Jatkuvuus maksaa 5,80 €
28.09.11

Kokeiltavaa riittää: verenpisaroita on tähän asti löydetty tai jalostettu yhteensä noin 13 000 erilaista

Jatkuvuudesta on huutava pula. Jos jokin kasvi edustaa jatkuvuutta, niin se on verenpisara. Arvovaltainen British Fuchsia Society esitteli viikonloppuna aarteitaan ja vinkkasi kasvin hyysäämisessä. Vihertumppu osui paikalle Great Malverniin.

Ihminen on peruuttamattomasti keski-ikäinen, kun hän alkaa hyysätä verenpisaroita. Herkistyäkseen Fuchsioille pitää olla elämänkokemusta ja erityistä estetiikan tajua. Kasvin salat eivät aukene, jos kokeilee kerran ja nakkaa ne kompostiin. Saman verenpisaran kanssa pitää viettää vuosia ja nähdä useita sesonkeja. 8-vuotias ei tätä voi ymmärtää eikä hänen pidäkään.

Perinteisesti verenpisara on ollut mummojen kasvi. Siihen on tietysti hyvät perusteet: Mummo on saanut pistokkaan joltain toiselta mummolta, koska kasvia on alkukesästä niin helppo lisätä. Sen kun tuikkaa vesilasiin ja odottaa pari viikkoa. Jo muutaman viikon kuluttua juurtumisesta kasvi alkaa kukkia. Aarteen on voinut viedä sitten talveksi kellariin tai viileälle kuistille. Ja hyvässä hoidossa siitä kasvaa valtaisa pensas, joka kukkii pitkään ja josta voi jakaa pistokkaita aivan loputtomasti.

Verenpisara edustaa kaikessa eksoottisuudessaankin jatkuvuutta. Sille on muuten tätä nykyä kova kysyntä. Jos jatkuvuutta myytäisiin jossain, kaikki ostaisivat sitä varastoon ja haalisivat hulluna lisää. Sama pätee nostalgiaan. Kaikki tavarat joissa on patinaa, rulettavat. Ne revitään käsistä. Mutta vanha ihminen ei kiinnosta, mikä on ristiriidassa yleisen nostalgiakuumeen ja retrovimman kanssa. Ja oletteko huomanneet, että kaksi kertaa tapahtunut mikätahansa-asia on jo traditio. Ihmisillä on niin kova pysyvyyden tarve, että suotakoon tämä heille. Meille. Jumielämässä on puolensa. Ihminen tarvitsee juurensa, kasvien tapaan.

Allekirjoittanut ei ole vielä mummo, mutta elämänkokemusta on karttunut vallan kiitettävästi sekä kasvien kanssa että ilman niitä. Nyrkkisääntö on, että minimiaika kasvin ymmärtämiseksi kestää kymmenen vuotta. Eräs kärhönkasvattaja kyllä sanoi, että yksi ihmisikä – vaikka sata vuotta – on aivan liian lyhyt. Mutta pointti on se, että vuosi tai kaksi eivät merkitse vielä mitään, sillä kasvuaika on meillä lyhyt.

Fuchsia ei ole kesäkissa. Kärsivällisyyttä kaivataan, jos siitä kasvattaa bonsaipuun.

Arvovaltainen British Fuchsia Society (BFS) on muiden kasviklubien tapaan kerännyt siipiensä suojaan lähes kaiken sen tietämyksen, minkä verenpisaroista innostunut tarvitsee. Lajikkeita on sellaiset määrät, että kädet voi nostaa ajoissa pystyyn: 13 000 erilaista on nimetty ja tunnistettu. Jos ehtii maallisen taaperruksensa aikana kasvattaa ja kokeilla edes paria sataa erilaista verenpisaraa, edustaa se mitä suurinta harrastuneisuutta. Pidemmälle ehtineet fuchsianistit ehtivät sitten kasvattaa verenpisarasta joulukuusen tai vaikka bonsaipuun. He tekevät myös marjoista hilloa tai värkkäävät niistä jotain muuta syötävää. Marjan maku on mieto, ei mitenkään päällekäypää sorttia.

