Tarhassa tapahtuu taas
13.06.18

Nimikin sen sanoo laukka eli 'Purple Sensation'.
Unikkopeltoa odotellessa.

KAISLIKOSSA SUHISEE ELI TARHASSA TAPAHTUU

 

Puutarhureiden tapaturmatilastoja ei ole ehkä tehty, mutta empiirisen aineiston perusteella valtaosa niistä on kaatumisia ja kompuroimisia. Eräs tuttava astui myyränkoloon ja taittoi nilkkansa, toinen liukastui märällä nurmella ja mursi lonkkansa ja kolmas astui haravaan ja sai mustan silmän. Täydennän tilastoja siltä osin, että kolmisen viikkoa sitten murtui pikkusormi, kun kasteluletku kamppasi minut kasvihuoneen kulmalla. Huithapeloinnin piirimestaruutta sillä ei kuulemma vielä saa. Pikkusormi teipattiin kiinni nimettömään ja lastoitettiin - kesken alkukesän kiireiden siis. Voi tumppujen emätumppu.

Lähes yksikätisenä heiluminen tarkoittaa mm. sitä, että monien työkalujen käyttö on mahdotonta. Niitä voi kyllä nostella vasemmalla kädellä, mutta siihen ponnistelut sitten jäävät. Hienoilla Bentleyn sekatööreilläkään en tehnyt mitään - sormia kun ei voi taivuttaa. (Huom. Taina. Eivät ole nämä sakset vielä kadonneet!) Suutuksissani vaivuin apatiaan ja survoin risuja oksasilppuriin, se sentään sujuu käsipuolenakin. Siinä kukkasuutari sai tarpeellisen annoksen nöyryyttä: kaksi päivää pelkkää risusavottaa. Ei, ruusutarhaa ei luvattu, ja se on lähes ainoa asia mihin tässä voi luottaa vuosikymmenestä toiseen. 

Jumittauduin sitten aittaan lueskelemaan. (Hyvien) kirjojen seurassa ei mene aika hukkaan. 120 vuoden takaisesta puutarhalehdestä löytyy artikkeli yksikätisestä, Sammatissa asuneesta puutarhurista. Hän korvasi sisulla sen, mitä ei luoja ollut hänelle suonut, ja hän kasvatti taimia ja kukkasia myös myyntiin. Olisin halunnut tavata tuon uurastajan, kuten myös Heikan Jussin. Jussin päiväkirjamerkintöjä (SKS 1993) tulee luettua noin joka toinen vuosi. "Roope kaivo pihaasehees kaivon, kun yks kaivon kattoja neuvo paikan ja sai 2 mk vaivastaas. Kaivo tulikin aivan erinomainen mutta ei tullu vettä, Roope kiros ja pisti sen takasin tukkoo." Mikä virtuoosi! Teksti on vuodelta 1918, mutta siinä ei mainita sanaakaan itsenäisyydestä.

Sen verran meni tapahtumakalenteri uusiksi, että Mörönperällä ei vietetä Avoimia puutarhoja 1.7. 

Mutta sen sijaan 30.6.  (klo 11.00 - 15.00) pidetään Nuppula goes Mörönperä -happening. Se on täsmähoitoa kaikille niille, jotka himoitsevat uusia, ehkä vähän erikoisempia taimia. Tarjolla on sekä taimien vaihtoa/myyntiä, että kertakaikkisen hienoja puutarhurin uniikkeja essuja. (Tainan ompelemat essut ovat harvinaisen funktionaalisia ja kestäviä.) Myynnissä on allekirjoittaneen puutarhakirjoja, ja Nuppula goes Mörönperä -päivän tuskan hiestä pääsee eroon Mörönperän saippualla, jota saa tiskin alta sopertelemalla rapatessa roiskuu.

Pannu on tulilla myös, ja eiköhän jokunen pullan köntsä saada aikaiseksi. Siltä varalta että toinenkin käpälä on paketissa, puffettia pyörittää onneksi joku muu!

Myös Klorofylli-sivustolla on tietoa tapahtumasta.  

Lehtoakileijat ja kurjenmiekat - kukkasuutarin pitää sinisestä.
Punaruotinen raparperi 'Victoria' kelpaa perennojen joukkoon.

Ulkosalla urku auki
24.05.18

Erikoisuus pelittää eli Manhattan Lights -lupiini kukassa.
Ensimmäinen yksivuotinen unikko aukesi 24.5. Se ei ole kovin tavallista näillä leveyksillä.

