Näkemiin, angervo
25.07.11

Ränsistynyt angervopensas saa lähteä. Kiitos deskriptiivisestä geometriasta kuultujen juttujen, näin tämän tilalla ihan muuta.
Takkuista juurakkoa ei kaiveta maasta ohimennen. Juuria riittää metrin syvyyteen.

Odottaa kärsivällisesti. Kilin kikkarat. Joissakin asioissa olen hyvin, hyvin kärsivällinen ja jaksan odottaa useita vuosia. Jopa vuosikymmeniä. Kun kärsimätön ihminen joutuu odottamaan jotakin, niin hän ajattelee näin: nyt on loistava tilaisuus tehdä jotain toista hommaa! Mutta halusin uuden kukkapenkin ja angervohirvityksen pois heti enkä vasta Berliinin reissun jälkeen. Muutama siemenestä kasvatettu hurmoskärhö ja liljat odottivat siirtämistä, muista kasveista nyt puhumatta.

Tutkin autoa. Minua on kyllä petetty autokaupoissa pahemman kerran. Nykyautossa ei ole edes puskuria, mihin voisi köyden kiinnittää. Minne menet autoteollisuus! Autossa olisi hevosvoimia vaikka kuinka, mutta sen kerran kun niille olisi järkevää käyttöä, ei heposista ole mitään hyötyä. Hetken ajattelin käyttää kiskomiseen lampaita, mutta en keksinyt miten saisin ne valjaisiin. Raivaussahan varusteiden myötä liiterissä roikkuu yhdet valjaat, mutta yksi lammas on sama kuin ei mitään. Jos päästäisi lampaat syömään angervohirvityksen, ne popsisivat vain lehdet. Juurien kiskominen jäisi joka tapauksessa minulle.

Tartuin siis lapioon. Tartuin myös rautakankeen, kirveeseen, tuuraan, lekaan, yläjyrsinsarjaan, talttaan, vesuriin, akkuporakoneeseen, ruuvimeisseliin, höylään sekä nimettömään työkaluun, jonka löysin liiteristä. Köyttä en tarvinnut ollenkaan. En sano että pensas lähti käden käänteessä, kyllä se hiukan pidempään kesti.

Kymmenen tunnin riehumisen jälkeen angervo oli poissa ja saatoin istuttaa kasvit. Käsiä pakottaa edelleen. Mutta silmiä hivelee, etenkin kun Clematis Fusca – kutsun sitä hurmoskärhöksi – avasi ensimmäisen kukkansa. Olisi ollut kohtuutonta, jos kärhö olisi joutunut taistelemaan elintilasta angervon kanssa. Angervo on makuloitu multatehtaamme tarpeisiin. Oksasilppurin läpi hurautettuna pensaassa ei ollut enää mitään vikaa.

Clematis fusca avautui parahiksi. Siemenestä kasvatettu kärhö on saanut lempinimen hurmoskärhö.
Myös tämä kärhö pääsee uuteen penkkiin.

Mensan jäsen vai marjanpoimija?
18.07.11

Puutarhan gojipensaista ei vielä saa satoa, mutta metsästä saa vähintään mustikkaa.

Kukkaturtumuksesta pääsee helposti eroon. On mentävä marjametsään, ja jo parin päivän ja 147 paarman jälkeen alkaa kaivata ruusujen tuijottelua. Hulluimmat menevät marjaan helteistä ja karhuvaroituksista huolimatta.

Me tylsimykset, jotka on jo vuosikymmeniä sitten julistettu lahjattomiksi reppanoiksi, saamme sadonkorjuusta paljon irti. Elämme kroonista pula-aikaa, sillä meille ei kelpaa pakastealtaiden saati hedelmätiskien epämääräinen anti. Olemme myös niin armottoman nuukia, ettemme aio maksaa roskaisesta ja mauttomasta puolalaisesta mustikasta viittä euroa pussukalta. Mutta toisaalta olemme niin anteliaita, että täytämme metsään pääsemättömien sukulaisten ja ystävien pakastimet mustikoilla.

