Juolavehnän viimeinen palvelus
02.05.11

Juolavehnälyhde saa kuivua muutaman päivän. Sen jälkeen se palaa peltitynnyrissä iloisesti ja mikä parasta, tuhka ravitsee maata.

Kasvimaalta saa jo lipstikkaa, valkosipulia ja pian myös raparperia. Ja aina siellä on myös juolavehnää, vaikka sitä ei haluaisi kukaan kasvattaaa. Juolavehnän voi antaa tehdä viimeisen palveluksensa. Tarvitaan vain kuivan rapsakka juolavehnälyhde, tikut ja peltitynnyri - ja ongelma hoituu!

Vapun kunniaksi lähdin marssille jo aamuseitsemältä. Koska nesteytyksestä on pidettävä huoltla, otin mukaan termospullon. Ei tullut hiki, pohjoistuuli ja ajoittainen, hienoinen lumisade pitivät siitä huolen. Villaiset ranteenlämmittimet, pipo ja kaulahuivi olivat tarpeen.

Raivasin tilaa uudelle yrttipenkille. Paikka on käännetty syksyllä ja lisätty myös hevosenlantaa, keväällä sekoittelua on jatkettu lisää. Maasta löytyy serpentiiniä. Kun tarkemmin katson, serpentiini osoittautuu juolavehnäksi. Grrr! On nimittäin niin, että siellä missä halutaan kasvattaa mitä tahansa, käydään jatkuvaa taistelua juolavehnää vastaan. Jos perustaa kasvimaan tai saa haltuunsa omiin oloihinsa unohdetun vanhan aarimaan, juolavehnää luikertaa maassa kuin Töölössä kaapeleita. Maan kääntäminen ja muokkaaminen auttaa, mutta ei poista ongelmaa kokonaan. Ja jos kasvattaa ruokaa, ei monikaan halua käyttää myrkkyjä juolavehnän nujertamiseen.

Kun aikoinaan perustin kasvimaan, ei paikalla muuta ollutkaan kuin juolavehnää ja pajukkoa. Ja horsmaa, nokkosia, lisää pajukkoa ja vatukkoa. Oli siellä myös ruippanapuita, jotka kaadoin ensimmäisellä moottorisahallani. Ja kiviä, kiviä ja lisää kiviä. Nyt puutarhan lisäksi tontille on kehkeytynyt pari suhteellisen kukoistavaa kasvimaata, mutta juolavehnää on aina. Ei pidä unohtaa kiviä. Raivaan tilaa joka vuosi hiukkasen lisää, tätä nykyä raivauspuuhassa auttavat lampaat. Kymmenenkunta pässiä auttavat kummasti taistelussa pöheköitymistä vastaan.

Vapun kunniaksi jatketaan töiden parissa. Nenä punoittaa, palelee! Ei auta. Hoidetaan alta pois juolavehnä, jota aina jostain työntyy kasvimaalle. Juolavehnää ei kannata kompostoida, sillä se selviää hengissä lehtikompostorista kuin riivattu. Paljastan teille, miten hävitän juolavehnän. Tapa voi olla hyvinkin omituinen, sillä olen keksinyt sen itse. Se vaatii vähän vaivaa, mutta miksi pitäisi päästä helpolla? Kerään juolavehnät nipuiksi ja solmin ne yhteen. Maasta riivityt juuret ovat siis eräänlaisia lyhteitä, paitsi ettei mikään eläin niihin kyllä kajoa. Sitten kun lyhteet ovat kuivuneet ratisevan kuiviksi, tuikkaan ne tuleen peltitynnyrissä. Näin tuhkasta syntyy ravinteita, ja riiviömäisestä juolavehnästä on jotain hyötyä.

