Arboretumia kypsytellessä
25.04.11

Hibatuija on kuin käärmeennahkkaan puettu havu. Kolmosvyöhykkeellä se tahtoo jäädä pikkupuuksi.

Hengissä, melkein hengissä, hengissä... Nyt sen tietää jo, mikä tontin puista ei selvinnyt talvesta.

Ei ainakaan se, joka on istutettu liian syvälle tai jätetty istuttamatta!

Puiden tarkistaminen talven jälkeen on juhlavaa puuhaa. Juhlavuuden saa aikaan tieto, että on istuttanut puut omin käsin. Okei, kerran kävi joku ukkeli kaivinkoneen kanssa, ja huonostihan siinä kävi. Laitteestaan ylpeänä papparainen kaivoi niin syviä kuoppia, että jokaiseen niistä olisi mahtunut hautamaan kaivinkoneen. Hiki hatussa sain sitten mättää ammottavat haudat maa-ainesta puolilleen.

Puuta ei pidä upottaa liian syvälle, tiedän kokemuksesta. Yhden hevoskastanjan aikoinani sain hengiltä juuri tällä tavalla. Se toinen selvisi kyllä, kun kuoppa ei yltänyt puuta puoleen sääreen. Puoleen sääreen tarkoittaa, että tyvi ja rutkasti runkoa upotetaan maahan. Mikään puu ei pidä sellaisesta. Toisaalta ei sellainenkaan puu selviä, jonka istutus hoidetaan pinta-asennuksena. En tiedä onko tämä nyt ylpeilyn aihe, mutta olen ehtinyt kokeilla myös sitä.

Tontin vanhat puuasukit ovat tietysti olleet paikalla kauan ennen minua, niiden ajassa viisitoista vuotta on naurettavan lyhyt aika. Omenapuiden kanssa on ollut onnetonta. Jänikset ja myyrät napsivat niistä aina osansa. Nyt olen saanut yhden omenapuun niin suureksi, että voin asettaa alumiinitikkaat sen runkoa vasten ja leikata puuta tärkeän näköisenä. Kyseisen puun takia jouduin hankkimaan karvalakin. Nimittäin Anssi Krannilla sanoi radiossa, miten puu pitää leikata: Kun karvahattua heittelee puun latvoja kohden, niin hattu ei jää puuhun. Kiitos kääriäisten, satoa varten ei ole tarvinnut hankkia peräkärryä. AInakin omenapuut ovat oikealla tavalla ilmavia. Uudehkot luumupuut - nimeltään Korhonen ja Pirhonen - ovat niin ilmavia, että niiden juurella voisi päästää karkuun tusinan verran ilmapalloja. Yksikään ei takertuisi oksiin. Menee muutama vuosi, ja asia muuttuu!

Pihtoja on useita erilaisia, kaikki kauniita ja helppoja havuja. Siperianpihtoja on muutamia, ja hyvällä paikalla ne kasvavat melkein kolmisenkymmentä senttiä vuodessa. Koreanpihta - se jonka neulaset ovat alapuolelta valkoiset - ei ole yhtä reipas. Kukin etenee tahdissaan. Harmaapihtoja on tulossa ehkä kolmekymmentä kappaletta, siis jos ne alkavat itää. Siemenet olivat talven yli pellolla kylmälavassa. Hemlokkeja en muuten enää kokeile, niiden edessä nostan käteni pystyyn.

Tästä puusta ei saa laivan mastoja, vaan korkeintaan korkkiruuveja. Peikonpähkinä päkisti viime vuonna yhden pähkinän.

Pikkuhavuja suosin, kun niiden myötä pihassa on aina vihreää. Ja pikkuhavuista tulee isompia, kun odottaa kärsivällisesti. Mutta esimerkiksi siilikuuset ja pöytäkuuset kasvavat niin hitaasti, että kymmenessä vuodessa ei vaikuta tapahtuneen mitään. Etenkin, kun joitakin vuosia sitten myyrät söivät pöytäkuusen melkein kokonaan. Siitä jäi jäljelle pulloharjan näköinen töpö. Eräs ystävä sanoi, että istuta potilas kymmeneksi vuodeksi väliaikaiseen paikkaan ja ota se sitten takaisin. Ei paljon lohduttanut.

