Harsoja ja riepuja
14.03.11

Alppiruusut ja rhodot on puettu kevätvaateisiin.

Nyt kaivetaan esiin säkkikankaat, harsot ja varjostavat rievut. Alppiruusut ja pikkuhavut on suojattava auringon paahteelta. Kylvövimma jatkuu sisätiloissa. Mikä on viskelyloota ja mikä kummajaistaimi sieltä työntyy?

Tontin eteläpuolella lumi on vetäytynyt jo kynnysmaton kokoisen läntin verran. Pohjoiskolkassa ja luoteen suunnalla lunta on sen sijaan enemmän kuin viikko sitten: kovat tuulet muodostivat harjanteita alppiruusujen, kurjenmiekkojen, revontuliatsaleoiden ja muiden woodlandin asukkaiden päälle. Jossain siellä noin puolentoista metrin syvyydessä uinuilevat myös esimerkiksi himalajanjalkalehdet, sinikämmenet, sinivaleunikot ja sormivaleangervot. Tommilta ja Samilta taannoin saamani kolme japaninmagnoliaa on peitelty niin hyvin, että uskon niiden pärjänneen talven yli.

On se päivä keväästä, kun havut ja rhodot puetaan muutamaksi viikoksi. Jos ei niin tekisi, kasvit kärventyisivät kevätauringossa: vettä kun haihtuu, mutta juuret ovat vielä jäässä. Muutaman rhodon ja pikkupuun olen saanut hengiltä, kun en niitä aikoinani tajunnut suojata. Kyllä tuon kehtaa tunnustaa. Toisin kuin ihmiset, kasvit eivät osaa purnata pukimien vuoksi. Säkkikankaisiin, harsoihin ja vihreisiin varjostusriepuihin käärityt piha-asukkaat tuovat iltahämärissä mieleen Larin Parasken patsaan. Meillä ei tuon rättipuolen kanssa pahemmin hienostella.

Karistelen lunta pikkupuiden oksilta ja ravistelen niitä hellästi. Yhden marjakuusen oksia on lumen paino repinyt, samoin on käynyt muutamalle tuijalle. Eivät ne näihin pikku nirhamiin kuole, mutta tyly ja armoton auringon paiste saisi suojaamattomat puut ruskistumaan ja sitä myöten niistä ei olisi iloa - paitsi oksasilppurin kautta katteeksi pyöräytettynä.

Viskelylaarin yllättäjä: nahkapensas.

Pilkkihaalarin kaula-aukosta valahtaa karkeaa lunta. Ei tämä kahluu-urakka voi enää kovin monta viikkoa kestää. Tällaisina päivinä olisi käyttöä taidolle: osaisipa kävellä puujaloilla. Lumikengät ovat myös melko käyttökelpoiset. Värkkään sellaiset autotallin nurkasta löytyneestä kahdesta maalaustelan kaukalosta. Kun kengännumero on noin 36 ja painoa 45 kiloa, niin niksi saattaa toimia muillakin. Jos jostain vielä löytää gorillateippiä, niin tee se itse –lumikengät pysyvät jalassa.

Viherhuoneen kylvövimma ei ota laantuakseen. Kevään kunniaksi on viherhuoneen ulko-oven eristyslevy jo poistettu. Ovensuun viereltä kauhon lunta saaviin sulamaan, sillä puhdas, sulanut lumi on ihanteellista kasteluvettä kaikille kasveille. Yltiöpaahteisena päivänä lumi jäähdyttää viherhuonetta.

Kylvöpuuhien keskellä huomaan, että viskelylootassa törröttää jotakin vihreää. Viskelyloota on myös löytö- ja kummajaislaari, sillä yhteen suurehkoon multalootaan tulee heitetyksi milloin mitäkin siemeniä. Ne voivat olla tapauksia, joiden kanssa on toivo hiipunut tai kärsivällisyys saattanut loppua. Ilman yleisöäänestystä, jonotusnumeroa ja sen suurempaa painostusta siemenet saavat vielä yhden mahdollisuuden. Ja usein sitten lootasta pilkottaa kaikenlaisia kummajaisia.

