Harsoja ja riepuja
14.03.11

Alppiruusut ja rhodot on puettu kevätvaateisiin.

Nyt kaivetaan esiin säkkikankaat, harsot ja varjostavat rievut. Alppiruusut ja pikkuhavut on suojattava auringon paahteelta. Kylvövimma jatkuu sisätiloissa. Mikä on viskelyloota ja mikä kummajaistaimi sieltä työntyy?

Tontin eteläpuolella lumi on vetäytynyt jo kynnysmaton kokoisen läntin verran. Pohjoiskolkassa ja luoteen suunnalla lunta on sen sijaan enemmän kuin viikko sitten: kovat tuulet muodostivat harjanteita alppiruusujen, kurjenmiekkojen, revontuliatsaleoiden ja muiden woodlandin asukkaiden päälle. Jossain siellä noin puolentoista metrin syvyydessä uinuilevat myös esimerkiksi himalajanjalkalehdet, sinikämmenet, sinivaleunikot ja sormivaleangervot. Tommilta ja Samilta taannoin saamani kolme japaninmagnoliaa on peitelty niin hyvin, että uskon niiden pärjänneen talven yli.

On se päivä keväästä, kun havut ja rhodot puetaan muutamaksi viikoksi. Jos ei niin tekisi, kasvit kärventyisivät kevätauringossa: vettä kun haihtuu, mutta juuret ovat vielä jäässä. Muutaman rhodon ja pikkupuun olen saanut hengiltä, kun en niitä aikoinani tajunnut suojata. Kyllä tuon kehtaa tunnustaa. Toisin kuin ihmiset, kasvit eivät osaa purnata pukimien vuoksi. Säkkikankaisiin, harsoihin ja vihreisiin varjostusriepuihin käärityt piha-asukkaat tuovat iltahämärissä mieleen Larin Parasken patsaan. Meillä ei tuon rättipuolen kanssa pahemmin hienostella.

Karistelen lunta pikkupuiden oksilta ja ravistelen niitä hellästi. Yhden marjakuusen oksia on lumen paino repinyt, samoin on käynyt muutamalle tuijalle. Eivät ne näihin pikku nirhamiin kuole, mutta tyly ja armoton auringon paiste saisi suojaamattomat puut ruskistumaan ja sitä myöten niistä ei olisi iloa - paitsi oksasilppurin kautta katteeksi pyöräytettynä.

Viskelylaarin yllättäjä: nahkapensas.

Pilkkihaalarin kaula-aukosta valahtaa karkeaa lunta. Ei tämä kahluu-urakka voi enää kovin monta viikkoa kestää. Tällaisina päivinä olisi käyttöä taidolle: osaisipa kävellä puujaloilla. Lumikengät ovat myös melko käyttökelpoiset. Värkkään sellaiset autotallin nurkasta löytyneestä kahdesta maalaustelan kaukalosta. Kun kengännumero on noin 36 ja painoa 45 kiloa, niin niksi saattaa toimia muillakin. Jos jostain vielä löytää gorillateippiä, niin tee se itse –lumikengät pysyvät jalassa.

Viherhuoneen kylvövimma ei ota laantuakseen. Kevään kunniaksi on viherhuoneen ulko-oven eristyslevy jo poistettu. Ovensuun viereltä kauhon lunta saaviin sulamaan, sillä puhdas, sulanut lumi on ihanteellista kasteluvettä kaikille kasveille. Yltiöpaahteisena päivänä lumi jäähdyttää viherhuonetta.

Kylvöpuuhien keskellä huomaan, että viskelylootassa törröttää jotakin vihreää. Viskelyloota on myös löytö- ja kummajaislaari, sillä yhteen suurehkoon multalootaan tulee heitetyksi milloin mitäkin siemeniä. Ne voivat olla tapauksia, joiden kanssa on toivo hiipunut tai kärsivällisyys saattanut loppua. Ilman yleisöäänestystä, jonotusnumeroa ja sen suurempaa painostusta siemenet saavat vielä yhden mahdollisuuden. Ja usein sitten lootasta pilkottaa kaikenlaisia kummajaisia.

Tällä kertaa lootasta työntyy varsin mahtipontinen taimi. Kaukaa katsottuna se näyttää vähän sitruspuulta, mutta ei se tietenkään ole se. Alkaa selvitystyö.