Puiden kasvattaminen siemenestä on hidasta puuhaa. Houkutus hankkia valmis taimi on suuri, siinä kun säästää jo muutaman vuoden. Erityisen hankalat ja hitaasti itävät siemenet, sellaiset kuin vaikka katsura, koettelevat kärsivällisyyttä. Mutta yleensä niistä sitten tulee kestäviä, kun ne saavat jo pienestä pitäen tottua asuinoloihin. Eteläisemmästä Euroopasta Suomeen (kehäteiden pohjoispuolelle) rahdatut puut kokevat usein jo ensimmäisenä vuonna sellaisen järkytyksen, että eivät ne useinkaan selviä.

Puita on itämässä aina muutama satsi. Viime kesänä pidettiin Mikkelissä Farmari-messut. Siellä oli messutiski, jossa jaettiin ilmaisia siemeniä. Lehtikuusimetsikköä ei ole vielä näkynyt, mutta sellainen on toiveissa. Kylässämme on joskus ollut upea lehitkuusikko, nyt tilalla kasvaa vatukkoa. Läpimitaltaan traktorin takarengasta suuremmat kannot jäivät taannoin repimättä, enhän muuten tietäisi että kyseinen metsikkö on täällä ollut. Testamenttiin täytyy kiireen vilkkaa lisätä lehtikuusia koskeva pykälä: Saa kaataa vain, jos on laivanvarustaja. (Niistä saa hyviä mastoja.)

Katsura on niitä pikkupuita, jotka eivät kolmosvyöhykkeellä välttämättä menesty. Sama pätee esimerkiksi hibatuijaan, samettisumakkiin, koristemanteliin ja erilaisiin jalopähkinöihin. Olen ne kaikki hankkinut, puut ovat vielä hengissä. Kitukasvuisuudesta ne taitavat kärsiä, mutta tällainen 150-senttinen pätkä pitää isona puuna jo kokoistaan yksilöä.

Mitään pahoja puiden talvivaurioita ei osu silmiin. Vain pieniä oksarikkoja ja repeämiä. Silmut turpoavat kaikissa lehtipuissa, joten ne ovat hengissä. Ihme kyllä, jäniksiä ei ole muutamaan vuoteen näkynyt. Vuonna 2006 niille kelpasi rappuharja. Postinhakureissulla olisi joka kerta saanut paistin, jos olisi kävellyt vähän lujempaa ja huitaissut kepillä.

Arboretumin kyspymistä odotellessa haketan risuja. Niitä aina talven jäljiltä löytyy suuret määrät, nytkin talvimyrskyt katkoivat oksia niin että paksuimmat eivät mahdu silppuriin. Tuon rouskun kitaan kaikki alle viisikymmentä milliä paksut oksat heitetään ja sitä kautta ne päätyvät pensaiden juurille tai multatehtaaseen. Tiedän kyllä miehen, joka on vuosikymmenten ajan tehnyt oksasilppua käsivoimin, mutta tässä kohtaa annan periksi. Antaisin mieluusti miehelle mitalin: Suomaisen Työn Sankari.

Pitkien työpäivien päätteeksi avataan kotiterassi. Hörpimme mahlaa, olemme siis juhlatuulella. Ukkoteeri - siis ihan elävä lintu - säntää terassin yläpuolelle kaartuvasta koivusta karkuun. Läpse on kova. Soidinmenoista hulluksi tullut käpytikka lentää ikkunaan ja pääsee hengestään. Hautaamme sen vähäeleisesti purppuratuomen juurelle. Jatkamme koivun mahlan juomista, se on kevään paras drinkki, viisikymmentä litraa saimme sitä jo pakastimeen. Huimalilun puolelle on siis päästy jo.

Kaikki täällä kiertää ja kypsyy, kypsyy ja kiertää - vai onko näyttöä jostain muusta!

Samettisumakki eli hevosenturpapuu, viime kesänä kuvattu.
Kartiovalkokuusi on woodlandin asukas.

Bambusoppaa
18.04.11

Ruttojuuri kukkii nurinkurisessa aikataulussa. Ensin kukka, ja vasta sitten myöhemmin se tekee suuret lehdet. Ei tarvitse kilpailla pölyttäjistä.

Mitä on onni? Se on esimerkiksi 35 paria uusia työhanskoja ja sulamaisillaan oleva puutarha. (Karkeasti ottaen se on aika lähellä sitä haltioitumista, minkä lokakuussa kokee jos kaikki 35 paria työshanskoja on käytetty loppuun) Ensimmäinen täyden tohinan työpäivä kuluu euforiassa - bambusoppaa särpien.