Tällä kertaa lootasta työntyy varsin mahtipontinen taimi. Kaukaa katsottuna se näyttää vähän sitruspuulta, mutta ei se tietenkään ole se. Alkaa selvitystyö.

Kaikista tilatuista ja haalituista siemenistä on jäänyt jonkinlainen dokumentti: siemenpussi. Ne kaikki on pujotettu valokuva-albumin taskuihin. (Valokuva-albumi on muuten hyvä paikka säilöä talteen kaikki siemenpussit.) Kaikkea ei voi millään muistaa, ja albumissa pussukat pysyvät järjestyksessä, useimmissa on myös päivämäärä. Pienellä hakemisella ja nettiselailulla viskelylaarin taimikin paljastui. Kummajainen paljastuu: se on  Dirca palustris eli nahkapensas (leatherwood). En muista kuinka pitkään se on ollut oman onnensa nojassa, ja totta puhuen en edes muistanut sellaista kylväneeni. Ei muuten siemenpussien informaatioon voi aina luottaa joten yllätyksiä tulee sellaisellekin, joka luulee niiltä välttyvänsä.

Kylvövimma yltyy. Siihen kuuluu myös pistokkaiden napsiminen ja haaliminen. Kookkaasta verenpisarasta leikatut pistokkaat kasvattavat juuret jo parissa viikossa, ja näin edellisen kesän kesäkukasta saa jakoon uusia kukkasia. Verenpisarasta on tarjolla kymmeniä lajikkeita, omani sattuu olemaan violetinpinkki, nimetön, lahjana saatu ihmetys. Laitan viisi uutta verenpisaraa jakoon - antaa siis kasvien kiertää kuten muidenkin lahjojen.

Illansuussa luon silmäyksen puutarhaan. Kyyryt, vaatetetut hahmot vaikuttavat huolettomilta ja kiireisiltä tyypeiltä, jotka ovat pysähtyneet pitämään leiriä. Vaatteet ja rievut ovat vain väliaikaisia ja ohimeneviä, mutta kasvien juuret ovat - toivon mukaan - pysyvämpää sorttia.

On aika laittaa pistokkaat juurtumaan! Verenpisara lähtee jakoon.

Sormet mullassa
28.02.11

Talventörröttäjä-unikoita.

Sitä ollaan tukevasti näpit mullassa - niin kuin joka vuosi tähän aikaan. Arvatenkin ollaan vielä sisätiloissa. Purkit ja ruukut ovat kansoittaneet talon. Eikö kaikki alakin olla kasvun kokoista?

Lunta riittää, ja routa yltää varmaan lähes metriin, mutta viherturaajien touhut pyörivät siementen ja sirkkalehtien ympärillä. Kun se viimeinen joulusuklaa – yleensä loppiaisena – on syöty, alkaa puutarhasesonki. Tämän kehtaa jo paljastaa. Joulusta muistuttavat myöhäisherännäiset amaryllikset (tai jaloritarinkukat), ja viimeisiä kukkiaan avaavavat kaktukset. Kamelia komppaa muita: sen kukinta kestää pari kuukautta.

Ulkosalla ei jääkukkien ihastelun lisäksi voi tehdä muuta kuin siirtää lunta. Havut ja alppiruusut pitää maaliskuun aikana suojata auringon kärvennykseltä. Yli 30 asteen yöpakkasista ne selviävät kyllä, mutta eivät siitä että lämpö haihduttaa kosteutta – juuret kun ovat vielä jäässä.

Jääkukkien täplittämä ja lumen kuormittama kasvihuone on tarkistettava. Kahlaan ja lopulta kieriskelen nietosten poikki lasihökötyksen luo.

Jo kahtena talvena peräkkäin on lumikuorma ollut kasvihuoneen laseille liikaa. Miksi työmatka osuu aina sellaiselle viikolle, että lunta sataa parin kuukauden edestä? Niin tapahtui tänäkin vuonna, ja osa laseista on halki. Lumi painaa, oli se sitten kuivaa pulveria tai nuoskaa.

