Uusi passi
14.12.14

Sunken Garden.
Japanilaisen puutarhan rakentaminen alkoi 1926.

 

 

Jos on tullut katsoneeksi Monty Donin juontaman ohjelman maailman kauneimmista puutarhoista, niin Butchartin puutarha on tuttu. Paikka sijaiitsee Victoriassa (Vancouverin saarella), eikä 35 hehtaarin kokoiseen alueeseen ehdi millään tutustua yhden vierailun aikana. Siispä hankin 12 kuukauden valokuvalla varustetun passin. Olen tätä nykyä Butchartin valtakunnan kansalainen, tosin viihdyn myös aika monessa muussa paikassa. 

Butchartin puutarha on viettänyt satavuotisjuhlia koko vuoden. Paikan historia on pitkä, ja puutarhan rakentamiseen käytetyt summat ovat tähtiteteellisiä. Buthartin perhe teki omaisuuksia mm. kaivosfirmoilla, mutta nehän tulevat ja menevät. Puutarha on kuitenkin jäänyt ja kukoistaa - ja on edelleen samaisen perheen omistuksessa. Butchartin puutarhasta tuli mieleeni: Onnistuiko kukaan tekemään Talvivaaran kaivosrahoilla mitään kaunista, epäitsekästä tai hyvää? 

Neljäs sukupolvi kantaa nyt vastuun B:n imperiumista. Kantamista on, sillä turisteja käy vuodessa noin miljoona. Se on enemmän, kuin mitä koko saarella on asukkaita. 250 ihmistä tekee siellä töitä päivittäin, sillä alueen hoitaminen on valtaisa urakka. Kesäaikaan työntekijämäärä tuplaantuu. Ja tuollaiset paikat keräävät vielä joukon vapaaehtoisia, jotka haluavat olla mukana ihan vain aatteen vuoksi. 

Onnistuin ajoittamaan kolme vierailupäivääniniin, että olin lähes ainoa turisti. Syynä saattoi olla länsirannikolla ja saaarellamme riehunut sademyräkkä, joka katkoi osan teistä ja pätkäisi sähköt. Lauttaliikennekin oli jumissa. En kyllä usko, että mikään sää tai keli onnistuu pilaamaan vierailua kyseisessä paikassa, vaikka valokuvaaminen ei tahdo kaatosateessa oikein onnistua. Kolmen päivän ajalle osui kuitenkin neljä sateetonta tuntia.  

Sunken Garden ja paikan japanilainen puutarha saavat ihmisen kutistumaan. Kun siellä vaeltaa, kadottaa ajantajun, nälän ja janon. Eksyminen on helppoa, mutta onneksi iltayhdeksän aikaan henkilökunta (koirapartion kanssa) haravoi paikan ja kokoaa eksyneet parkkipaikalle.    

Puutarhan siementiskillä tein löytöjä, vaan mitä noilla kerskumaan. Koska paikan logo on suunniteltu valeunikon varaan, löytyy puutarhamyymälästä valeunikkokrääsää joka lähtöön. Olen sille suht immuuni. Krääsän karttaminen on helppoa, kun keskittyy elämiseen ja tekemiseen. Kaikki ne asiat, joista pitää jatkuvasti pyyhkiä pölyjä, ovat pääsääntöisesti turhia. (Vain kirjat ovat poikkeus!) 

Vaan nyt kutsuu jo seuraava paikka ja uudet seikkailut. Pian tämä pohjoisen pallonpuoliskon pimeys hellittää. Istutan viimeiset tulppaanit, maan jäätymisestä saati lumesta ei ole pelkoa. Villiyrttejä keräilen melkein päivittäin. Mihin sitä tavoistaan pääsisi.

Lasken päiviä ensimmäisiin kylvöihin. Ne päivät, kun kirjoitustyöt voi vaihtaa käytännön hommiin ja tehdä jotain oikeasti järkevää, lähestyvät taas. Koska siirryn tätä nykyä suoraan lokakuusta joulukuuhun ja vietän tuon ajan kaukana puolihorroksessa, ei odottaminen ole niin piinallista. Se, ettei kalenterissani ole ollut marraskuuta enää vuosiin, on silkkaa viisautta. 

Ja kuka käyttää aikansa mitenkin. Valittaminen on yksi suosittu vaihtoehto, en vain halua olla kuulemassa kun se tapahtuu! 

       

  

 

 

 

Jouluvaloja on vedetty maileittain.
Vesiaiheita löytyy useampia.

Muuttolintujen matkaan
01.09.14

Onni on lapiotyötä. Jos hyvin käy, palkintoja ropisee elämysten muodossa.
Kesän satoa. Kuka raaskii syödä?

 

Muuttolintujen matkaan

 

Pari viikkoa on vielä aikaa tehdä syyshommia. Kiitos viimeisimmän ja ratkihupaisan Viron-reissun Tainan kanssa, noin 200 kasvia odottaa uutta petiä ja penkkiä. Saimme nuijittua vanhaan kunnon Hopeanuoleen aika läjän mitä ihanimpia kasvimaailman edustajia. Tullissa tuhahdettiin, kun viinaa ei tullut tipan tippaa. "Ihan omaan käyttöön kaikki kasvit tulevat", hymyilytti suomalaista tullimiestä. Eikä tässä kasvipaljoudessa vielä kaikki: kiitos Kristianin, Anteron ja Hannun tuomien nyssäköiden, istuttamista riittää. Kiitos pojat, olette ihania! 

