Kerran vuodessa järkevä
01.08.11

Ruusujen terälehtiä ja minttua teetarpeiksi. Kuivuriin ja sitten purkkiin. Tummat terälehdet ovat Midnight in Blue -lajiketta, punaisemmat Flammentanzia.

Sadonkorjuun melskeessä meinaavat loppukesän perennat ja jalokärhöt jäädä huomaamatta. Purkkien ja purnukoiden keskellä sitä on edes kerran vuodessa järkevä olo.

Ei mennyt hukkaan viikonloppu. Yli sata litraa mustikoita, kaksi ämpärillistä kantarelleja ja hiukan vadelmia. Sai olla sukulaisten kanssa mummolan maisemissa Saimaalla. Meillä kaikilla lienee jokin hullu marjastusgeeni, mutta joillakin se kääntyy patologian puolelle. Se sanottiin päin naamaa, otin tuon tietysti kehuna. (Rasitetta on isän puolelta. Olen patalaiska häneen verrattuna, aivan pankolle passattu.) Suostuin tulemaan metsästä pois vasta iltayhdeksältä. Jos kerran menee hakemaan saalista, niin sitten mennään ja kerätään kanssa. Jos joku mököttää viikkokausia minikaivurissa, niin kai sitä saa tervejalkainen ihminen pomppia metsässä.

Koska elämämme avautumisen aikoja, niin viedään asia sitten synkkään loppuun saakka. Kääk- Ja Vautsihui-lehdet eivät tästä ole kirjoittaneet, vielä. Pitäkää penkistä kiinni. Varautukaa huutomerkkisateeseen. Ja myötähäpeään. Ostin ensimmäisellä taiteilija-apurahallani mehumaijan. Se maksoi 265 markkaa. En olisi voinut kirjoittaa hakemuksen kohtaan ”työsuunnitelma” näin: ”Aion keitellä mehuja ja tarvitsen mehumaijan”. Olisi pitänyt ehkä olla rehellinen. Kirjoitin käyttäväni koko summan vain ”luovaan työhön”. Ei paljon heittänyt.

Mehujen keitto on raaka-aineiden hankinnasta alkaen äärettömän luovaa työtä. Olen remunnut maastossa tuhansia kilometrejä, kokeillut kymmeniä mehureseptejä ja kasvattanut kaikkia marjakasveja, joita näillä leveysasteilla voi kasvattaa. (Tästä on tekeillä erikoisliite Vautsihuihin.) Muista tavaroista ei niin väliä: Te voitte viedä tietokoneeni, kamerani, moottorisahani ja perintöpesusieneni, mutta antakaa minun pitää mehumaijani. Lainata sitä kyllä saa.

Kesäkurpitsan raidallinen lajike erottuu porukasta. Olkipedin päällä kasvaessaan kurpitsa ei suttaannu.

Siinä olisi saattanut hiipiä apurahan myöntäjien mieleen sellainen assosiaatio, että mehumaijalla tarkoitetaan aivan toisenlaisia kotipolttovehkeitä. Rikos on joka tapauksessa vanhentunut eikä kyseistä apurahan myöntänyttä lääniäkään enää ole olemassa. Uskon, ettei mitään tuon järkevämpää sijoitusta – kyseessähän on kokonainen tuotantoväline - olisi voinut summalla tehdä. Teräksinen mehumaija on varsinainen vitamiinitykki, ja sillä on tehty vähän häikäleen monta litraa mehuja. Kattilaa voi käyttää myös esimerkiksi kukkakaalien höyrystämiseen. Testamenttaan mehumaijan miniälleni. Kyllä keittää hän perintövehkeellä vielä kymmeniä vuosia.

Vuonna 1980 muut menivät rockfestareille kuuntelemaan Pelle Miljoonaa. Minä rämmin metsässä Toivo Rautavaaran opuksen kanssa, sain osakseni pilkkaa ja ivanaurua. Kestin. Enää en välitä pätkän vertaa, ei ole tarvinnut kääntää anorakkia eikä vaihtaa tyyliä. Tapasin sittemmin Pellen, nimittäin kustannustalon kiertueella, se oli noin 25 vuotta festareiden jälkeen. Arvatkaa mistä puhuttiin? Yrteistä. Pelle on selvästi rehujen perään, häntä ei osaa kuvitella nakkikioskin jonoon.