Suomi on pullollaan itsevarmoja kulottajia, kuten voimme lehtiotsikoista päätellä. Palaa anorakkia, aittaa ja autotalleja, kerran yksi huimapää oli polttaa Oulangan kansallispuiston. En kehota ketään tekemään tulta esimerkiksi heinikon liepeille tai aitan kulmalle. Ja sen peltitynnyrin luonakin saa olla vettä. Itsevarma kulottoja on jokaisen pelastuslaitoksen tuntema tapaus. Hän sanoo aina polttaneensa roskia "vain vähän", ja syy tulen leviämiseen ei ole koskaan hänessä. Sen sijaan orava, lapset tai jääkiekko-ottelu ovat levittäneet tulta.

Lipstikkaa eli liperiä saa pian soppaan. Mörönperän lipstikka on suvun vanhaa maatiaiskantaa.

Perennapenkissä ei muutama juolavehnä hermostuta. Hyvin huuhdeltuna riesa menee vuohenputken ja muiden rikkaruohojen ja mustapippurin, hampunsiementen, rypsiöljyn ja tuorejuuston kanssa yleislevitteenä. Tehosekoittimeen vaan kaikki, ja vielä voikukan lehtiä mukaan. Ennen kuin yrtit nousevat maasta, saa sekavihreitä pöperöitä syödä yllin kyllin. En ole hysteerinen kitkijä, sellaiseen en päiviäni käytä. Jos perennoiden seassa viihtyy muutama rikkaruoho, niin mitä sen kanssa vauhkoontumaan. Sen sijaan hyötykasvimaata on aivan turha perustaa paikalle, jossa on vielä kilometreittän juolavehnän juuria. Esimerkiksi salaatti lannistuu jo alkumetreillä, jos juolavehnää kasvaa samassa penkissä.

Joistakin tulokaskasveista on tullut järkyttäviä riesoja, se on globaali ilmiö. Esimerkiksi Floridassa taistellaan bambua vastaan, se kun rikkoo siellä asfaltit ja murtaa parkkipaikkojen päällysteet. Bambujen istuttaminen on siellä tätä nykyä kiellettyä. Me suomalaiset yritämme päästä eroon jätiputkesta, josta on myös terveydellistä haittaa. Urakka onkin melkoinen. Esimerkiksi eräällä tieosuudella Jyväskylästä Ähtärin suuntaan on jättiputkea tienposkessa vaikka kuinka. Sellaisen kasvuston myrkyttämiseen on jo käytettävä järeämpää kalustoa. Kotipihalta on joku yrittänyt häätää jättiputkea peittelemällä maan pressulla pariksi vuodeksi. Tienvarsien pressuttaminen ei kyllä auttaisi mitään, ei, vaikka samalla kertaa voisi yrittää kukistaa lupiinin. Tienvarsia on muuten myös hiljan persutettu - siis runsain valokuvin - nähtäväksi jää miten ne hoitavat ongelman.

Kevään ensimmäisiä yllättäjiä on tulokaskasvi, jota ei tällä alueella ole tiettävästi havaittu muualla kuin Mörönperällä. Lemmikkikasveihin kuuluva Ensimmäinen Nonea lutea kukkii jo! Olen nimennyt kasvin keltanunnaksi, siemen on kotoisin alaskalaisesta firmasta. Viime kesänä se kukki ensimmäisen kerran, ihan pakkasiin saakka.

Suomalaisen työn päivän kunniaksi menen vielä takaisin lumituiskuun. Laiskuuttani vältän kaupunkireissun myös ensi viikolla, kun maasta löytyy syötävää: maa-artisokkaa, musta- ja kaurajuurta sekä muutama aumaan unohtunut Rosamunda-peruna. Katiskasta tuli hauki, jonka tainnuttamiseen tarvittiin vesuria. Kyllä näin hulppeilla eväillä taas jaksaa pihatöissä melskata.

 

 

Talvivalkosipuli kasvaa kohisten. Se ei pakkasia pelkää.

Arboretumia kypsytellessä
25.04.11

Hibatuija on kuin käärmeennahkkaan puettu havu. Kolmosvyöhykkeellä se tahtoo jäädä pikkupuuksi.

