Hätähousun pöksyissä
13.01.19

Kärsimyskukkia - aina vaan, vaikka eivät ne aina kuki edes Kew´n kasvitieteellisessä puutarhassa.

 

 

Hätähousun pöksyissä

 

Hyvää alkanutta vuotta kaikille. Kun toinen toistaan hullumpia asioita kantautuu korviin, niin onko mikään niin rauhoittavampaa ja järkevämpää kuin selailla siemennyssyköitä? Ja huojentavaa on, että yksikään oranssinaamainen analfabeetti-pelle ei voi uhossaan vaikuttaa siihen, missä aikataulussa sirkkalehdet nostavat päätään tai pihakoivun silmu alkaa pullistua. Vain nuo jälkimmäiset ovat todellisia uutisia, muu hulina ei oikeastaan enää edes tavoita kuin satunnaisesti.

 

Pidättäytymisen jalo taito on joillakin luonteenpiirre. Kateeksi käy. En osaa olla kärsivällinen kovin monissa asioissa. Ajatella, että joku osaa viivytellä ja vitkutella loputtomasti. Vaihtaisin hätähousuni heti heidän verkkaisiin pöksyihinsä, mutta ikävä kyllä ehdin repiä ne taas, tällä kertaa vieraillessani eräässä kasvitieteellisessä puutarhassa. Kärsimyskukista ei ollut ainutkaan auki, vaikka niin oli luvattu! Asioilla on oma rytminsä, se pitäisi kyllä tyhmemmänkin tajuta. Ja vaikka päivä on alkanut pidetä, niin ei se vielä 2.1. niin järin pitkä ollut.

 

Kylvösesonki on vasta edessä, ja kaikki vanhat puutarhapettymykset nollattu jo ajat sitten.  Ja malttamattomuus taas nostaa takkuista päätään. Kun olin viimeksi kotona, laitoin erään pionilajikkeen siemenet lämminvesivaraajan päälle. Siellä ne ehkä heräilevät 24 asteen lämmössä perliitin seassa, toivon. Tämä virkoamisvaihe voi siemenillä kestää kuukauden tai kuusi kuukautta, enkä ole kurkkimassa minigrip-pussin ikkunasta vielä hetkeen. Ehkä kuusi siementä on itänyt niin, että pussi on puhkoutunut ja kasviparka yrittää juurtua lämminvesivaraajan muovipintaan. Kotitontut (Jaatinen, Tunkelo ja Isohiisi) ovat niin pikkuisia käppänöitä, että eivät ylety tarkistamaan siementen tilannetta, vaikka seisoisivat päällekkäin. Tontut sentään kastelevat ne muutamat viherkasvit, jotka ovat yhä elossa.

 

Matkalaukkuun on kertynyt kiitettävät määrät siemeniä. Tammikuun 10. päivän tienoilla siemenet ilmaantuvat kauppoihin ainakin Lontoossa ja Baltian maissa. Liettuasta löysin erikoisia astereita ja sitten joitakin uusia kellokukkia, joiden latinankielistä nimeä on turha etsiä. Olen pakannut mukaan hiirenmyrkkyjä, kas niitä kun ei Suomessa enää myydä ellei ole tulityökorttia, hygieniapassia ja kahden psykiatrin todistusta siitä, että sitä saa yhä kulkea vapaalla jalalla ilman saattajaa. En ymmärrä, mikä kauhea riski mahtaa olla siinä, että virittää vintin hankalimpaan nurkkaan myrkkyjä, sillä mekaanisen pyydyksen virittely ja tarkistaminen on kyseisessä paikassa erittäin hankalaa. Tiedän heti noin tuhat vaarallisempaa asiaa ja ainetta, joilla saa myrkyttää sekä itsensä että ympäristönsä, ja ihan luvan kanssa. Röökiä saa vetää naama sinisenä vaikka sairaalan edessä ja mennä sitten takaisin vaatimaan hoitoa keuhkoahtaumaansa. Koska vapaus, joo.