Lähdemme vasujemme kanssa marjametsään heti aamusta, kun kaste haihtunut maasta. Historiani on marja-asioiden suhteen synkkä, piipahtamalla jossain syväluotauksessa saisin monen vuoden lääkityksen ja kenties marjanpoimijan eläkkeen. Heti kun opin kävelemään, vanhempani varustivat minut (kesämökkioloissa) kypärän ja pakkopaidan puuttuessa lehmänkellolla. Kello pujotettiin kaulaan niin, etten saanut kalkatinta pois. Aamukuudelta juoksin ulos keräämään jotakin: simpukan kuoria, kiviä, ötököitä - ja tietysti marjoja. Kello laitettiin äitini hermojen vuoksi, minä nimittäin karkasin erämaajärven tontilta vähän häikäleen monta kertaa. Joku naapurimökkiläinen kiikutti äidilleni kamferitippoja. Kerran partio löysi minut – ei suinkaan tumman veden pohjasta – vaan syömästä mustikoita ja tuijottelemasta jotain ihmeellistä ötökkää. Olin käsittämättömän onnellinen! Minua ei saanut pysymään sisätiloissa edes sateella. Tuskallista se on edelleen.

Eräs ex-kansanedustaja (vihr.) pitää itseään niin kovana feministinä, ettei hänen tarvitse mennä koskaan kykkimään marjametsään. Sääliksi käy, en sano ketä. On tietysti niitä, joille on jäänyt kammo lapsuudesta: aikuiset pakottivat marjaan. Naisellisuus menee, apua. Ehkä sitä olisi halunnut katsoa King Kongia tai lukea jotain jänskää. Marjanpoiminta kun mielletään hupattavien mummojen ja tylsimysten askareeksi. Jos ei ihmisestä ole ollut mihinkään, hänen lahjansa ovat saattaneet riittää sentään marjojen poimimiseen. Tupaukot, pöperömaijat ja seinähullutkin saatettiin laittaa marjaan jonkun sellaisen kanssa, joka katsoi etteivät höynät kävelleet naapuripitäjään tai tippuneet suohon. Sitten vasta palattiin, kun vasut olivat täynnä. Oikeita työmiehiä ei metsään tarvinnut eikä saanut laittaa.

Metsämansikat ovat metsäisen puutarhan maanpeitekasveja.

Marja-aikaan huolehtivaiset lajitoverit ja sukulaiset varoittelevat karhuista. Sain kerran karhupillin joululahjaksi. Vain sokka irti – ja alkaa hirveä huuto, jota karhu sitten pelästyy. Kyseinen vekotin huusi vuonna 1999 yhtä hilpeää soittoa jouluaatosta uuteenvuoteen saakka, vekotin hiljeni jossain Holtittomuuksien Kukkulan liepeillä. Mikäli joku sen löytää, saa pitää sen. Karkottimesta puuttuu sokan lisäksi paristo, muuten vehje toimii kyllä. Tuo ”yhtä hilpeää soittoa” on muuten hiukan sievistelty versio. Talostamme halkesi palomuuri, joulukuusi varisti neulasensa ja kissa piileskeli kolme viikkoa liesituulettimessa. Arvata vain sopii, mitä vekotin tekisi karhulle. Karhupilli pitäisi kyllä kieltää.

Myös meidän kylillä liikkuu karhu tai karhuja. Kyse ei ole mätäkuun jutusta, vaan naapurin havainnoista. Metsässä työnsä puolesta liikkuvat nämä asiat tietävät. Karhun kakkaan olen törmännyt marjareissuillani useamman kerran, niin kuin jokainen joka metsässä kävelee ja tekee havaintoja. Silti suurin uhka henkiraasulle on liikenne. Tilastojen valossa joku teiden Rubinstein – heitä riittää meidän kyläteillä - sysää hengiltä marjastajan paljon todennäköisemmin kuin karhu. Montako ihmistä karhu on esimerkiksi Tohmajärvellä tai Sotkamossa popsinut suuhunsa? Kohtalokasta kohtaamista petoeläimen kanssa todennäköisempää on myös se, että marjastaja hukkuu tai että häneen iskee salama.