Vaikka kennomuovi ei ole kovin kaunista, niin heti lumien haihduttua lasit menevät vaihtoon. Samaan lopputulokseen on tullut moni muukin, sillä rikkoutunut lasi on melkein pelottavinta, mitä mullasta tai lumen keskeltä voi löytää. Mukavaa ei ole sekään, että lasia on aina varottava, kaikkina vuodenaikoina.

Ei ihme, että muovista tuli sensaatio 1950-luvulla, myös kasvihuoneissa. ”Polyteeni” on kevyttä ja kestävää, se aikaisti satoa ja pidensi korjuukautta. Muovissa on edelleen puolensa. Ilmasto ja sää ovat kaksi eri asiaa, mutta juuri noiden kohdalle osuneiden äärisäiden armoilla meidän harrastelijoiden kasvihuoneiden normilasit ovat joutuneet lujille.

Moni tuttava on vaihtanut lasit polykarbonaatista valmistettuihin kennolevyhin jo sen vuoksi, että toisin kuin lasia, kennolevyä voi leikata ja työstää kotikonstein ilman taikatemppuja. Levy suodattaa myös uv-säteilyä.

Helmikuisen talvipäivän kaartuvassa valossa huidon haravalla kasvimaan hankeen penkkejä: näin ja noin aion tänä kesänä kylvää. Tuohon herneitä, tuohon sipulia ja hei – mistä kaikkialta riiviömäisesti lisääntyvää maa-artisokkaa mahtaa keväällä löytyä?  Mukuloita on mennyt jakoon jo ämpäritolkulla, kanta ei tunnu yhtään vähenevän. Ne kaikki ovat muutaman, noin kymmenen vuotta sitten saadun perintökasvin jälkeläisiä. Kutsun sitä ”Valkoiseksi Jerusalemiksi”, koska kasvi sillä nimellä eräässä maalaistalossa kulkenut, ties kuinka kauan.

Luvassa tomaatteja sitten joskus myöhemmin.

Entä ovatko ne huolellisesti peitellyt latva-artisokat selviytyneet? Perhosbaarin paikalla on pitkän baaritiskin pituinen lumidyyni. Muutamia kookkaimpia talventörröttäjiä saattaa tunnistaa lumen keskeltä:  auringontähtiä ja kallionauhuksia. Aika vilske baarissa viime kesänä kävi.

Kahlaan nietosten läpi takaisin sisälle taloon ja tarkistan viherhuoneen kylvökset. Kaltaiseni hoppuhousu hyysäilee tomaatteja ja chilejä jo helmikuussa. Koska suurpainenatriumlamput hehkuvat valoa todella kauas, odotan sitä päivää kun poliisipartio saapuu ratsaamaan pikku farmini. He tulevat pettymään, onhan Etelä-Savosta löytynyt kuulemma kannabiskasvusto jos toinenkin. Täällä odottaa pettymys. Hampun puutteessa voi esitellä partiolle vaikka seuraavia tomaattikylvöksiä:

 

Amber Colored

Black Russian

Green Sausage

Oregon Spring

Red Fig

Roman Candle

 

 

Saatan näyttää heille uutuusesikot, Primula waltoniit ja Primula Violetat, jotka ovat kaikki kirineet sirkkalehtivaiheeseen. Ja jos aikaa on, niin voimme kurkistella purkkeihin, joita riittää. Hyötyä ja hupia! Ei kylvöksissä vielä paljon näyttämistä ole, mutta pääsiäiseen mennessä täällä on päällä täysi rähinä. Ulkokukkijoita odotellessa pitää tyytyä perhosorkideoihin ja kärsimyskukkiin.

Jos viherhuoneessa kysytään papereita, voin kysyä: tarkoitatteko minua vai kasveja? Nimittäin yhdellä kasveistani on viralliset henkkarit: Wollemia nobilis omistaa hologrammilla varustetut paperit, sillä että se on aito dinosauruskasvi eli elävä fossiili ja niin edelleen. Australiasta vuonna 1994 löytynyt kasvisensaatio on sittemmin tullut myyntiin, Suomessakin niitä on myyty muutamia. Kew Gardensin kasvitieteellisessä puutarhassa kyseinen kasvi joutuu kasvamaan kaltereiden takana, sillä muuten siitä napsittaisiin pistokkaita.