 

Ilmastonmuutospuheet ja monet skenaariot ovat tehneet sen, että vimmaista puutarhaelämää (vuoden ympäri) ei tarvitse koko ajan perustella. (Niin kuin olisin ennenkään välittänyt siitä, mitä joku ajattelee. Aivan sama!) Kannattaa kasvattaa kasveja niin paljon kuin ennättää ja sotkea itsensä niissä puuhissa niin usein kuin mahdollista. Kasveista köyhä alue on aina pahasta. Jos olisin diktaattori, niin golfkentille istutettaisiin puita. Määräys astuisi voimaan heti. Kun tutkii historiaa ja miettii diktaattorien häärimisiä, niin tämä olisi kyllä viisaimmasta päästä. Jokainen on tehnyt Bucketin listan niistä asioista, joita pitää tehdä ennen kuin on aika heittää istutuslapio kompostiin viimeisen kerran. Terapeuttista on kyllä laatia lista niistä asioista, joita tekisi diktaattorina. Tässä muutamia: panhuilumusiikki, muovikukat, ja purkan syönti kielletään kaikissa julkisissa tiloissa, tupakkatuotteita ei enää valmisteta. Radio- ja tv-uutiset esitetään laulamalla, samoin säätiedotukset. (Tässä vain muutamia asioita pitkältä listalta.)

 

Nyt pitää taas mennä. Kun pidän kiirettä ja järjestän työkaluvajan rivakasti, niin ehdin yhteen kirjakauppaan tutkimaan puutarhahyllyjä. Puoti on auki yhdeksään saakka, ja hätähousu saa hetken hengähtää painotuotteiden ja hyvän kahvin parissa.

Siemenet ovat saapuneet jo moniin kauppoihin.

Kuka huolehtii?
17.12.18

Vakuutusyhtiötä varten otettu kuva. Photoshoppasin niin, ettei rikkinäiseen ikkunaan aseteltu kaalinpää näy.

Kuka huolehtii tönöstä?

 

Ihmisten huolenpito liikuttaa. Aivan aluksi kiitän saamistani sukista - ette uskokaan, miten iloitsen jokaisesta lukijoiden kutomasta ja lähettämästä sukkaparista. On lähetetty myös lapasia, lämmin niiaus niistäkin. Blogi on ollut pystyssä noin kymmenen vuotta, ja neuleita on tippunut tasaiseen tahtiin. 

Myös se jaksaa liikuttaa, että niin moni jaksaa kantaa huolta murjustani. Mitä siellä tapahtuu, kun olen paljon poissa ja huitelen ties missä? Miten mökki pärjää, kun kuokin maata jossain Tyynenmeren rannalla? Tiedoksenne: asumus ei ole hääppöinen. Rikkoutuneen eteisen ikkunan tilalla on edelleen kaalinkerä. Lasi ehkä korjataan, jahka pakkaset kiristyvät. Lukkoa ei ole, ja saranat on tehty pyörän sisuskumista. Kattoeriste on kiinnitetty jeesusteipillä.

Eilen olin taas pitämässä luentoa ja tuli se hetki, että yleisö saisi kysyä jotakin - yleensä odotan kysymystä kasvikunnan ihmeistä - niin vielä mitä. Eivät kiinnostaneet sensaatiomaiset uudet salvialajikkeet saati kutriot, eivätkä edes ruelliakokemukset herättäneet uteluita. Kasvikysymysten sijaan taas jonkun käsi nousi ja sieltä se tuli: Miten talo pärjää, kun olet kaukana? Miten voit jättää talosi? Ymmärtäisin paremmin, jos sitä jättäisi taakseen satapäisen lypsykarjan tai kymmenkunta orpoa lasta, vaan ei: miten talo voi?

Vastaan nyt teille kaikille huolestuneille yhteisesti, jotta voitte nukkua rauhassa. Minäkin voin, vaikka puolilaho murjuni maalattioineen on usein noin 10 000 kilometrin päässä. Varapäreet sain onneksi eteisen komeroon, etteivät jääneet liiteriin kostumaan. Katto kun vuotaa sielläkin eikä ole mitään takeita, ettäkö tuo noin satavuotias arkkitehtoninen luomus kestäisi enää yhtään navakampaa pohjoistuulta tai edes aura-auton ponnekkaampaa vierailua pihassa. Kun yritin aikoinani vakuuttaa "kiinteistöä", niin voi sitä herjan määrää. Polttopuukasa olisi kuulemma ainoa asia, jonka saattaisi vakuuttaa, nimittäin jos niitä olisi enemmän kuin mitä pieneen liiteriin mahtuu. Ei ole. Kirjoilla ei vakuutusyhtiön mielestä ole mitään arvoa kuten ei puutarhallakaan. He sanoivat nauhoittavansa puhelun ihan vain sitä varten, että pikkujouluissa olisi hauskaa ohjelmaa kun Sami Hedbergiin ei ole varaa. 