Hengissä, melkein hengissä, hengissä... Nyt sen tietää jo, mikä tontin puista ei selvinnyt talvesta.

Ei ainakaan se, joka on istutettu liian syvälle tai jätetty istuttamatta!

Puiden tarkistaminen talven jälkeen on juhlavaa puuhaa. Juhlavuuden saa aikaan tieto, että on istuttanut puut omin käsin. Okei, kerran kävi joku ukkeli kaivinkoneen kanssa, ja huonostihan siinä kävi. Laitteestaan ylpeänä papparainen kaivoi niin syviä kuoppia, että jokaiseen niistä olisi mahtunut hautamaan kaivinkoneen. Hiki hatussa sain sitten mättää ammottavat haudat maa-ainesta puolilleen.

Puuta ei pidä upottaa liian syvälle, tiedän kokemuksesta. Yhden hevoskastanjan aikoinani sain hengiltä juuri tällä tavalla. Se toinen selvisi kyllä, kun kuoppa ei yltänyt puuta puoleen sääreen. Puoleen sääreen tarkoittaa, että tyvi ja rutkasti runkoa upotetaan maahan. Mikään puu ei pidä sellaisesta. Toisaalta ei sellainenkaan puu selviä, jonka istutus hoidetaan pinta-asennuksena. En tiedä onko tämä nyt ylpeilyn aihe, mutta olen ehtinyt kokeilla myös sitä.

Tontin vanhat puuasukit ovat tietysti olleet paikalla kauan ennen minua, niiden ajassa viisitoista vuotta on naurettavan lyhyt aika. Omenapuiden kanssa on ollut onnetonta. Jänikset ja myyrät napsivat niistä aina osansa. Nyt olen saanut yhden omenapuun niin suureksi, että voin asettaa alumiinitikkaat sen runkoa vasten ja leikata puuta tärkeän näköisenä. Kyseisen puun takia jouduin hankkimaan karvalakin. Nimittäin Anssi Krannilla sanoi radiossa, miten puu pitää leikata: Kun karvahattua heittelee puun latvoja kohden, niin hattu ei jää puuhun. Kiitos kääriäisten, satoa varten ei ole tarvinnut hankkia peräkärryä. AInakin omenapuut ovat oikealla tavalla ilmavia. Uudehkot luumupuut - nimeltään Korhonen ja Pirhonen - ovat niin ilmavia, että niiden juurella voisi päästää karkuun tusinan verran ilmapalloja. Yksikään ei takertuisi oksiin. Menee muutama vuosi, ja asia muuttuu!

Pihtoja on useita erilaisia, kaikki kauniita ja helppoja havuja. Siperianpihtoja on muutamia, ja hyvällä paikalla ne kasvavat melkein kolmisenkymmentä senttiä vuodessa. Koreanpihta - se jonka neulaset ovat alapuolelta valkoiset - ei ole yhtä reipas. Kukin etenee tahdissaan. Harmaapihtoja on tulossa ehkä kolmekymmentä kappaletta, siis jos ne alkavat itää. Siemenet olivat talven yli pellolla kylmälavassa. Hemlokkeja en muuten enää kokeile, niiden edessä nostan käteni pystyyn.

Tästä puusta ei saa laivan mastoja, vaan korkeintaan korkkiruuveja. Peikonpähkinä päkisti viime vuonna yhden pähkinän.

Pikkuhavuja suosin, kun niiden myötä pihassa on aina vihreää. Ja pikkuhavuista tulee isompia, kun odottaa kärsivällisesti. Mutta esimerkiksi siilikuuset ja pöytäkuuset kasvavat niin hitaasti, että kymmenessä vuodessa ei vaikuta tapahtuneen mitään. Etenkin, kun joitakin vuosia sitten myyrät söivät pöytäkuusen melkein kokonaan. Siitä jäi jäljelle pulloharjan näköinen töpö. Eräs ystävä sanoi, että istuta potilas kymmeneksi vuodeksi väliaikaiseen paikkaan ja ota se sitten takaisin. Ei paljon lohduttanut.