Kaikista tilatuista ja haalituista siemenistä on jäänyt jonkinlainen dokumentti: siemenpussi. Ne kaikki on pujotettu valokuva-albumin taskuihin. (Valokuva-albumi on muuten hyvä paikka säilöä talteen kaikki siemenpussit.) Kaikkea ei voi millään muistaa, ja albumissa pussukat pysyvät järjestyksessä, useimmissa on myös päivämäärä. Pienellä hakemisella ja nettiselailulla viskelylaarin taimikin paljastui. Kummajainen paljastuu: se on  Dirca palustris eli nahkapensas (leatherwood). En muista kuinka pitkään se on ollut oman onnensa nojassa, ja totta puhuen en edes muistanut sellaista kylväneeni. Ei muuten siemenpussien informaatioon voi aina luottaa joten yllätyksiä tulee sellaisellekin, joka luulee niiltä välttyvänsä.

Kylvövimma yltyy. Siihen kuuluu myös pistokkaiden napsiminen ja haaliminen. Kookkaasta verenpisarasta leikatut pistokkaat kasvattavat juuret jo parissa viikossa, ja näin edellisen kesän kesäkukasta saa jakoon uusia kukkasia. Verenpisarasta on tarjolla kymmeniä lajikkeita, omani sattuu olemaan violetinpinkki, nimetön, lahjana saatu ihmetys. Laitan viisi uutta verenpisaraa jakoon - antaa siis kasvien kiertää kuten muidenkin lahjojen.

Illansuussa luon silmäyksen puutarhaan. Kyyryt, vaatetetut hahmot vaikuttavat huolettomilta ja kiireisiltä tyypeiltä, jotka ovat pysähtyneet pitämään leiriä. Vaatteet ja rievut ovat vain väliaikaisia ja ohimeneviä, mutta kasvien juuret ovat - toivon mukaan - pysyvämpää sorttia.

On aika laittaa pistokkaat juurtumaan! Verenpisara lähtee jakoon.

Havusaurus
07.03.11

Ensikohtaaminen: Wollemia nobilis Chelsean Flower Show´ssa vuonna 2006. Tiukasti vartioitua fossiilia pääsi sentään valokuvaamaan.

Kasvimaailman puolelta löytyy yksi elävä fossiili. Sitä voi kutsua havusaurukseksi. Kevään tullen havusaurus eli Wollemia nobilis virkoaa eloon myös Mörönperällä.

Kevätkylvöjen keskellä kyyhöttää viherhuoneen kunniavanhus: havusaurus. Se ei ole ollut täällä vielä vuottakaan, mutta sen sukupuu yltää pitemmälle kuin minkään muun kasvin. Etelä-Savossa pikkupuu on selvinnyt: maaliskuun innoittamana se työntää uusia neulasia.

Jos jokin kasvi on elävä fossiili, niin se on Wollemia nobilis eli kotoisasti vain wollemia tai australianwollemia. Sen löytyminen vuonna 1994 oli kasvimaailman sensaatio: uutinen läimäisi ällikällä kaikki. Ja kun sanon kaikki, niin tarkoitan tietysti niitä lajitovereita, joille tällainen havusaurusjuttu saattaa olla suurempi uutinen kuin nyt vaikka kevään kenkämuoti.

Vuonna 2006 törmäsin mainittuun kasviin Chelsean näyttelyssä. Se oli laitettu kaltereiden taakse ja kameravalvontaan. Flower Show´n vieraat kuvasivat kasvia ahkerasti, se oli hitti ja jätti suosiossa taakseen jalostetut, uudet ruusut ja muut kasvimaailman catwalkien tavikset. Siinä vaiheessa havusauruksen hankkiminen kotioloihin ei ollut vielä kovin todennäköistä. Hinta pyöri jossain 12 000 punnan seutuvilla.

Wollemian alkuperäinen kasvupaikka on pidetty salassa, tiedetään vain että se on löytynyt Wollemin kansallispuiston alueelta 150 kilometriä Sydneystä luoteeseen jonkin rotkon tai kanjonimaisen paikan perimmäisestä notkelmasta. Löytäjä, puistossa työskennellyt David Noble, sai ensin kuulla kiikuttaneensa mukanaan pelkän rikkaruohon. Uusi, tuoreempi ja repussa nuhjaantumaton näyte muuttikin sitten kasvitieteilijöiden mielipiteen nopeasti. Botanistien silmät revähtivät hämmästyksestä: kasvi on tosiaan ollut jo olemassa 110 miljoonaa vuotta sitten, dinosaurusten aikaan. Australia oli silloin supermanner Gondwana, ja Antarktiksen lisäksi siihen kuuluivat mm. Intia ja Madagaskar.