Ruoan lisäksi vihertumppu jemmailee ja säilöö kesän kauneuselämyksiä. Ei tässä pelkän puuron ja kovien puheiden varassa pyöritä. Ilman kauneutta ja lumoutumisen mahdolllisuutta olemme menetettyjä tapauksia. Kivettyneitä olentoja tai puusilmiä. Tiedätte kyllä. Se on meissä, se sielun hörppäyskohta. Ja se pistää näkemään, huomaamaan, haltioitumaan, iloitsemaan - innostumaan. Tekemään. Ja se pistää ihmisen tuikkimaan.

Ilman sielun hörppäyskohtaa hamsterin elämä voi mennä liiallisuuksiin. Hyvä on silti ihmisen varautua pitkiin ja ankariin talviin. Sitä paitsi säilöminen on laiskan ihmisen hommaa. Ei tarvitse käydä kaupassa 15 kilometrin päässä, voi senkin ajan vetää lonkkaa ja fiilistellä tähtitaivaan alla. Voi suunnitella uusia kukkapenkkejä, ihan vain mielikuvaharjoituksen hengessä. Ajatella syviä ajatuksia, antaa hengen lentää vapaasti ja kauas. Edes kerran vuodessa on viikon tai parin ajan järkevä olo, kyllä se pian ohi menee.

P.S. Blogin pitäjän siemenketjukirje laitetaan jakoon syyskuussa. Jos haluat mukaan, ota yhteyttä kotisivujeni (www.marimoro.fi) kautta. Esimerkiksi erittäin laadukasta mustajuuren (tuoretta) siementä on jaossa. Rajoitettu painos! Toimi siis.

Saalistusta ja säilöntää on monenlaista. Sielun hörppäyksiä ei voi pakastaa eikä laittaa kuivuriin.

Näkemiin, angervo
25.07.11

Ränsistynyt angervopensas saa lähteä. Kiitos deskriptiivisestä geometriasta kuultujen juttujen, näin tämän tilalla ihan muuta.
Takkuista juurakkoa ei kaiveta maasta ohimennen. Juuria riittää metrin syvyyteen.

Odottaa kärsivällisesti. Kilin kikkarat. Joissakin asioissa olen hyvin, hyvin kärsivällinen ja jaksan odottaa useita vuosia. Jopa vuosikymmeniä. Kun kärsimätön ihminen joutuu odottamaan jotakin, niin hän ajattelee näin: nyt on loistava tilaisuus tehdä jotain toista hommaa! Mutta halusin uuden kukkapenkin ja angervohirvityksen pois heti enkä vasta Berliinin reissun jälkeen. Muutama siemenestä kasvatettu hurmoskärhö ja liljat odottivat siirtämistä, muista kasveista nyt puhumatta.

Tutkin autoa. Minua on kyllä petetty autokaupoissa pahemman kerran. Nykyautossa ei ole edes puskuria, mihin voisi köyden kiinnittää. Minne menet autoteollisuus! Autossa olisi hevosvoimia vaikka kuinka, mutta sen kerran kun niille olisi järkevää käyttöä, ei heposista ole mitään hyötyä. Hetken ajattelin käyttää kiskomiseen lampaita, mutta en keksinyt miten saisin ne valjaisiin. Raivaussahan varusteiden myötä liiterissä roikkuu yhdet valjaat, mutta yksi lammas on sama kuin ei mitään. Jos päästäisi lampaat syömään angervohirvityksen, ne popsisivat vain lehdet. Juurien kiskominen jäisi joka tapauksessa minulle.

Tartuin siis lapioon. Tartuin myös rautakankeen, kirveeseen, tuuraan, lekaan, yläjyrsinsarjaan, talttaan, vesuriin, akkuporakoneeseen, ruuvimeisseliin, höylään sekä nimettömään työkaluun, jonka löysin liiteristä. Köyttä en tarvinnut ollenkaan. En sano että pensas lähti käden käänteessä, kyllä se hiukan pidempään kesti.