Krookus on aina ensimmäinen kukkija. Tämä väri erottuu varhaisten kukkijoiden porukasta.

Lumen vetäytymistä voi seurata terassilta. Aamuyhdeksältä ei kutulammen perennapenkit ole vielä näkyvissä, mutta iltapäivällä tilanne muuttuu. Kakalia, kurjenmiekat ja bambut paljastuvat. Peltinen kutulammikon sammakko katseli valtakuntaansa ja taisi huokaista jotain sadan tunnin työviikosta.

Talvipeitteiden poistaminen paljastaa, että puupioni on hengissä. Musta lohikäärme kantaa siis kukkaa, etenkin jos puupioni suvaitsisi vielä kukkia. Myös gojipensaat ovat selvinneet, niitä ei edes kovin hyvin peitelty. Tuttava on saanut gojin menestymään Tampereen seudulla ilman talvisuojausta, mutta marjoja ei ole siellä päästy keräämään.

Bambua Mörönperällä kasvaa, mutta pandoja odotellessa hennoo bambusta napsia kevään ensimmäiset soppatarpeet. Mahlaa on juoksutettu ensimmäinen ämpärillinen, ja rikkaruohoista saatu varhainen pesto. Maa-artisokkien kaivamiseen tarvitaan vielä rautakanki, mutta mitä sitä ei lähiruoan eteen tekisi. Kun järvi sulaa ja katiskasta saa haukia, tontilta ei tarvitse poistua kuin harvakseltaan.

Krookuksien lisäksi puutarhan kukkaloisto on maltillinen, kun perennat kun vasta hissuksiin heräilevät. Paitsi, että perennoiden joukossa yksi omituinen poikkeus: ruttojuuri. Se kukkii ennen kuin ehtii tehdä yhtään lehteä, järjestys on nurinkurinen. Hyasinttimainen kukinto työntyy heti, kun lumi on sulanut. Tällä kukalla on ainakin se etu, ettei pölyttäjistä tarvitse kilpailla. Ruttojuuri kasvattaa kesän mittaan kookkaat lehdet, joita moni luulee raparperiksi. Niin kuin nimestä voi päätellä, se on kova leviämään. Kasvilla on kuulemma hoidettu joskus tautejakin.

Taudit ja tuholaiset vaanivat puutarhaa, siihen pitää nöyrtyä. Ympäri Suomen on katajia vaivannut virus, joka ruskistaa neulaset. Puut näyttävät kuolevan pystyyn, etenkin itäisessä Suomessa on ruskeita katajia teiden varsilla suuret määrät. Osa katajista toipuu, osa ei. Erään asiantuntijan mukaan pitäisi odottaa joitakin vuosia ja katsoa, mitä katajalle tapahtuu. Se ”joitakin vuosia” on tällä tontilla tullut nyt täyteen. Yksi kärhöistä on vallanut tuollaisen henkitoreisen katajan, joka kesän myötä onneksi peittyy vihreän köynnöksen alle. Tässä vaiheessa kevättä tuplasti ruskean rotiskon on vaikea kuvitella olevan kesäkuussa täynnä kymmeniä kukkia. Nimittäin nyt se on niin ruma, etten kehdannut ottaa siitä edes valokuvaa.

Illansuussa pakataan jätesäkkejä mukaan ja ajetaan tallille. Autossa – katsastusmies kutsui kotteroani rapumerraksi – on harvoin niin paljon energiaa. Haetaan hevosenlantaa ja kun pakkaamme jätesäkit kunnolla, mahtuu lantaa mukaan kaksi kuutiota. Ei siellä paljon istumaan mahdu, hienoisen hajuhaitan kestää kun tietää, että kotimatka ei kestä kuin kahdeksan minuuttia. Yhdessä haravoitujen lehtien ja haketettujen oksien kanssa tuosta ihmeaineesta muhii taas uutta multaa. Kesälampaista saa toki myös lantaa, mutta papanoiden kerääminen on hiukan hidasta puuhaa. (Kissanhiekan siilauskauha on paras työväline siinä. Olen joutunut kestämään pilkkaa, kun olen papanoita kerännyt multakokeita varten.)

