Sonetin alku
03.04.19

Narssisseja odotellessa.
Satiinivaleunikko selvisi talvesta.

 

 

 

Sonetin alku

  

Pääsy kasvihuoneeseen onnistui vasta eilen. Lunta on ollut liikaa, toisin kuin Helsingissä ja Tampereella. Piipahtaminen sai kateelliseksi: toisilla vyöhykkeillä päästään jo tositoimiin. Vaikka pihapäivät ovat jääneet lyhyiksi, niin pienikin puuhastelu ulkosalla ja pelkkä ruukkujen siirtely edistää kuulemma kokonaisvaltaista hyvinvointia. Ainakin näin väitetään tutkimuksissa, joita puutarhaterapian ja Green Caren taholta tarjoillaan siellä täällä.

 

Entuudestaan kasvihuoneessa on ollut kylmäkäsittelyssä joitakin siemeneriä. Viime kesästä muistuttavat muutama laatoitukselta löytynyt krassin kellertävä siemenpallukka ja kieppi kiertoköynnöstä. Salkoruusujen siemeniä on näköjään unohtunut suodatinpussiin noin desilitran verran. Ne ehtii viskellä johonkin penkkiin, sillä eivät ne ole menneet pilalle. Joukossa on aprikoosia, mustaa, valkoista ja kellertävää lajiketta, sillä viime kesänä ne kukkivat todella runsaasti ja siemeniä oli ehkä parisen litraa. Kasvihuoneen siivoan viikonloppuna, ennustukset kun lupaavat lämmintä.

 

Yritin leikata hedelmäpuita, mutta 75-senttisessä ja upottavassa hangessa se oli melko haasteellista. Keräsin viimeiset jouluvalot pois, hankalaa sekin oli lumen vuoksi, ja muutamat johdot ovat vielä kiepissä jään alla. Ihme kyllä kompostori on lähes sula. Kun sitä pöyhii ja ruokkii tämän tästä ja virkistää kokonaisuutta esimerkiksi kalanperkuujättein, ei liikaa jäähtymistä pääse näköjään tapahtumaan. 

 

Kiveyksen timjaminauha vihertää. Aivan rapun pielestä saa napsia lehtiä salaatiin ja moniin ruokiin: timjamiriisi, erilaiset perunaruuat ja sitten munakkaisiin. Unohtaa ei saa timjamiteetä, jota voi juoda hunajan ja maidon kanssa ilman flunssaoireita tai yskää. Mausteinen juoma ei ole pelkkä yskänlääke. Timjamista (tai siis ajuruohosta) on monia lajikkeita, ja esimerkiksi appelsiinitimjami on hienoarominen vaihtoehto. Siemenestä kasvattaminen on helppoa ja jos saa jostain pistokkaita, niin homma on vieläkin iisimpää. Tätä sivua kannattaa tutkailla: https://www.jekkas.com

 

Yhdessä perennapenkissä on lumi antanut periksi. Sieltä paljastui satiinivaleunikon (Meconopsis napaulensis) ruusuke. Olin lähes varma, että se ei selvinnyt talvesta, vaan hyvin näyttää käyneen. Lumi suojasi, ja päälle haravoitu lehtikarike auttoi myös. Muut valeunikot ovat vielä karkeaksi muuttuneen jäähileen alla. Satiinivaleunikkoja on punaisia ja kellertäviä, ja nämä muutamat yksilöt ovat kotoisin värimix-siemenerästä. Ja muiden valeunikoiden tapaan, itäminen voi olla mitä vain, sillä vain tuoreehko siemenen kanssa onnistuu. Välillä putkahtaa jonkin siemenfirman valikoimiin uusia valeunikko-lajikkeita, mutta onnistumiset ovat kiinni siemenen tuoreudesta. 