Kymmenen tunnin riehumisen jälkeen angervo oli poissa ja saatoin istuttaa kasvit. Käsiä pakottaa edelleen. Mutta silmiä hivelee, etenkin kun Clematis Fusca – kutsun sitä hurmoskärhöksi – avasi ensimmäisen kukkansa. Olisi ollut kohtuutonta, jos kärhö olisi joutunut taistelemaan elintilasta angervon kanssa. Angervo on makuloitu multatehtaamme tarpeisiin. Oksasilppurin läpi hurautettuna pensaassa ei ollut enää mitään vikaa.

Clematis fusca avautui parahiksi. Siemenestä kasvatettu kärhö on saanut lempinimen hurmoskärhö.
Myös tämä kärhö pääsee uuteen penkkiin.

PARHAAT PÄIVÄMME KULUVAT PIHALLA

Kirjoitan puutarhanhoidosta ja sen ylenpalttisuudesta. Jos mielit antautua kasvun ihmeille ja kipinöinnille, olet oikeilla sivuilla. Toinen sivustoni (www.marimoro.fi) keskittyy kirjailijan töihin ja kirjoihin. Jos olet kiinnostanut luovan kirjoittamisen verkkokurssista tai arvostelupalvelu, piipahda siellä.

Kirjatilaukset voi tehdä Puutarhakirjat-sivulla.

Mörönperän puutarhan ja saippuoiden yhteisen Facebook-sivun löydät täältä. Tykkäämällä sivusta saat tiedon uusista blogikirjoituksista uutisvirtaasi!

UUSIMMAT KIRJOITUKSET

Julkaistu: 08.07.2018
Julkaistu: 25.06.2018
Julkaistu: 13.06.2018
Julkaistu: 04.06.2018
Julkaistu: 24.05.2018
Julkaistu: 15.05.2018
Julkaistu: 09.05.2018
Julkaistu: 28.04.2018
Julkaistu: 17.04.2018
Julkaistu: 10.04.2018

OTA YHTEYTTÄ

paljonko on 2 plus 2

KUKASSA NYT

AJANKOHTAISTA

VAPAASTI VERSOO TAAS

  ARVOISAT LUKIJAT! 

 

                     

 

Kukkanuottasilla on ilmestynyt! Se on ilahduttanut lukijoita kovasti!

Tarjolla on garden writingia eli puutarhajuttuja suoraan ruukutuspöydältä.  

 

Hinta 25 e (sis. postikulut) 

Huom! Postin Helposti-palvelu tarvitsee myös puhelinnumerosi.

Muuten hinta on huomattavasti kalliimpi.

 

 

 

  


 

  

 



Kukkasuutarin sielu -kirja tilattavissa:

Ota yhteyttä -lomakkeella 

15 € (+ postitus).

Tai mistä tahansa kirjakaupasta.

 

Jos tilaat Kukkanuottasilla-kirjan ja Kukkasuutarin sielun, saat 

ne yhteishintaan 35 € (sis. postituksen.)

 

 

  

              

             

      

    Lujaa laatua taimilavan takaa! 

 

 

      

 

 

 

Kukkasuutari ei voi luomakunnalta kuulemalleen 

kutsumukselle mitään,

eikä sen puolen haluakaan. 

 

 

      

 

 

Hän on sielukas sekoitus arktista vetokoiraa,

sirkustaiteilijaa, uppokeijua,

kellarikemistiä,

kirjoittajaa,

sopimussotilasta

ja kasvikuiskaajaa. 

 

 

 

 

                                   Sesonki on aina päällä.

                                     Sitä saa, mikä itää. 






LUOMUKOSMETIIKAN YSTÄVÄT HUOMIO!

SAIPPUANTEKOKURSSIA ON KYSYTTY USEIN JA TÄSSÄ VASTAUS PYYNTÖIHIN:


13.7. (9.00.-17.00) 

hinta 45 e / hlö (materiaalikulut + opetus) 

Kurssipaikka: Mikkeli, Sininen Talo

 

 

* KURSSI TÄYNNÄ * 

 

  

© Copyright 2011-2018 - Mari Mörö || Web-nikkarointi: Verkkoverstas