Puiden kasvattaminen siemenestä on hidasta puuhaa. Houkutus hankkia valmis taimi on suuri, siinä kun säästää jo muutaman vuoden. Erityisen hankalat ja hitaasti itävät siemenet, sellaiset kuin vaikka katsura, koettelevat kärsivällisyyttä. Mutta yleensä niistä sitten tulee kestäviä, kun ne saavat jo pienestä pitäen tottua asuinoloihin. Eteläisemmästä Euroopasta Suomeen (kehäteiden pohjoispuolelle) rahdatut puut kokevat usein jo ensimmäisenä vuonna sellaisen järkytyksen, että eivät ne useinkaan selviä.

Puita on itämässä aina muutama satsi. Viime kesänä pidettiin Mikkelissä Farmari-messut. Siellä oli messutiski, jossa jaettiin ilmaisia siemeniä. Lehtikuusimetsikköä ei ole vielä näkynyt, mutta sellainen on toiveissa. Kylässämme on joskus ollut upea lehitkuusikko, nyt tilalla kasvaa vatukkoa. Läpimitaltaan traktorin takarengasta suuremmat kannot jäivät taannoin repimättä, enhän muuten tietäisi että kyseinen metsikkö on täällä ollut. Testamenttiin täytyy kiireen vilkkaa lisätä lehtikuusia koskeva pykälä: Saa kaataa vain, jos on laivanvarustaja. (Niistä saa hyviä mastoja.)

Katsura on niitä pikkupuita, jotka eivät kolmosvyöhykkeellä välttämättä menesty. Sama pätee esimerkiksi hibatuijaan, samettisumakkiin, koristemanteliin ja erilaisiin jalopähkinöihin. Olen ne kaikki hankkinut, puut ovat vielä hengissä. Kitukasvuisuudesta ne taitavat kärsiä, mutta tällainen 150-senttinen pätkä pitää isona puuna jo kokoistaan yksilöä.

Mitään pahoja puiden talvivaurioita ei osu silmiin. Vain pieniä oksarikkoja ja repeämiä. Silmut turpoavat kaikissa lehtipuissa, joten ne ovat hengissä. Ihme kyllä, jäniksiä ei ole muutamaan vuoteen näkynyt. Vuonna 2006 niille kelpasi rappuharja. Postinhakureissulla olisi joka kerta saanut paistin, jos olisi kävellyt vähän lujempaa ja huitaissut kepillä.

Arboretumin kyspymistä odotellessa haketan risuja. Niitä aina talven jäljiltä löytyy suuret määrät, nytkin talvimyrskyt katkoivat oksia niin että paksuimmat eivät mahdu silppuriin. Tuon rouskun kitaan kaikki alle viisikymmentä milliä paksut oksat heitetään ja sitä kautta ne päätyvät pensaiden juurille tai multatehtaaseen. Tiedän kyllä miehen, joka on vuosikymmenten ajan tehnyt oksasilppua käsivoimin, mutta tässä kohtaa annan periksi. Antaisin mieluusti miehelle mitalin: Suomaisen Työn Sankari.

Pitkien työpäivien päätteeksi avataan kotiterassi. Hörpimme mahlaa, olemme siis juhlatuulella. Ukkoteeri - siis ihan elävä lintu - säntää terassin yläpuolelle kaartuvasta koivusta karkuun. Läpse on kova. Soidinmenoista hulluksi tullut käpytikka lentää ikkunaan ja pääsee hengestään. Hautaamme sen vähäeleisesti purppuratuomen juurelle. Jatkamme koivun mahlan juomista, se on kevään paras drinkki, viisikymmentä litraa saimme sitä jo pakastimeen. Huimalilun puolelle on siis päästy jo.

Kaikki täällä kiertää ja kypsyy, kypsyy ja kiertää - vai onko näyttöä jostain muusta!