Stephen Hawkingin Ajan lyhyt historia innoitti tämän näytetarhan suunnittelijaa Chelseassa 2010. Paikassa oli ajaton, pysähtynyt tunnelma.

Wollemian lähisukulainen on Araucaria-sukuun kuuluva chilenaraukaria (Araucaria araucana eli Monkey Puzzle), sitä se eniten muistuttaa. Joissakin kirjoissa Monkey Puzzle on sama kuin apinanleipäpuu, mutta kyse on tyystin eri puusta (Adansonia digitata), ”apina” hämännee tässä.

Muutama vuosi sitten jopa erään suomalaisen taimitarhan luettelossa myytiin Wollemiaa eli ”liitukauden ihmettä”. Sen jälkeen tarhojen katalogeissa ei ole kasvia näkynyt ja ne harvat yksilöt jotka olen Suomessa nähnyt, on tuotu maahan ohi tarhojen.

Kaltereiden takana kasvaa myös se yksilö, joka löytyy Kew Gardensin kasvitieteellisestä puutarhasta. Houkutus napsia pistokkaita olisi kaiketi liian suuri. Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan wollemia lahjoitettiin vuonna 2007. Kasvi löytyy Etelä-Afrikkahuoneesta, aivan eukalyptuspuun vierestä. Chelseassa nähtiin niin ikään viime vuonna muutama wollemia, nimittäin Stephen Hawkingin mukaan nimetyssä ja Sue Haywardin suunnittelemassa puutarhassa. Koska Flower Show´ssa on aina ruuhkaa, tarhaan pääsi kävelemään vain kahden vartijan saattueessa. Tuo hämyinen, ajattomuutta henkivä kolkka oli ollut kuulemma kuningataräidin mieleen. Paikan ”rauhoittava ta turvaa luova vaikutus” oli viehättänyt. Puutarhan tumma vesi symboloi sitä hetkeä, kun kuka tahansa meistä saa diagnoosin vakavasta sairaudesta. Ja sen pysähtyneen kellon kohdalla voi sitten miettiä syntyjä syviä.

Ensimmäiset, tavistarhureille myyntiin tulleet wollemiat maksoivat siis tuhansia puntia. Nyttemmin mikrolisäys on ollut joutuisampaa, ja kasvia voi ostaa kohtuullisen halvalla. (Suomalaisen taimimyymälän kasvi olisi taannoin maksanut postikuluineen noin 300 euroa.) Kun sanon kohtuullisen halvalla, niin tarkoitan 60-70 puntaa. Sitä paitsi myyntiin tulevien kasvien hinnasta suurin osa menee hyväntekeväisyyteen. Tai antakaa meidän hurahtanaiden uskoa niin. Mörönperän havusaurus oli tilattu etukäteen, vaikka en ole varma olisiko se ollut tarpeen. Ainakin se lisäsi motivaatiota hankkia kasvi.

Kasvin matka Suomeen alkoi suotuisissa merkeissä. Heathrow´n lentokentällä kelmutin pahvilaatikkoon pakkaamani kasvin, ja vein sen ainoana matkatavarana matkustamoon. Kasvillahan on oma, hologrammilla varustettu henkilöllisyystodistus, jonka sitten lentokoneeseen mennessä esittelin, oman passini kanssa.

Wollemia pääsi tukalista kääreistään Seutulassa. Asettelin havupuun pelkääjän paikalle turvavöihin ja ajelin kotiin. Illalla myöhään kiikutin kasvin viherhuoneeseen ja annoin sen toipua aikaerosta. Stressiä se varmaan koki, ilman muuta. Ensin kaksi päivää hotellihuoneessa, sitten taksimatka, lentomatka Suomeen ja päälle päätteeksi autokyyti Vantaalta Etelä-Savoon. Mutta toisaalta sen lajitoverit ovat selvinneet yli sata miljoonaa vuotta, joten ehkä ne ovat sitkeää sorttia.