Syysmyräköitä odotellessa kiikutan Great Malvernista hankitun uutuuden ja muut verenpisarat viherhuoneeseen. Lokakuu alkaa pian, ja jatkuvuuteen pitää saada luottaa edes yhdellä tavalla. Fuchsiat talvehtivat monen muun viherhuoneen asukin tapaan noin kymmenessä asteessa, kastelun voi unohtaa melkein kokonaan. Heti helmikuun alkupäivinä kasvi alkaa työntää uusia, heleänvärisiä lehtiä ja maaliskuun lopulla se on jo täydessä kukassa. Ja taimia voi laittaa jakoon uudestaan ja uudestaan. Näin siitäkin huolimatta, että metsäyhtiön pörssikurssi voi ropsahtaa kymmeneen senttiin, meillä on kukkimisen aikaan uusi presidentti ja että Hirvensalmen kunta saattaa ostaa Korfun saaren.

Jatkuvuus maksoi Great Malvernin kasvikatselmuksessa 4,50 puntaa eli noin 5,80 euroa. Jatkuvuutta edustavat kaikki kasvit, etenkin kirjavalehtinen verenpisara.

Tanssii muurahaiskarhun kanssa
11.07.11

Satiinivaleunikko ei suostu aukeamaan helteellä.

Satiinivaleunikko on hankala tyyppi. Helteessä se ei suostu avautumaan millään, ei vaikka antaisi ties mitä ensiapua. Kukka jumittui nuppuvaiheessa. Asia sai traagiset mitat, ja pian myös puutarhurille annettiin ensiapua valkotakkisten ammattilaisten toimesta.

Jumituin hellehattuineni tarkkailemaan satiinivaleunikon tilannetta koko viikoksi. Asia sai traagiset mittasuhteet, sillä tätä kirjoittaessani olen lääkärin määräyksestä - aivan poikkeuksellisesti - pari tuntia sisätiloissa. Hämärässä, hissun kissun. Minä rohkenen avautua teille, arvoisat lukijat. Ehkä saatan tarinallani helpottaa jonkun toisen taakkaa.

Mitä tapahtui? No. Ensiksi kävin hakemassa lainaksi pari tuuletinta vilvoittaakseni kukan oloa. Ripottelin kymmenkunta kylmäkallea kasvin lähettyville siinä uskossa, että viilennys tehoaisi. Päivystin satiinivaleunikon luona viisi päivää, nukuin ulkosalla noin puolen tunnin pätkissä. Paarmoista, itikoista ja muista vastuksista välittämättä seurasin silmä kovana puutarhani vaikeimman kasvin avautumista.

Pim, asia muuttui hetkessä. Oikeanpuoleista korvasta alkoi kuulua pörinää. On tietysti selvää, että valvominen ja helle saavat aikaan harha-aistimuksia. Joku näkee lentäviä kulhoja tai enkelin, toinen on varma että hänen puutarhassaan on vieraillut puutarhatonttu. Mutta hillitön pörinä ja surina korvassa – sitä ei ole ennen tapahtunut. Kaiken lisäksi päätä alkoi särkeä julmetusti. (Hui, olenko taas tyttökirjassa?) Kotiapteekista löytyi parasetamolia, mutta se ei tehonnut vähääkään. Työnsin pääni pakastimeen, on sitä sen verran Niksi-Pirkkaa luettu. Kokeilin myös mutahaudetta, rupikonnan sylkeä ja pyysi lampaita hönkäilemään korvaan. Gregoriaanisesta kirkkolaulusta eikä edes Martin Luther Kingin kootuista puheista ollut apua.