Edes jännittävä vaali-ilta ei saa sisälle ennen iltayhdeksää. Puutarhassa on kurkattava niin moneen paikkaan, että hädin tuskin maltan syödä istualtani tai käydä sisällä. Sitruunaperhonen näyttäytyy, mutta kovassa tuulessa se tuntuu suistuvan ruskeaan katajapuskaan vastoin tahtoaan. Vartin yli yhdeksän huojun sisälle ja ripustan hanskat naulaan. Ei maailmaa eikä edes puutarhaa maaten rakenneta, mutta jännetuppitulehdusta tai välilevytyrää ei kyllä tänä vuonna pihahommissa hankita, eihän? Tie helvettiin on, kuten tunnettua, kivetty hyvin lupauksin. Siitä huolimatta olisi noloa rikkoa itsensä puutarhatöissä. Taas!

Onko puutarhassa merihevosia? Ei, kyllä nämä taitavat olla saniaisia.

PARHAAT PÄIVÄMME KULUVAT PIHALLA

Kirjoitan puutarhanhoidosta ja sen ylenpalttisuudesta. Jos mielit antautua kasvun ihmeille ja kipinöinnille, olet oikeilla sivuilla. Toinen sivustoni (www.marimoro.fi) keskittyy kirjailijan töihin ja kirjoihin. Jos olet kiinnostanut luovan kirjoittamisen verkkokurssista tai arvostelupalvelu, piipahda siellä.

Kirjatilaukset voi tehdä Puutarhakirjat-sivulla.

Mörönperän puutarhan ja saippuoiden yhteisen Facebook-sivun löydät täältä. Tykkäämällä sivusta saat tiedon uusista blogikirjoituksista uutisvirtaasi!

UUSIMMAT KIRJOITUKSET

Julkaistu: 13.06.2018
Julkaistu: 04.06.2018
Julkaistu: 24.05.2018
Julkaistu: 15.05.2018
Julkaistu: 09.05.2018
Julkaistu: 28.04.2018
Julkaistu: 17.04.2018
Julkaistu: 10.04.2018
Julkaistu: 18.03.2018
Julkaistu: 15.03.2018

OTA YHTEYTTÄ

paljonko on 2 plus 2

KUKASSA NYT

AJANKOHTAISTA

VAPAASTI VERSOO TAAS

  ARVOISAT LUKIJAT! 

 

                     

 

Kukkanuottasilla on ilmestynyt! Se on ilahduttanut lukijoita kovasti!

Tarjolla on garden writingia eli puutarhajuttuja suoraan ruukutuspöydältä.  

 

Hinta 25 e (sis. postikulut) 

Huom! Postin Helposti-palvelu tarvitsee myös puhelinnumerosi.

Muuten hinta on huomattavasti kalliimpi.

 

 

 

  


 

  

 



Kukkasuutarin sielu -kirja tilattavissa:

Ota yhteyttä -lomakkeella 

15 € (+ postitus).

Tai mistä tahansa kirjakaupasta.

 

Jos tilaat Kukkanuottasilla-kirjan ja Kukkasuutarin sielun, saat 

ne yhteishintaan 35 € (sis. postituksen.)

 

 

  

              

             

      

    Lujaa laatua taimilavan takaa! 

 

 

      

 

 

 

Kukkasuutari ei voi luomakunnalta kuulemalleen 

kutsumukselle mitään,

eikä sen puolen haluakaan. 

 

 

      

 

 

Hän on sielukas sekoitus arktista vetokoiraa,

sirkustaiteilijaa, uppokeijua,

kellarikemistiä,

kirjoittajaa,

sopimussotilasta

ja kasvikuiskaajaa. 

 

 

 

 

                                   Sesonki on aina päällä.

                                     Sitä saa, mikä itää. 






LUOMUKOSMETIIKAN YSTÄVÄT HUOMIO!

SAIPPUANTEKOKURSSIA ON KYSYTTY USEIN JA TÄSSÄ VASTAUS PYYNTÖIHIN:


13.7. (9.00.-17.00) 

hinta 45 e / hlö (materiaalikulut + opetus) 

Kurssipaikka: Mikkeli, Sininen Talo

 

 

* KURSSI TÄYNNÄ * 

 

  

© Copyright 2011-2018 - Mari Mörö || Web-nikkarointi: Verkkoverstas