Samettisumakki eli hevosenturpapuu, viime kesänä kuvattu.
Kartiovalkokuusi on woodlandin asukas.

PARHAAT PÄIVÄMME KULUVAT PIHALLA

Kirjoitan puutarhanhoidosta ja sen ylenpalttisuudesta. Jos mielit antautua kasvun ihmeille ja kipinöinnille, olet oikeilla sivuilla. Toinen sivustoni (www.marimoro.fi) keskittyy kirjailijan töihin ja kirjoihin. Jos olet kiinnostanut luovan kirjoittamisen verkkokurssista tai arvostelupalvelu, piipahda siellä.

Kirjatilaukset voi tehdä Puutarhakirjat-sivulla.

Mörönperän puutarhan ja saippuoiden yhteisen Facebook-sivun löydät täältä. Tykkäämällä sivusta saat tiedon uusista blogikirjoituksista uutisvirtaasi!

UUSIMMAT KIRJOITUKSET

Julkaistu: 16.11.2018
Julkaistu: 09.11.2018
Julkaistu: 04.11.2018
Julkaistu: 19.10.2018
Julkaistu: 30.09.2018
Julkaistu: 31.08.2018
Julkaistu: 16.08.2018
Julkaistu: 01.08.2018
Julkaistu: 25.07.2018
Julkaistu: 08.07.2018

OTA YHTEYTTÄ

minkä värinen on aurinko

KUKASSA NYT

AJANKOHTAISTA

VAPAASTI VERSOO TAAS

  ARVOISAT LUKIJAT! 

 

                     

 

 

 

 

 

Tilaa Kukkanuottasilla pukinkonttiin.

Hinta 22 e (+ postikulut) 

Saat messevän siemenyllärin mukaan. (5 erilaista.)

Huom! Postin Helposti-palvelu tarvitsee myös puhelinnumerosi.

 

 

 

  


 

  

 

 

Kukkasuutarin sielu -kirjaa on tilattavissa myös.

Ota yhteyttä -lomakkeella 

18 € (+ postitus).

(Tai mistä tahansa kirjakaupasta, tosin hinta on siellä noin 38 euroa.)

 

Jos tilaat Kukkanuottasilla-kirjan ja Kukkasuutarin sielun, saat 

ne yhteishintaan 37 € (sis. postituksen. Ja mukaan tietysti siemenylläreitä!) Muista liittää mukaan puhelinnumerosi.

 

 

  

              

             

      

    Lujaa laatua taimilavan takaa! 

 

 

      

 

 

 

Kukkasuutari ei voi luomakunnalta kuulemalleen 

kutsumukselle mitään,

eikä sen puolen haluakaan. 

 

 

      

 

 

Hän on sielukas sekoitus arktista vetokoiraa,

sirkustaiteilijaa, uppokeijua,

kellarikemistiä,

kirjoittajaa,

sopimussotilasta

ja kasvikuiskaajaa. 

 

 

 

 

                                   Sesonki on aina päällä.

                                     Sitä saa, mikä itää. 




PUHDASTA ASIAA PUKINKONTTIIN!

Jouluksi on tarjolla viiden saippuan satsi (manteli, suola, kehäkukka, laventeli, naturel)

hintaan 25 €. (+ postikulut)

(ks. tilauslomake) 





 

 

* * *

 

ILMOITUS JOULUMYYJÄISISTÄ

Saippuaa ja kirjoja Mikkelin Naisten messuilla 24.11. klo 10.00-14.00.

(Etelä-Savon ammattiopisto, Otavankatu 4


* * *


LUENTO VIHERLANDIASSA 25.11. (Jyväskylä)

alkaen klo 13.00.

- Vyöhykettä venyttämässä eli kouhotuksia Kanadasta (kuvavetoisia tarinoita)

Tarjolla uutta kirjaa (kahtakin) signeerauksella ja siemenylläreitä.

 

 

 


  

© Copyright 2011-2018 - Mari Mörö || Web-nikkarointi: Verkkoverstas