 

Ulkosalla urku auki

 

Voiko kesä alkaa riehakkaasti? Kyllä voi. Jos viime kesä jäi puutarhan suhteen vvaatimattomaksi, niin tämän vuoden toukokuu on pyyhkinyt pois viime kesän surkeat muistot. Nyt sadevesitynnyri naksuu kuivuuttaan, toisin oli viime kesänä. Silloin jopa etanat ja sammakot kaipailivat snorkkeleita. Jos olisi aloitellut puutarhaharrastuksen viime vuonna, niin olisi lannistunut alkumetreillä. Ne helpoimmatkaan kasvit kun eivät ottaneet kasvaakseen, ja lämpösumma kulki käsi kädessä ketutuskäyrän kanssa.

Toisin on tänä vuonna. Nyt todellakin pääsee Kukkanuottasille ja aivan ennätysvauhtia! Toukokuun 24. päivä olen päässyt kuvaamaan harvoin yksivuotisia unikoita omalla pihalla, mutta tänä vuonna tilastot menevät uusiksi. Samaan aikaan ovat kukassa tulppaanit ja yksivuotisia unikoita, mikä ei ole kovin normaalia tai en ole sitä omalla pihalla ennen nähnyt. Blogin unikko on kuvattu todellakin toukokuun puolella. Kyse ei ole mistään ihan tavistapauksesta, vaan kerrotusta ja ripsureunaisesta kaunokaisesta. Juhlava alku siis kesälle! Monivuotiset unikot ovat nupulla. Yhdessä penkissä ne avautuvat samaan aikaan kuin kurjenmiekat, ja niiden yläpuolella kukkii kuusama. Oranssi-lila-valkoinen on alkukesän väritrio, ja trion hiivuttua paikan valtaavat yksivuotiset kukat. (Tästä näkymästä löytyy kuvia blogin galleriasta.)

Ruukutuspöydällä on ruuhkaa, ja sekä essu että naama kurassa koko ajan. Mitä lie ollut vihertumpulla mielessä, kun kylvi 'New Moon' -kulleroa viime syksynä tis minkä viherkomppanian tarpeisiin? Taimia on noin 50. On kai käynyt niin, että olen viskannut työtakin taskun pohjalle kertyneitä siemeniä ruukkujen suuntaan, ja onnekas sattuma hoiti loput. Sama juttu ukrainanpallo-ohdakkeen kanssa. Eli nyt sitten vieraat tietävät, mitä tänä kesänä päätyy peräkonttiin, niiden iänikuisten akileijojen kanssa, joihin en kyllä ole kyllästynyt vieläkään. (Tällä hetkellä kukassa mm. kanadanakileija ja lapinakileijat.) Mainittakoon, että myös valeunikoita on koulittuna noin 80 kappaletta, eikä sovi unohtaa aprikoosin väristä kerrottua salkoruusua…  Joo, ja punakukkaisia väinönputkia ei sovi unohtaa ja mihin sitä joutuisikaan, ellei olisi kuin turvallisuustakuina ruukkukaupalla kanelibasilikaa? Kesäkurpitsalajikkeita on kokeilussa 12 erilaista. Jos edes osa niistä onnistuu, niin hurraa. Vedän lasten puutarhapäivän Mikkelissä kesäkuun 26. päivä, ja annan jokaiselle lapselle mm. kurpitsan taimen, joten osa taimista menee tulevien vihersukupolvien hyväksi. 

Türin kukkamarkkoinoilla tuli pyörähdettyä. Ei ollut ikävää, ei. Onnistuimme olemaan paikalla ennen viikonlopun ruuhkaa, ja kasvikärryjen kanssa liikkuminen on ruuhkassa tukalaa. Tapahtuman painavinta antia ovat edelleenkin ne taimien myyjät, jotka tulevat kauppaamaan oman pihansa kasveja. Osa myyjistä asuu Türissä, ja myyvät suoraan omasta kukkapenkistä. Metsäisen puutarhan kasveja tarttui mukaan muutama, eikä sovi unohtaa esikoita. Hairahduin tillipioniin. (Sillä nimellä myytiin perennaa, joka ei tod. näköisesti ole aito tillipioni.) Muutamia erikoisempia minttuja tarttui mukaan, niitähän ei voi olla liikaa. Eikä sovi unohtaa ’Manhattan Lights´-lupiinia, joka kukkii jo. Manhattanin valot Mörönperän puutarhassa – voi voi. Jalostettujen kasvien nimiä olisi muuten hauska keksiä.

Mitä seurattavaa mahtaa jäädä heinä-elokuulle? Ennätysaikaisin kukkaan pyrähtäneet alkukesän perennat ovat käyttäneet kevätkosteuden. Kullero kukkii matalampana kuin normaalisti, eli pituuskasvu on jäänyt väliin, ja sama juttu kurjenmiekkojen kanssa. Varsi ei ole ehtinyt kasvaa kuin puoleen normaalista. Hyötypuolen kanssa ei ole ehtinyt paljon hääriä, mitä nyt sipulit ja härkäpavut olen heittänyt pellonlaitaan. Villiyrteistä pitää nauttia nyt, ja sitten syödä valkosipulinvarsia, lipstikkaa, kirveliä ja mitä näitä onkaan. 