Summa summarum: asumuksen selviäminen ei ole murheistani suurin. Laitoin mukaan kaksi valokuvaa kodistani ja niistä voinee päätellä, että kenenkään ei kannata kantaa huolta esimerkiksi parkettilattian ryvettymisestä tai kosteusvaurioista. Minullahan on sellainen kaunis toive, että jonakin päivänä puutarha olisi niin villi ja kypsä, että talo romahtaisi kasvien alle. Verottajallekaan se ei olisi suuri menetys. Voin vakuuttaa teille, että naapurissa asuvan jahtipäällikön koirilla on lokoisemmat oltavat: hirsirakennetussa kopissa on lattialämmitys ja vesipiste pysyy sulana. Ne koirat asuvat suorastaan kartanossa, nuo onnekkaat piskit.

Paljastan nyt ehkä suurimman salaisuuteni, loput saatte lukea sitten paljastuskirjasta. Kolme puutarhatonttua siirtyy syyskuun alkupäivinä asumaan sisätiloihin, joten he asuttavat murjua kun olen poissa. Tontut ovat sellaisia hiukan maitopurkkia suurempia ukonkäppänöitä, joilla on noin 250 vuoden kokemus mitä kummallisimmista asumuksista.

Tonttujen nimet ja ominaisuudet luettelen tässä. Tontut ovat erittäin ujoja, mutta antoivat luvan kuitenkin pienimuotoiseen esittelyyn. Valokuvata heitä ei ole koskaan saanut.

Tunkelo

Tunkelon asenne herättää luottamusta: hän haluaa niin kovasti tehdä valmista. On vastoin fysiikan lakeja, että niin vähävartinen olento pystyy täyttämään tuvan halkolaatikot muutamassa tunnissa. Tunkelo vastaa lämmityksestä ja lintujen ruokinnasta, ja iltapuhteina hän veistelee milloin mitäkin kauhoista koirankarkottimiin. (Tunkelo pelkää koiria, etenkin lumitöitä tehdessään.) Tunkelon taito korjata asioita on hämmästyttävä, vain kihti hiukan hidastaa puuhia, haikailijaa ei hänessä ole rahtuakaan. Ikkunalasin vaihtoon tonttu on liian pieni, vain vähän pihavarista isompi. 

Tupajussi

Jonkun täytyy ylläpitää kyökkipuolta ja ruokkia talon väki. Tupajussi on muiden tonttujen mielestä turhan yksinkertainen, koska hän ei puhu mistään muusta kuin ruuasta ja siivoamisesta. Hän on suunnattoman pihi, mikä on toisaalta hyvä taloudenpidossa. Jokin raja siinäkin kyllä on. Muut tontut purnaavat, kun Tupajussi käyttää teekannun perskeet kymmeneen kertaan ja toisinaan täyttää pannun sahanpuruilla, mikä on tietysti tyhmää kun mintunlehtiä on komerossa iso säkillinen. Isohiisi oli järkyttynyt, kun joskus 1906 hänelle selvisi, ettei Tupajussi osaa lukea, eikä kuulemma aio opetellakaan. "Senkin ajan voi lakaista", Tupajussi puolustautuu. Hän puhuu koko ajan siitä, mitä on tekemässä, tähän tapaan: Laitan pannulle voita, noin, ja annetaan ruskistua… Sitten lisätään taikina…”

Isohiisi

Hän on tonttujoukon filosofi ja ylläpitää valoisaa mieltä. Isohiisi kirjoittaa minulle säännöllisesti siitä, mitä pihalla tapahtuu. Hän ei koe olevansa puutarhatonttu, eikä hän puutarhassa pahemmin viihdykään muuten kuin alppiruusujen katveessa tai siirtolohkareen koloon tehdyssä kesämajassa. Talvet Isohiisi, joka siis kärsii jonkinsorttisesta identiteettikriisistä, nukkuu kirjahyllyssä ikivanhan kirjoituskoneen suojakotelossa ja laatii muistelmiaan. (Olen luvannut auttaa kustantajan etsimisessä.) Iän myötä Isohiisi toivoo menettävän kuulonsa, kunhan ei joutuisi kuuntelemaan Tupajussin latteuksia. Isohiisillä on ollut jännittävä elämä. Muistelmiaan varten hän kaipaa tietoja jostain sokeasta kanteleensoittajasta, jonka kanssa kiersi hetken 1890-luvulla Pariisissa. Soittaja jatkoi rapakon taakse, mutta Isohiisi ei olisi kestänyt niin pitkää merimatkaa ja asui sitten hetken aikaa jossain kellarissa (Papulansaaressa Viipurissa), josta siirtyi Jääskeen sukulaisteni latoon. Isohiisi arvostaa ihan vanhanaikaisia kirjeitä, ja hänen osoitteensa on: Takkahuoneen kirjahylly, Mörönperä.  