En tiedä, voisiko minulla olla mukavampia naapureita, mutta en vielä uskalla ottaa riskiä kokeilla. Kun palasin Virosta, oli pellon laitaan kipattu kivikuorma. Oi, mitä kaunokaisia kaikki! Samainen naapurissa asuva aarre teki minulle myös portin, ja en muista liikuttuneeni pitkiin aikoihin niin paljon. Jos olen joskus savolaisia moittinut (koska juureni ovat Karjalassa ja savolainen jahkailu ja jaanailu ottavat päähän), niin otetaan vähän takaisin. Tosin naapurini juuret ovat myös Karjalassa, joten se selittänee paljon. Yhdessä portti sitten ankkuroitiin kaivinkoneen kanssa paikoilleen. Jykevä on ja myös tarpeen, sillä kutsumattomia vieraita on käynyt meillä päin vähän joka pihassa. Tiedoksi vain pitkäkyntisille: meillä ei ole muuta pöllittävää kuin kirjoja (muutama tuhat) ja kasveja (lukematon määrä). Ei ole edes telkkaria eikä ainuttakaan korua, ellei koruksi lasketa teesiivilää. Tai vähemmän tylsän elämän muistojen hilpeää ja runsasta helminauhaa, mutta tuo jälkimmäinen hely on vähän vaikeampi pölliä kun se kulkee mukana. Antiikin ystävät saattavat olla innostuneita mummovainaan ompelukoneen metallijalustasta, joka toimii tätä nykyä printterin pöytänä. Tuollaisia metallihökötyksiä saa kirppareilta kymmenellä eurolla, ja printteri on rikki. Saippuatehtaani lipeä sijaitsee asekaapissa ja hyvin salaisessa osoitteessa. 

Kivikasasta vielä. Kuormia tarvitaan tulevaan Rämälän uuteen vuoristoon julmetut määrät, sillä seuraava projekti on piiiitkä kivikkokasvien kokoelma. Erään ystäväni mielestä suunnitelma muistuttaa Juravuoriston mittakaavaa. Liioittelua! No, kirjailija/puutarhuri on sikäli onnellisessa asemassa, että molemmissa puuhissa saa leikkiä jumalaa ja sitä minä teen, muut puuhat jätän suosiolla muille. Hyvä on tietää rajansa. Tosin luon jo luoduista, joten olen vain sellainen pilajumala ja kylähullu. Yhdistelen, myllään, möyrin ja pöyhin, sitä työ kohdallani on. Pitkästymään ei ole vielä päässyt. Kylähulluudestani ovat naapurini - molemmat heistä - luvanneet antaa kirjallisen todistuksen, jos nyt sellaista nyt vaikka lääkärisetä joskus kyselee. 

Varsinainen vuoriston tekeminen jää odottamaan kevättä, sillä lähden taas muuttolintujen matkaan, aivan kuten viime syksynä. Koluan muutamissa maissa ja niin monissa puutarhoissa kuin vain ehdin. Vermontin vaahteraloisto on nähtävä, ja Kanadassa sitten tietysti muun muassa Montrealin kasvitieteellisen puutarhan lyhtynäyttely. Viime syksynä myöhästyin, mutta kuvia ko. paikan kiinalaisesta puutarhasta löytyy blogiarkistosta. Vaan ennen rapakon taakse häippäisemistä käyn kirjoittajakurssilaisten kanssa Stresassa. Melko messevät puitteet ohjata kirjoittajia, sillä esimerkiksi Isola Bellassa pidämme dialogiluennon. Monty Don ei valitettavasti ehdi mukaamme, mutta hän pitää paikasta. Juttu saaresta löytyy täältä.

Joten nokka kohti uusia tuulia. Ja sitten on taas siemeniä luvassa, ystävät! Tekstejä myös, valokuvia unohtamatta. Blogin lisäksi raportoin puutarhareissuista vähän siellä täällä. Blogiin tullaan lisäämään myös uusia lisäosia ja sisältöjä, jahka tekniikan pojat saavat ne valmiiksi.

Reissuja ennen on tehtävä pitkiä, täyteläisiä työpäiviä, sekä papereiden että lapioiden kanssa. Ja surutyö pian koittavasta erosta (Vesku-kukko ja kanat) on jo alkanut, mutta sitä elämä on: hidasta luopumista. Irrottautumista. Sen opin jo melko pienenä, joten en ole asiasta enää kovin järkyttynyt. Olen muuttolintu ja pyörin talvet toisaalla, ja Veskuhan on, tuota noin, pelkkä kukko. Vapaus ja liitely ovat arvokkaita, eivätkä ideat saati energiat virtaa jos elämä on pelkkää kastematojen kaivelua ja urputusta. Uuden kukon löytää kyllä, jahka sellaiselle on joskus aikaa tai tilaa. Pääasia kukkojutussa on, että kukko on rehellinen ja luotettava, osaa laulaa muutenkin kuin mollissa eikä karkaa sinivaleunikkopenkkiä sotkemaan. Ja harakat pitää kukon osata karkottaa! Jos ei kukkoon voi luottaa, ei yhteiselosta tule mitään. Vesku on sinä suhteessa siipikarjan aatelia. (Saan hänet kyllä takaisin ensi keväänä, mikäli kukko kestää separaatioahdistuksen.)  

