niin näkisi siinä aamiaisen kuten harakoissa, oravissa ja ruokaympyrään kuuluisi myös vintillä remuavat hiiret. Kuva on huono, kun ei nälkäisenä jaksa kameraa nostaa. Häädin Jaatisen ja Tunkelon etsimään pihalta syötävää, ja he toivat marja-aronioita ja pihlajanmarjoja ämpärillisen, ja pyhän kunniaksi paistoimme tulppaanien sipuleita lamppuöljyssä ja syötiin halulla varsinkin ne, jotka eivät syttyneet palamaan. Kovia aikoja eletään.
Meille voi lähettää avustusta kuten lämpimiä vaatteita, perunaa, ryynejä, kahvia ja vessapaperia. Jos vaikka jollakin olisi vanhoja vauvanuken vaatteita, tyylistä voimme vähän tinkiä. Yhden vauvanuken rimpsuhameen ratkoin hiljattain ja tein siitä verkkopaidan, kiitos vaan lähettäjälle. Ompelulankaa löytyy, jos vaikka joku laittaisi housukankaan. Ollaan niin pieniä ukkoja, ettei kangasta mene juuri lainkaan. Lamppuöljykanisterin jos joku kehtaisi meille hankkia, niin voisin kirjoittaa enemmän Hermannista - vaikka kokonaisen kirjan. Vanhat silmäni eivät oikein näe hämärissä mitään ja vaikka käytän kylän roskiksesta löytämäni markan keräilykotelosta tekemiäni lukulaseja, nälän heikentämät silmät eivät pelaa.
teitä tervehtää ja huoliaan purkaa
Isohiisi
Osoite:
Mörönperän kotitonttu
Uuninpanko 1 A
Mörönperä
Tellus
Comments