En suostu ajattelemaan sitä vaihtoehtoa, että sitä ehkä vielä tulee vielä halla- ja pakkasöitä. Ehkä joudun vetämään jättihuovan koko puutarhan yli tai vuokraamaan sata löhkolämmitintä. Kesähuumassa olen heittänyt kaiken pihalle, mukaan lukien itseni. Sisällä ei tule juuri oltua, mitä nyt välillä hakee hanavettä janoonsa tai tyhjentää pakastinta viime vuoden marjoista. Sitä tulee oltua ulkosalla urku auki noin 24/7 - mitä sitä yhtään kaunistelemaan. 

Avoimet puutarhat järjestetään tänä vuonna 1.7. Olemme auki myös 30.6. Tapahtuma "Nuppula goes Mörönperä" pidetään lauantaina, ja täällä on hiukan erikoisempia taimia tarjolla. Nuppu saapuu taimineen ja essuineen paikan päälle, tapahtumasta lisää ensi viikolla. Siihen saakka urut huutavat!

Türin kukkamarkkinoilla oli kotoisa vilske ja ruuhkaton perjantai.
Kanadanakileija kukkii jo.

PARHAAT PÄIVÄMME KULUVAT PIHALLA

Kirjoitan puutarhanhoidosta ja sen ylenpalttisuudesta. Jos mielit antautua kasvun ihmeille ja kipinöinnille, olet oikeilla sivuilla. Toinen sivustoni (www.marimoro.fi) keskittyy kirjailijan töihin ja kirjoihin. Jos olet kiinnostanut luovan kirjoittamisen verkkokurssista tai arvostelupalvelu, piipahda siellä.

Kirjatilaukset voi tehdä Puutarhakirjat-sivulla.

Mörönperän puutarhan ja saippuoiden yhteisen Facebook-sivun löydät täältä. Tykkäämällä sivusta saat tiedon uusista blogikirjoituksista uutisvirtaasi!

UUSIMMAT KIRJOITUKSET

Julkaistu: 08.07.2018
Julkaistu: 25.06.2018
Julkaistu: 13.06.2018
Julkaistu: 04.06.2018
Julkaistu: 24.05.2018
Julkaistu: 15.05.2018
Julkaistu: 09.05.2018
Julkaistu: 28.04.2018
Julkaistu: 17.04.2018
Julkaistu: 10.04.2018

OTA YHTEYTTÄ

paljonko on 2 plus 2

KUKASSA NYT

AJANKOHTAISTA

VAPAASTI VERSOO TAAS

  ARVOISAT LUKIJAT! 

 

                     

 

Kukkanuottasilla on ilmestynyt! Se on ilahduttanut lukijoita kovasti!

Tarjolla on garden writingia eli puutarhajuttuja suoraan ruukutuspöydältä.  

 

Hinta 25 e (sis. postikulut) 

Huom! Postin Helposti-palvelu tarvitsee myös puhelinnumerosi.

Muuten hinta on huomattavasti kalliimpi.

 

 

 

  


 

  

 



Kukkasuutarin sielu -kirja tilattavissa:

Ota yhteyttä -lomakkeella 

15 € (+ postitus).

Tai mistä tahansa kirjakaupasta.

 

Jos tilaat Kukkanuottasilla-kirjan ja Kukkasuutarin sielun, saat 

ne yhteishintaan 35 € (sis. postituksen.)

 

 

  

              

             

      

    Lujaa laatua taimilavan takaa! 

 

 

      

 

 

 

Kukkasuutari ei voi luomakunnalta kuulemalleen 

kutsumukselle mitään,

eikä sen puolen haluakaan. 

 

 

      

 

 

Hän on sielukas sekoitus arktista vetokoiraa,

sirkustaiteilijaa, uppokeijua,

kellarikemistiä,

kirjoittajaa,

sopimussotilasta

ja kasvikuiskaajaa. 

 

 

 

 

                                   Sesonki on aina päällä.

                                     Sitä saa, mikä itää. 






LUOMUKOSMETIIKAN YSTÄVÄT HUOMIO!

SAIPPUANTEKOKURSSIA ON KYSYTTY USEIN JA TÄSSÄ VASTAUS PYYNTÖIHIN:


13.7. (9.00.-17.00) 

hinta 45 e / hlö (materiaalikulut + opetus) 

Kurssipaikka: Mikkeli, Sininen Talo

 

 

* KURSSI TÄYNNÄ * 

 

  

© Copyright 2011-2018 - Mari Mörö || Web-nikkarointi: Verkkoverstas