Nyt lapio käteen ja ulos. Näyttöä on kyllä siitä, että hyvä elämä tarkoittaa loppujen lopuksi lapiotyötä, tai ainakin ahkerasta lapion käytöstä voi seurata sellainen harvinainen vieras kuin onni. Tai ilo. Tai tyytymys. Kyse ei ole rahasäkeistä eikä mammonasta, vaan siitä, että saa toimia sydämensä mukaan ja elää elämää, jota ei tarvitse esittää eikä suorittaa. Tehdä ja peherrellä, oppia uutta ja pysyä uteliaana. Ja jos illalla osuu katsomaan peiliin, sieltä löytyy multainen naama ja takkuinen tukka. Sieltä löytyy myös onnellinen nainen, joka sai tehtäväkseen heiluttaa kynää ja kuokkaa, missä milloinkin sattuu olemaan. Hei siis teidänkin heiluvillenne! Kynille, kuokille, kukille ja muille, miten nyt tämän haluaa kukin teistä heiluttajista ymmärtää.

 

Taimia roudaamassa.
Ystävät odottavat jo, täältä tullaan!

PARHAAT PÄIVÄMME KULUVAT PIHALLA

Kirjoitan puutarhanhoidosta ja sen ylenpalttisuudesta. Jos mielit antautua kasvun ihmeille ja kipinöinnille, olet oikeilla sivuilla. Toinen sivustoni (www.marimoro.fi) keskittyy kirjailijan töihin ja kirjoihin. Jos olet kiinnostanut luovan kirjoittamisen verkkokurssista tai arvostelupalvelu, piipahda siellä.

Kirjatilaukset voi tehdä Puutarhakirjat-sivulla.

Mörönperän puutarhan ja saippuoiden yhteisen Facebook-sivun löydät täältä. Tykkäämällä sivusta saat tiedon uusista blogikirjoituksista uutisvirtaasi!

UUSIMMAT KIRJOITUKSET

Julkaistu: 15.05.2018
Julkaistu: 09.05.2018
Julkaistu: 28.04.2018
Julkaistu: 17.04.2018
Julkaistu: 10.04.2018
Julkaistu: 18.03.2018
Julkaistu: 15.03.2018
Julkaistu: 10.03.2018
Julkaistu: 26.02.2018
Julkaistu: 14.02.2018

OTA YHTEYTTÄ

minkä värinen on aurinko

KUKASSA NYT

AJANKOHTAISTA

VAPAASTI VERSOO TAAS

  ARVOISAT LUKIJAT! 

 

                     

 

Kukkanuottasilla on ilmestynyt! Se on ilahduttanut lukijoita kovasti!

Tarjolla on garden writingia eli puutarhajuttuja suoraan ruukutuspöydältä.  

 

Hinta 25 e (sis. postikulut) 

Huom! Postin Helposti-palvelu tarvitsee myös puhelinnumerosi.

Kirjan mukana kesäinen siemenyllätys, totta kai!

 

 

 

  


 

  

 



Kukkasuutarin sielu -kirja tilattavissa:

Ota yhteyttä -lomakkeella 

15 € (+ postitus 5,90).

Tai mistä tahansa kirjakaupasta.

 

Jos tilaat Kukkanuottasilla-kirjan ja Kukkasuutarin sielun, saat 

ne yhteishintaan 35 € (sis. postituksen.)

 

 

  

              

             

      

    Lujaa laatua taimilavan takaa! 

 

 

      

 

 

 

Kukkasuutari ei voi luomakunnalta kuulemalleen 

kutsumukselle mitään,

eikä sen puolen haluakaan. 

 

 

      

 

 

Hän on sielukas sekoitus arktista vetokoiraa,

sirkustaiteilijaa, uppokeijua,

kellarikemistiä,

kirjoittajaa,

sopimussotilasta

ja kasvikuiskaajaa. 

 

 

 

 

                                   Sesonki on aina päällä.

                                     Sitä saa, mikä itää. 






LUOMUKOSMETIIKAN YSTÄVÄT HUOMIO!

SAIPPUANTEKOKURSSIA ON KYSYTTY USEIN JA TÄSSÄ VASTAUS PYYNTÖIHIN:


13.7. (9.00.-17.00) 

hinta 45 e / hlö (materiaalikulut + opetus) 

Kurssipaikka: Mikkeli, Sininen Talo

 

 

* KURSSI TÄYNNÄ * 

 

  

© Copyright 2011-2018 - Mari Mörö || Web-nikkarointi: Verkkoverstas