Sir David Attenborough on puhunut minut ja noin tuhat muuta pöhköä pyörryksiin. ”How marvellous and exciting that we should have discovered this rare survivor from such an ancient past.” Kasvin hinnasta suurin osa on mennyt hyväntekeväisyyteen, joten antaa harmittelujen olla.

Purkit ja ruukut ovat kansoittaneet talon. Eikö kaikki alakin olla kasvun kokoista?

Lumikuorma rikkoi kasvihuoneen lasit.
Purjot itävät. Ja niiden kasvattaja kuuluu purjottajiin.

PARHAAT PÄIVÄMME KULUVAT PIHALLA

Kirjoitan puutarhanhoidosta ja sen ylenpalttisuudesta. Jos mielit antautua kasvun ihmeille ja kipinöinnille, olet oikeilla sivuilla. Toinen sivustoni (www.marimoro.fi) keskittyy kirjailijan töihin ja kirjoihin. Jos olet kiinnostanut luovan kirjoittamisen verkkokurssista tai arvostelupalvelu, piipahda siellä.

Kirjatilaukset voi tehdä Puutarhakirjat-sivulla.

Mörönperän puutarhan ja saippuoiden yhteisen Facebook-sivun löydät täältä. Tykkäämällä sivusta saat tiedon uusista blogikirjoituksista uutisvirtaasi!

UUSIMMAT KIRJOITUKSET

Julkaistu: 15.05.2018
Julkaistu: 09.05.2018
Julkaistu: 28.04.2018
Julkaistu: 17.04.2018
Julkaistu: 10.04.2018
Julkaistu: 18.03.2018
Julkaistu: 15.03.2018
Julkaistu: 10.03.2018
Julkaistu: 26.02.2018
Julkaistu: 14.02.2018

OTA YHTEYTTÄ

paljonko on 2 plus 2

KUKASSA NYT

AJANKOHTAISTA

VAPAASTI VERSOO TAAS

  ARVOISAT LUKIJAT! 

 

                     

 

Kukkanuottasilla on ilmestynyt! Se on ilahduttanut lukijoita kovasti!

Tarjolla on garden writingia eli puutarhajuttuja suoraan ruukutuspöydältä.  

 

Hinta 25 e (sis. postikulut) 

Huom! Postin Helposti-palvelu tarvitsee myös puhelinnumerosi.

Kirjan mukana kesäinen siemenyllätys, totta kai!

 

 

 

  


 

  

 



Kukkasuutarin sielu -kirja tilattavissa:

Ota yhteyttä -lomakkeella 

15 € (+ postitus 5,90).

Tai mistä tahansa kirjakaupasta.

 

Jos tilaat Kukkanuottasilla-kirjan ja Kukkasuutarin sielun, saat 

ne yhteishintaan 35 € (sis. postituksen.)

 

 

  

              

             

      

    Lujaa laatua taimilavan takaa! 

 

 

      

 

 

 

Kukkasuutari ei voi luomakunnalta kuulemalleen 

kutsumukselle mitään,

eikä sen puolen haluakaan. 

 

 

      

 

 

Hän on sielukas sekoitus arktista vetokoiraa,

sirkustaiteilijaa, uppokeijua,

kellarikemistiä,

kirjoittajaa,

sopimussotilasta

ja kasvikuiskaajaa. 

 

 

 

 

                                   Sesonki on aina päällä.

                                     Sitä saa, mikä itää. 






LUOMUKOSMETIIKAN YSTÄVÄT HUOMIO!

SAIPPUANTEKOKURSSIA ON KYSYTTY USEIN JA TÄSSÄ VASTAUS PYYNTÖIHIN:


13.7. (9.00.-17.00) 

hinta 45 e / hlö (materiaalikulut + opetus) 

Kurssipaikka: Mikkeli, Sininen Talo

 

 

* KURSSI TÄYNNÄ * 

 

  

© Copyright 2011-2018 - Mari Mörö || Web-nikkarointi: Verkkoverstas