Onneksi puolisoni on insinööri, ja siksi tiedän maailmassa olevan hienoja vehkeitä ja vitkuttimia. Yksi hienoimmista laitteista on keskuspölyimuri. Kaikki pois, hetkessä. Koska kyseisen laitteen letku on pitkä ja suulakeosat tanakoita, sitä saa olla vähän helkkarin isot korvat, jotta epäonnistuisi imuroimaan ohi. (Insinööri ei ollut kotona, hänhän olisi ratkaissut tämän pörinäongelman hetkessä. Hän osaa ratkaista jokaisen ongelman.)

Lampaan hönkäilyn pitäisi auttaa korvasärkyyn.

Aloin siis imuroida korvaa. Mitään ei tapahtunut, ei edes plyysille tarkoitetun suulakeosan imuteho auttanut. Paitsi että korvanlehteen tuli rakkuloita ja siitä alkoi vetää suonta. Pää oli haljeta, kipu ei hellittänyt hetkeksikään. Puhelimitse kuuntelin itseäni viisaampia ja pian olin matkalla päivystyspoliklinikalle. Siellä oli jännittävät hetket, minulta kysyttiin heti aulassa että kuka on suosikkini tangofinaalissa. Vastasin, etten tiedä asiasta mitään, en edes tiedä mistä muut potilaat puhuu. Televisio pauhasi. Kun jossain vastaanottotiskin ja tuolirivistön puolivälissä pauhasi soimaan Juicen Paperitähtien tangosovitus, olin varma jonkin suuremman verisuoneni pikaisesta ratkeamisesta. Itse asiassa toivoin sitä.

12-vuotias lääketieteen kandidaatti suhtautui vaivaani asiallisesti, aina siihen saakka kunnes kerroin imuroineeni korvaa. Hän mulkaisi minua ja sitten korvaa vain ohimennen ja kysyi, että mitä mahdoin tehdä muutama tunti sitten. Oliko tullut otettua ”normaalit saunajuomat” ja ehkä pari ylimääräistä? Helle ja alkoholi ovat huono yhdistelmä. Selvä kirjailija on ilmeisesti yhtä mahdoton yhdistelmä kuin saamelainen koripalloilija. Minua kehotettiin kääntymään psykiatrian poliklinikan puoleen virka-aikaan. Pahaan mieleen saisin reseptin, vaikka minulle ei ollut paha mieli. Oli vain häikäleen kova päänsärky – ja surina korvassa.

Jäin istumaan käytävälle. En suostunut lähtemään ulos enkä katsomaan tango-ohjelmaa. Aloin huutaa. Se häiritsi kovasti niitä, joilla oli finaalissa jänskät paikat. Huusin kovempaa. Korvassani surisi ja pääni oli haljeta. Jostain haettiin toinen lääkäri, vaikka se 12-vuotias lapsinero ehti jo haetuttaa pitkähihaisen paidan ja tuupata piikkiä kankkuun.

Puolta tuntia myöhemmin korvaan työnnettiin pieni, imuroiva pilli. Kiltti täti piteli kädestä, takapäivystäjänä toiminut vanhempi lääkäri ohjasi draaman kulkua. Siinä vaiheessa piikki oli tehnyt tehtävänsä ja loikoilin hissukkakondiksessa. Unta jokainen katsoo, kaikki tähtiin tuijottaa. Oli mukavaa, pehmeää, hidasta ja pyöreää. Kuulin vain etäisiä ääniä. Pörinä ja surina olivat lakanneet. 12-vuotias lääkäri selasi nettiä ja antoi diagnoosin. Korvien välissä ei ollut sen suurempaa vikaa kuin haavanlehtikuoriainen. Halusinko sen mukaan? On kuulemma sen verran harvinaista laatua tämä hässäkkä, että kannattaisi kotimatkalla laatia lottorivi ja toivoa tietysti, ettei salama iske. Haavanlehtikuoriainen. Luonto pitäisi ehkä kieltää. En ennättänyt kioskille lottoamaan, sillä pelkäsin sinivaleunikon avautuvan minä hetkenä hyvänsä.