Vedän heti aamusta militantit vehkeet niskaan ja taputtelen paarmantappogeeliä päälleni. Lataan BBC:n puutarhaohjelmia kännykkään ja toivon, ettei yhdenkään lehden tilausmyyjä ahdistele. En vastaa puhelimeen, olen töissä kuten muutkin järkevät ihmiset. Joskus illalla hoipun puutarhaan, juoksen uimaan ja tarkistan kukkapenkit. Paukamat, hiertymät ja rohtumat vaativat pientä huoltoa. Miksi tinkiä elämän laadusta, kun siihen ei ole mitään pakottavaa tarvetta.

P.S. Mustkanpoiminnasta on iloksemme tehty ainakin yksi laulu, jonka kuulin kauan aikaa sitten Radio Mafian Cafe Veijon baarissa. "Mustikanpoiminta on mukavaa toimintaa" - se on sitten laittamattomasti kirjoitettu ja laulettu, aivan ammattimiehen työtä. Hyvä Raimo Antero!

Jos oikein onnistaa, löytää mustikkareissuilla muita marjoja myös. Ja aina tylsäksi käy, voi laulaa Raimo Anteron Mustinkanpoimintalaulua.

PARHAAT PÄIVÄMME KULUVAT PIHALLA

Kirjoitan puutarhanhoidosta ja sen ylenpalttisuudesta. Jos mielit antautua kasvun ihmeille ja kipinöinnille, olet oikeilla sivuilla. Toinen sivustoni (www.marimoro.fi) keskittyy kirjailijan töihin ja kirjoihin. Jos olet kiinnostanut luovan kirjoittamisen verkkokurssista tai arvostelupalvelu, piipahda siellä.

Kirjatilaukset voi tehdä Puutarhakirjat-sivulla.

Mörönperän puutarhan ja saippuoiden yhteisen Facebook-sivun löydät täältä. Tykkäämällä sivusta saat tiedon uusista blogikirjoituksista uutisvirtaasi!

UUSIMMAT KIRJOITUKSET

Julkaistu: 08.12.2018
Julkaistu: 26.11.2018
Julkaistu: 16.11.2018
Julkaistu: 09.11.2018
Julkaistu: 04.11.2018
Julkaistu: 19.10.2018
Julkaistu: 30.09.2018
Julkaistu: 31.08.2018
Julkaistu: 16.08.2018
Julkaistu: 01.08.2018

OTA YHTEYTTÄ

paljonko on 2 plus 2

KUKASSA NYT

AJANKOHTAISTA

VAPAASTI VERSOO TAAS

  ARVOISAT LUKIJAT! 

 

                     

 

 

 

 

 

Kukkanuottasilla pukinkonttiin? 

Hinta 22 e (+ postikulut) 

Huom! Postin Helposti-palvelu tarvitsee myös puhelinnumerosi.

 

 

 

  


 

  

 

 

Kukkasuutarin sielu -kirjaa on tilattavissa myös.

Ota yhteyttä -lomakkeella 

18 € (+ postitus).

(Tai mistä tahansa kirjakaupasta, tosin hinta on siellä noin 38 euroa.)

 

Jos tilaat Kukkanuottasilla-kirjan ja Kukkasuutarin sielun, saat 

ne yhteishintaan 37 € (sis. postituksen.)

Muista liittää mukaan puhelinnumerosi.

 

 

  

              

             

      

    Lujaa laatua taimilavan takaa! 

 

 

      

 

 

 

Kukkasuutari ei voi luomakunnalta kuulemalleen 

kutsumukselle mitään,

eikä sen puolen haluakaan. 

 

 

      

 

 

Hän on sielukas sekoitus arktista vetokoiraa,

sirkustaiteilijaa, uppokeijua,

kellarikemistiä,

kirjoittajaa,

sopimussotilasta

ja kasvikuiskaajaa. 

 

 

 

 

                                   Sesonki on aina päällä.

                                     Sitä saa, mikä itää. 




PUHDASTA ASIAA PUKINKONTTIIN!

Jouluksi on tarjolla viiden saippuan satsi (manteli, suola, kehäkukka, laventeli, naturel)

hintaan 25 €. (+ postikulut)

(ks. tilauslomake) 





 

 

 

 

 

 


  

© Copyright 2011-2018 - Mari Mörö || Web-nikkarointi: Verkkoverstas