Ja koska nämä kolme ovat puutarhatonttuja, niin pitkän syksyn tai leudon talven koittaessa he eivät epäröi ahertaa puutarhassa. Yhtenä syksynä ne olivat haravoineetkin ja ajaneet pois neljä myyrää. (Tunkelon kehittämä karkotusvehje.) Joskus kaksi männynjuurakon alla asuvaa nuorempaa tonttua tulevat auttamaan, mutta yleensä nuo velikullat - Juutinen ja Jaatinen - nukkuvat koko talven.

Eli älkää olko huolissanne! Isohiisi osaa myös skypettää. Voin tarkkailla kuuden valvontakameran avulla, mitä murjussa on meneillään. Viime talvena ihmettelin kovasti, mitä ihmettä Tunkelo puuhaa pirtin lattialla. Sitten selvisi: hän näpersi nuottaa. Hyvä siitä tulikin! Tiukan paikan tullen tontut voivat marssia naapuriin hakemaan apua, sillä pellon takana asuu kylän jahtipäällikkö.

PARHAAT PÄIVÄMME KULUVAT PIHALLA

Kirjoitan puutarhanhoidosta ja sen ylenpalttisuudesta. Jos mielit antautua kasvun ihmeille ja kipinöinnille, olet oikeilla sivuilla. Toinen sivustoni (www.marimoro.fi) keskittyy kirjailijan töihin ja kirjoihin. Jos olet kiinnostanut luovan kirjoittamisen verkkokurssista tai arvostelupalvelu, piipahda siellä.

Kirjatilaukset voi tehdä Puutarhakirjat-sivulla.

Mörönperän puutarhan ja saippuoiden yhteisen Facebook-sivun löydät täältä. Tykkäämällä sivusta saat tiedon uusista blogikirjoituksista uutisvirtaasi!

UUSIMMAT KIRJOITUKSET

Julkaistu: 13.01.2019
Julkaistu: 17.12.2018
Julkaistu: 17.12.2018
Julkaistu: 08.12.2018
Julkaistu: 16.11.2018
Julkaistu: 09.11.2018
Julkaistu: 04.11.2018
Julkaistu: 19.10.2018
Julkaistu: 30.09.2018
Julkaistu: 31.08.2018

OTA YHTEYTTÄ

minkä värinen on aurinko

KUKASSA NYT

AJANKOHTAISTA

VAPAASTI VERSOO TAAS

  ARVOISAT LUKIJAT! 

 

                     

 

 

 

 

 

Kukkanuottasilla-kirja tilattavissa suoraan tekijälä.

"Vuoden 2018 persoonallisin ja hauskin puutarhakirja."

Näin lukijat ja jopa kriitikot väittävät, en haraa vastaan!

Hinta 22 e (+ postikulut) 

Huom! Postin Helposti-palvelu tarvitsee myös puhelinnumerosi.

 

 

 

  


 

  

 

 

Kukkasuutarin sielu -kirjaa on tilattavissa myös.

Ota yhteyttä -lomakkeella 

18 € (+ postitus).

(Tai mistä tahansa kirjakaupasta, tosin hinta on siellä noin 38 euroa.)

 

Jos tilaat Kukkanuottasilla-kirjan ja Kukkasuutarin sielun, saat 

ne yhteishintaan 37 € (sis. postituksen.)

Muista liittää mukaan puhelinnumerosi.

 

 

  

              

             

      

    Lujaa laatua taimilavan takaa! 

 

 

      

 

 

 

Kukkasuutari ei voi luomakunnalta kuulemalleen 

kutsumukselle mitään,

eikä sen puolen haluakaan. 

 

 

      

 

 

Hän on sielukas sekoitus arktista vetokoiraa,

sirkustaiteilijaa, uppokeijua,

kellarikemistiä,

kirjoittajaa,

sopimussotilasta

ja kasvikuiskaajaa. 

 

 

 

 

                                   Sesonki on aina päällä.

                                     Sitä saa, mikä itää. 




PUHDASTA ASIAA - hyväksi kehuttuja saippuoita 

Tarjolla viiden saippuan satsi (manteli, suola, kehäkukka, laventeli, naturel)

hintaan 22 € (+ postikulut).

(Täytä tilauslomake) 





 

 

 

 

 

 


  

© Copyright 2011-2019 - Mari Mörö || Web-nikkarointi: Verkkoverstas