Wollemia voi venähtää 40 metriin, mutta toistaiseksi oman kasvini vuoksi ei ole tarvinnut teetättää erityisempää havusauruskatedraalia. Pakkasta puu kestää kuulemma jopa 12 astetta, mutta en tietenkään uskalla jättää kasvia ulos odottamaan pakkasia. Saurus viihtyy viherhuoneen varjoisassa kolkassa. Pituutta kasvin pitäisi kasvaa puolisen metriä vuodessa, siis jos olosuhteet ovat otolliset. Minulle riittää jo se, että se säilyy hengissä. Puu suosii hapahkoa kasvualustaa, eikä sitä saa kastella hengiltä. Multa saa välillä kuivahtaa.

Jos puusta tulee iso, siis ihan oikea puu, sen runko muistuttaa kuplivaa suklaata. Tällä hetkellä runko ei muistuta kuplivaa eikä edes kuplimatonta suklaata vähääkään. Säkäkorkeus on 54 senttiä. Havusaurus on viime keväästä kyllä kasvanut. Uusia neulasia työntyy esiin. Puun kirkas, väritön pihka tuoksuu yhtä raikkaalle kuin muidenkin havupuiden pihkat.

Rohkenen ottaa puusta joitakin pistokkaita mikrolisäykseen ja lahjoitan kasvia eteenpäin. No, aprillia! Ja vaikka niin tekisinkin en usko, että siitä tulee lupiinin tai jättipalsamin kaltaista viljelykarkulaista.

Kew Garden´sin havusaurus kasvaa kaltereiden takana.
Mörönperällä havusauruksen poikanen on noin puolimetrinen ruukkupuu. Sen pihkan tuoksu on ihmeellinen.

PARHAAT PÄIVÄMME KULUVAT PIHALLA

Kirjoitan puutarhanhoidosta ja sen ylenpalttisuudesta. Jos mielit antautua kasvun ihmeille ja kipinöinnille, olet oikeilla sivuilla. Toinen sivustoni (www.marimoro.fi) keskittyy kirjailijan töihin ja kirjoihin. Jos olet kiinnostanut luovan kirjoittamisen verkkokurssista tai arvostelupalvelu, piipahda siellä.

Kirjatilaukset voi tehdä Puutarhakirjat-sivulla.

Mörönperän puutarhan ja saippuoiden yhteisen Facebook-sivun löydät täältä. Tykkäämällä sivusta saat tiedon uusista blogikirjoituksista uutisvirtaasi!

UUSIMMAT KIRJOITUKSET

Julkaistu: 05.12.2017
Julkaistu: 09.11.2017
Julkaistu: 08.10.2017
Julkaistu: 05.07.2017
Julkaistu: 27.06.2017
Julkaistu: 09.05.2017
Julkaistu: 21.04.2017
Julkaistu: 16.03.2017
Julkaistu: 27.02.2017
Julkaistu: 08.02.2017

OTA YHTEYTTÄ

minkä värinen on aurinko

KUKASSA NYT

AJANKOHTAISTA

VAPAASTI VERSOO TAAS

  ARVOISAT LUKIJAT! 

 

                     

 

Kukkanuottasilla ilmestyy kustantajani Teoksen kautta keväällä 2018. Luvassa garden writingia eli siis puutarhajuttuja suoraan ruukutuspöydältä. 


 


 

          

             

 

  


  

 

Kukkasuutarin sielu -kirja tilattavissa:

parafraasi@gmail.com --> klikkaa ja tilaa etusivun Ota yhteyttä -lomakkeella 

19,90 € (+ postitus).

Tai mistä tahansa kirjakaupasta.

 

 

  

              

             

      

    Lujaa laatua taimilavan takaa! 

 

 

      

 

 

 

Kukkasuutari ei voi luomakunnalta kuulemalleen 

kutsumukselle mitään,

eikä sen puolen haluakaan. 

 

 

      

 

 

Hän on sielukas sekoitus arktista vetokoiraa,

sirkustaiteilijaa, uppokeijua,

kellarikemistiä,

kirjoittajaa,

sopimussotilasta

ja kasvikuiskaajaa. 

 

 

 

 

                                   Sesonki on aina päällä.

                                     Sitä saa, mikä itää. 






 

  

© Copyright 2011-2017 - Mari Mörö || Web-nikkarointi: Verkkoverstas