Eräs ystävällinen henkilö kysyi lounaspöydän yli, että olenko mahtanut käyttää kynsiäni tai rystysiäni pikitien purkamiseen. Mitä tuollaiseen voi vastata? Paitsi että kevät ei näissä piireissä suju rakennekynsiä haikaillen saati niitä esitellen. Sen sijaan me herätämme siemeniä ja kurkotumme hartautta potien taimipottiemme puoleen.
Siemenpussukoiden mukana saa harvoin vuolassanaisen manuaalin. Paketissa saattaa olla vain summittainen ohje: kylvä ja kastele. Se tietysti pätee kaikkiin kasveihin, mutta ohjeiden ylimalkaisuus voi turhauttaa. Onneksi tietoa on tarjolla, sitä ei pääse karkuun jos yhtään näkee vaivaa. Toistaiseksi ei eteen ole osunut vielä sellaista kasvin siementä, jonka kylvöohjeita ei olisi jostain löytänyt. Ne, joita olen poiminut mukaan, on sitten voinut selvittää esimerkiksi tämän sivuston kautta:
http://theseedsite.co.uk
Siemenkohtaista valppautta tarvitaan, sillä se kylvä ja kastele jättää melko lailla mahdollisuuksia. Milloin siemenet kylvetään? Sisälle, ulos vai eteiseen? Entä miten kauan itäminen ottaa? Onko tarpeen hioa siemeniä santapaperilla tai laittaa ne pariksi päiväksi kylpyyn? Pitääkö siemenille laulaa vai huutaa, kenties lukea ääneen aforismeja, soittaa äänikirjoja? Tohtiiko siemenet piilottaa millin välein sentin syvyyteen vain sentin välein millin syvyyteen?
Järki tietysti vinkkaa, että suuret siemenet istutetaan syvemmälle kuin hitumaiset siemenet. Järki sanelee myös sen, ettei mullan tarvitse olla kaiken aikaa likomärkää ellei sitten kasvata riisiä. Harva kasvattaa. Tuoksuherneet, päivänsinet ja monet pyöreät siemenet heräävät, kun siemeniä liottaa vuorokauden, ja pavutkin pitävät kylvystä. Unikon taival ei pääse edes alkamaan vaan siemen mätänee, jos se peitellään paksun multakerroksen alle ja kastellaan koko ajan.
Kärsivällisyys ei ole pahasta missään puuhassa. Ilman kärsivällisyyttä ei kasvien tai ylipäätään elollisten kanssa pärjää. Monelle on jo selvinnyt se, ettei siemen idä hississä, liikennevaloissa eikä mainoskatkolla, joten tuskin kukaan tästä tiedosta järkyttyy. Joillekin ihmisille riittää virtuaalinen aarimaa: kaikki itää ja hoituu hiirtä klikkaamalla. Sähköisen digimaan – tällaisia pelejä on runsaasti – viljelyssä pääsee kyllä helpolla: ei tarvitse heiluttaa kuokkaa, tarkkailla yöpakkasia eikä tutkia maaperän happamuutta. Känsät tai rakkulat pysyvät poissa. Tosielämän kasvimaalla ei sähköä onneksi tarvita, energiaa siellä on ennestään: maa huokuu sitä ja toivottavasti myös tarhuri, joka maan mahdollisuuksia hyödyntää.
Siemenhamstraus tuppaa menemään liiallisuuksiin. Mitä hankalampia ne ovat, sitä palkitsevampaa puuha on. Tähän on tultu! Jos haluaa haasteita ohi tavallisten hyöty- ja koristekasvien, niin hankalia siemeniä riittää. Yhtä pionia odottelin kolmisen vuotta. Siinä ajassa kirjoittaa monta kirjaa tai veistää veneen. Tai hankkii vaikka uuden ammatin. Onneksi itämisen odottelu ei tarkoita sitä, että pitäisi tuijottaa ruukkua herkeämättä ja halvaantua paikoilleen.
Osa siemenistä kinuaa sekä kylmäkäsittelyä että lämpimää vaihetta. Jotkin äärimmäisen oikukkaat tapaukset (kuten tietyt pionit) on herätettävä henkiin toistamalla kylmyyttä ja lämpöä, ja siis jopa kolmen vuoden ajan. On sellaisiakin kasveja, jotka itävät pimeässä tai niitä, jotka vaativat kirkasta valoa. Osa siemenistä pitää peitellä, osa taas on peiteltävä kevyesti esimerkiksi talkilla tai hienonhienolla hiekalla. Onneksi aika monelle siemenelle riittää huoneenlämpö ja tasakosteus, ja noin 7-21 päivää. Tuoksuherneiden ja päivänsinen siemeniä – moni näitä kesäksi kasvattaa – pitää liottaa yön yli, tosin tuoksuherneitä mieluummin 48 tuntia. Siemenen virkoaminen henkiin voi vaatia monenlaisia temppuja. Kuka saa sitten jännitystä mistäkin.
Tosi viherturaaja suhtautuu kylvöksiin kuin arpoihin tai rahapeliriveihin, jotka ovat vetämässä - kestopohjalta. Muunlaisia pelejä tai kenotteluja ei sitten kaipaa eikä tarvitse ja totta puhuen uskon, että näin niin kuin elämysten suhteen ja lopullisissa laskelmissa tässä ollaan voiton puolella.
Miksei manikyyripakkauksia voisi myydä taimimyymälöissä? Meidän viherpeukaloiden kynnet ja kädet (kyynärpäitä myöten) ovat kauheassa kunnossa melkein läpi vuoden. (Aivan sama, jos minulta kysytään.) Eräs ystävällinen henkilö kysyi hiljan lounaspöydän yli, olenko mahtanut käyttää kynsiäni ja rystysiäni pikitien purkamiseen. Mitä tuollaiseen voi vastata? Emme olisi katu- tai siis multauskottavia, jos elämämme kuluisi rakennekynsiä heilutellen. Takaisin manikyyripakkauksiin vielä: niissä on hyvä kynsiviila, ja se on hiekkapaperia kätevämpi vaihtoehto siementen karheuttamiseen. Myös kaikki muut perinteiset manikyyrivehkeet – en tiedä niiden nimiäkään – ovat kuin kylvöpöydän työkaluja ja luotu siementen käsittelyyn, hentojen taimien siirtelyyn ja koulimiseen.
Comments