 

Helsingissä pidetään viikonloppuna messut, vaan sinne en ehdi. Reissaamista on tullut ja tulee niin runsaasti, että oma piha vie nyt voiton. To do -lista ylettyy ulko-ovelta kanalaan saakka. Taimirumban lisäksi on risuaidanteen tekoa, lavakaulureiden asettelua, kivien siirtoa, kompostin levittelyä ja haravointia, kanalan pesua… Ja sitten kun talvehtineet kukkaset alkavat mullan alla kurottua kohti valoa, niiden bongaamiseen ja ihmettelyyn – valokuvaamista unohtamatta - menee päiväkausia. Jokaisen päivän saa kulumaan ulkosalla, eikä tämä ole valitusvirsi vaan reippaan tekemisen ylistys: suoranainen sonetin alku keväälle. 

Salkoruusuja viime kesältä.

PARHAAT PÄIVÄMME KULUVAT PIHALLA

Kirjoitan puutarhanhoidosta ja sen ylenpalttisuudesta. Jos mielit antautua kasvun ihmeille ja kipinöinnille, olet oikeilla sivuilla. Toinen sivustoni (www.marimoro.fi) keskittyy kirjailijan töihin ja kirjoihin. Jos olet kiinnostanut luovan kirjoittamisen verkkokurssista tai arvostelupalvelu, piipahda siellä.

Kirjatilaukset voi tehdä Puutarhakirjat-sivulla.

Mörönperän puutarhan ja saippuoiden yhteisen Facebook-sivun löydät täältä. Tykkäämällä sivusta saat tiedon uusista blogikirjoituksista uutisvirtaasi!

UUSIMMAT KIRJOITUKSET

Julkaistu: 09.04.2019
Julkaistu: 03.04.2019
Julkaistu: 26.03.2019
Julkaistu: 19.03.2019
Julkaistu: 11.03.2019
Julkaistu: 05.03.2019
Julkaistu: 26.02.2019
Julkaistu: 18.02.2019
Julkaistu: 11.02.2019
Julkaistu: 04.02.2019

OTA YHTEYTTÄ

paljonko on 2 kertaa 3

KUKASSA NYT

AJANKOHTAISTA

VAPAASTI VERSOO TAAS

  ARVOISAT LUKIJAT! 

 

                     

 

  

 


Kukkanuottasilla-kirja tilattavissa suoraan tekijältä.

"Vuoden 2018 persoonallisin ja hauskin puutarhakirja."

Näin lukijat ja jopa kriitikot väittävät, en haraa vastaan!

Hinta 22 € (+ postikulut) 

Huom! Postin Helposti-palvelu tarvitsee myös puhelinnumerosi.

 

 

 

  


 

  

 

 

Kukkasuutarin sielu -kirjaa on tilattavissa myös.

Ota yhteyttä -lomakkeella 

18 € (+ 5,90).

(Tai mistä tahansa kirjakaupasta, tosin hinta on siellä noin 38 euroa.)

 

Jos tilaat Kukkanuottasilla-kirjan ja Kukkasuutarin sielun, saat 

ne yhteishintaan 37 € (sis. postituksen.)

Muista liittää mukaan puhelinnumerosi.

 

 

  

              

             

      

    Lujaa laatua taimilavan takaa! 

 

 

      

 

 

 

Kukkasuutari ei voi luomakunnalta kuulemalleen 

kutsumukselle mitään,

eikä sen puolen haluakaan. 

 

 

      

 

 

Hän on sielukas sekoitus arktista vetokoiraa,

sirkustaiteilijaa, uppokeijua,

kellarikemistiä,

kirjoittajaa,

sopimussotilasta

ja kasvikuiskaajaa. 

 

 

 

 

                                   Sesonki on aina päällä.

                                     Sitä saa, mikä itää. 




PUHDASTA ASIAA - hyväksi kehuttuja saippuoita 

Tarjolla viiden saippuan satsi (manteli, suola, kehäkukka, laventeli, naturel)

hintaan 20 € (+ postikulut).

(Täytä tilauslomake) 





 

 

 

 

 

 


  

© Copyright 2011-2019 - Mari Mörö || Web-nikkarointi: Verkkoverstas