Vaan ei, kukka on edelleen jumitusvaiheessa. Nyt muuten tiedän, mitä tangomarkkinat tarkoittavat. Ehkä siellä olisi voinut tanssia tangoa kieli korvassa läpi yön. Olisin tietysti halunnut, että tangopartnerini olisi ollut muurahaiskarhu. Korva olisi tyhjentynyt jo ensitahtien aikana.

Pieni, harmiton haavanlehtikuoriainen (Chrysomela populi) voi suistaa puutarhurin raiteiltaan.

PARHAAT PÄIVÄMME KULUVAT PIHALLA

Kirjoitan puutarhanhoidosta ja sen ylenpalttisuudesta. Jos mielit antautua kasvun ihmeille ja kipinöinnille, olet oikeilla sivuilla. Toinen sivustoni (www.marimoro.fi) keskittyy kirjailijan töihin ja kirjoihin. Jos olet kiinnostanut luovan kirjoittamisen verkkokurssista tai arvostelupalvelu, piipahda siellä.

Kirjatilaukset voi tehdä Puutarhakirjat-sivulla.

Mörönperän puutarhan ja saippuoiden yhteisen Facebook-sivun löydät täältä. Tykkäämällä sivusta saat tiedon uusista blogikirjoituksista uutisvirtaasi!

UUSIMMAT KIRJOITUKSET

Julkaistu: 19.03.2019
Julkaistu: 11.03.2019
Julkaistu: 05.03.2019
Julkaistu: 26.02.2019
Julkaistu: 18.02.2019
Julkaistu: 11.02.2019
Julkaistu: 04.02.2019
Julkaistu: 28.01.2019
Julkaistu: 23.01.2019
Julkaistu: 13.01.2019

OTA YHTEYTTÄ

paljonko on 2 kertaa 3

KUKASSA NYT

AJANKOHTAISTA

VAPAASTI VERSOO TAAS

  ARVOISAT LUKIJAT! 

 

                     

 

  

 


Kukkanuottasilla-kirja tilattavissa suoraan tekijältä.

"Vuoden 2018 persoonallisin ja hauskin puutarhakirja."

Näin lukijat ja jopa kriitikot väittävät, en haraa vastaan!

Hinta 22 € (+ postikulut) 

Huom! Postin Helposti-palvelu tarvitsee myös puhelinnumerosi.

 

 

 

  


 

  

 

 

Kukkasuutarin sielu -kirjaa on tilattavissa myös.

Ota yhteyttä -lomakkeella 

18 € (+ 5,90).

(Tai mistä tahansa kirjakaupasta, tosin hinta on siellä noin 38 euroa.)

 

Jos tilaat Kukkanuottasilla-kirjan ja Kukkasuutarin sielun, saat 

ne yhteishintaan 37 € (sis. postituksen.)

Muista liittää mukaan puhelinnumerosi.

 

 

  

              

             

      

    Lujaa laatua taimilavan takaa! 

 

 

      

 

 

 

Kukkasuutari ei voi luomakunnalta kuulemalleen 

kutsumukselle mitään,

eikä sen puolen haluakaan. 

 

 

      

 

 

Hän on sielukas sekoitus arktista vetokoiraa,

sirkustaiteilijaa, uppokeijua,

kellarikemistiä,

kirjoittajaa,

sopimussotilasta

ja kasvikuiskaajaa. 

 

 

 

 

                                   Sesonki on aina päällä.

                                     Sitä saa, mikä itää. 




PUHDASTA ASIAA - hyväksi kehuttuja saippuoita 

Tarjolla viiden saippuan satsi (manteli, suola, kehäkukka, laventeli, naturel)

hintaan 20 € (+ postikulut).

(Täytä tilauslomake) 





 

 

 

 

 

 


  

© Copyright 2011-2019 - Mari Mörö || Web-nikkarointi: Verkkoverstas