• Mari Moro

Heinäkuun mylläys

Tontin kostea niitty on nyt entistä kosteampi, sillä sinne on kaivettu lammikko. Ojia tehtiin myös, ja väliaikaisina siltoina toimivat vanhan autotallin ovielementit. (Löytyi hyötykäyttö niille.) Pekka hoiti kaivamisen nopsaan ja hyvin hoitikin. Manuaalimylläämisessä on mennyt aikaa jo luvattoman kauan ja menee vielä muutama viikko. Uusia kukkasia ponnahtaa päivittäin, ja unikot jaksavat yllättää.




Maisemointi eli perennojen, pensaiden ja pikkupuiden istuttaminen on tehtävä tietysti käsipelissä. Kävelen välillä talon terasille ja katson sieltä, miltä penkit näyttävät. Koska niitty on huomattavasti taloa alempana ja näkymä terassilta sellainen, että sieltä saa jonkinlaisen käsityksen työvaiheiden edistymisestä. (Kuva on otettu aivan alkumetreillä.)






Kivien kanssa saa askarrella myös, sillä niitä tulee vastaan joka kerta kun iskee kivensä multaan. Maa-alue kynnettiin jo aikaisemmin, ja suurimmat kivet nostettiin traktorilla jemmaan. Viime kesänä tehty maakaapelointi (sähköyhtiö) aiheutti sen, että etupihalle nostettiin noin 20 valtavaa kiveä. Kaivurikuski oli Pohjanmaalta eikä voinut uskoa, että maa voi olla näin kivistä. Kyllä on. Mistä muuten tämänkin pikkutien kiviaita ja oman tontin kivikasat olisivat syntyneet paitsi aikaisempien sukupolvien taisteluista kivien kanssa? En kiroile kivien tähden, sillä ne tuovat puutarhan aivan oman lumonsa, ja tontin siirtolohkareissa on luonnetta.





Perennapenkkien suunnitteleminen isolle alueelle on lähinnä sitä, että käy läpi vanhempia istutuksia ja tutkii karkulaisia ja jakamisen mahdollisuutta. Uusia kasveja ei tarvitse ostaa. Jonkin verran kasveja on ruukuissa. Jos neliöitä on noin 500, voi laskea menekin. Se on melkoinen, vaikka laskee pois käytävät ja sen, että pensaat ja puut katetaan kivin tai hakkeella. Yhteen penkkin – noin 1,5 metriä leveään ja 10 metriä pitkään – uppoaa helposti sata kasvia. Kasvit eivät vielä tänä kesänä pääse vauhtiin mutta kiitos suht kookkaiden perennojen, ensi vuonna multaa ei pitäisi olla paljon näkyvissä. En tee kuitenkaan sitä virhettä, että istuttaisin kahta riesaa: tarhatyräkkiä tai tummakurjenpolvea. Ne ryöstävät kasvutilan kaikilta muilta kasveilta. Perennoja olen siirtänyt viittäkymmentä eri sorttia, yhteensä 280 kasvia. Ja niiden päälle esikoita ehkä 50. Silti tuntuu, ettei tuo riitä vielä mihinkään ja alueen toinen puoli on vielä kokonaan tekemättä. Isoista perennoista suosin muun muassa ritarinkannuksia, ja etenkin valkoinen versio on näyttävä tapaus.




Kirjoista olen lukenut, miten raksalla pantiin kantamaan tiiliä, jos eivät muuta vielä osannut. Nyt on sekin kokeiltu. Nimittäin vuosituhannen vaihteessa purettu tiiliseinä oli kiikutettu tontin rotkoon ja maisemoitu köynnöksin ikään kuin pieneksi vuoreksi. Sitten piti vain purkaa vuori, ja siellä oli noin ämpärin kokoinen ampiaispesä. Juoksuharrastus on jäänyt vähemmälle, ja nyt tuli vain tuo 150 spurtti järveen. Minkäs teet. Tarvitsen kipeästi juuri noita patinoituneita tiiliä polkujen kanttaamiseen. Muistin vanhan kamerarepun, ja siinä saa kuljetettua neljä tiiltä yhdellä kertaa. Kottikärryjä ei voi käyttää, koska maasto on niin vaivalloista.




Pieni heinäkuinen urakka ei siis ole vielä ihan valmis. Lampi on kuitenkin täyttynyt vedestä, ja se on järven kanssa samalla korkeudella. Reunat kanttaan kivin ja laitan istutuksia reunalle. Hiekka- ja savikeko pitää maisemoida, ja siihen on useita ideoita. (Kun on purkanut yhden pienen vuoren käsin, niin tuon kanssa pääsee helpommalla.) En tiedä onko tontin topografia muuttunut niin radikaalisti että se näkyy kartoissa, mutta yhdessä asiassa tämä vesiaihe jo näkyy. Linnut käyvät räpiköimässä lammikossa ja aterioivat mulloksella. Etenkin mustarastaat tonkivat kovasti ja lentävät matonippu nokassa pesälleen. Parhaimmillaan nokasta roikkuu viisikin matoa. Otan mallia mustarastaan aherruksesta, ja niin mahdutan reppuun sen viidennen tiilen.


Kun illalla raahauduin uimareissun jälkeen sisälle, niin näen unta sorakuormasta. Niin kuin ei kivitavara jo riittäisi! Joo, mutta tähän uuteen puutarhakolkkaan tarvitaan sorakäytävät. Valmista ei ihan huomenissa tule, vaan miksi pitäisi. Joku kertoi tehneensä villapaitaa 15 vuotta. Toinen harmitteli, ettei saanut hankituksi edes lankoja.

50 views
 
  • Facebook
  • Instagram

©2020 by

Mari Mörö / Vapaasti versoo 

www.marimoro.fi