Kiitan
05.07.17

Pellon puolella näyttää toisinaan tältä.
Akileijailua alapihalla.

MÖRÖNPERÄLLÄ KIITELLÄÄN

 

 

Kiitokset kaikille Avoimien Puutarhojen vieraille!

Pieni kylätiemme oli aika lujilla, parkkipaikkoja on onneksi nyt lisätty. Pientä jonoa syntyi mutta kaikki mahtuivat, eikä kukaan ei onneksi suistunut ojaan.

(Paitsi tarhuri joskus puolelta öin, onnellinen hymy huulillaan.)

Huisketta riitti myös kasvitiskillä, ja soppatykki tyhjeni jo neljältä. Tarhurin takki kesti onneksi pitempään.

 

* * *

 

Perennoja ja puutarhurin höpötyksiä tultiin kuuntelemaan läheltä ja kaukaa: muun muassa Jämsä, Kalajoki, Lahti, Kuopio, Vöyri, Lappeenranta, Pori, Ilomantsi, New York ja Novgorod olivat edustettuina. Kaikki eivät suinkaan kerro, mistä asti tulevat. Erityiskiitos kylän omalle väelle. Kaikkina näinä vuosina kun puutarhani on ollut auki, vain yksi asukas on valittanut poliisille "häiritsevästä ajosta". Sadat muut siis eivät :) Ilman rakastettavia lähinaapureitani ei tämmöinen touhu muuten onnistuisikaan. Nöyrä kiitos heille.

 

* * *

 

Päivän mittaan kurkkasimme vieraiden kanssa muun muassa siperialaiseen apteekkiin, tutkimme esimerkiksi akileijapaljoutta, keltakukkaista lemmikkiä ja tulipa esiteltyä esiliinapuukin. Mysteerikasvejakin löytyi, ja ehkä joku joskus tunnistaa ne kaikki ja kertoo minullekin! Sellaista vierasta odotellessa jatketaan samaan tahtiin eli hukkaan menee päivä sulan maan aikana, ei jos mitään kylvä... Niittämisestä ei niin väliä. 

 


* * *

 

Kukkasatoa riittää pitkälle syksyyn, ja monet perennat ovat muutaman viikon myöhässä. Talvituhojen vuoksi mm. jalot akileijat ja ruusut katosivat, samoin monet erikoisemmat puuvartiset asukit. Silti katsottavaa kai riitti ja riittää, toivotaan. Pihan kilpikaarnainen mänty on se luotettavin ja uskollisin tapaus. Kun omalta pihalta löytyy kylän kunniavanhus, ei jaksa pillahtaa itkuun ihan pienistä taimihuolista.

 

* * *

 

Pakinoin & nappailen kuvia puutarhasta, jahka kesä kypsyy.

Tapaamisiin taas ensi kesänä.

Silloin on luvassa uusia kujeita ja muutama spesiaalitapahtuma.

 

 

 

P.S.

Mikkelin asuntomessujen aikaan kannattaa tutustua alueen muutamaan persoonalliseen puutarhaan:

Pala maata ja taivasta -tapahtuma on auki 5.-6.8.

https://www.facebook.com/Pala-maata-ja-taivasta-kukkia-taidetta-avoimet-puutarhat-tapahtuma-1594177554151227/?ref=page_internal&hc_ref=PAGES_TIMELINE&fref=nf

Valeunikoista kukassa vain tämä perustapaus.
Akileijoja oli 2.7. kukassa melkoiset määrät.

PARHAAT PÄIVÄMME KULUVAT PIHALLA

Kirjoitan puutarhanhoidosta ja sen ylenpalttisuudesta. Jos mielit antautua kasvun ihmeille ja kipinöinnille, olet oikeilla sivuilla. Toinen sivustoni (www.marimoro.fi) keskittyy kirjailijan töihin ja kirjoihin. Jos olet kiinnostanut luovan kirjoittamisen verkkokurssista tai arvostelupalvelu, piipahda siellä.

Kirjatilaukset voi tehdä Puutarhakirjat-sivulla.

Mörönperän puutarhan ja saippuoiden yhteisen Facebook-sivun löydät täältä. Tykkäämällä sivusta saat tiedon uusista blogikirjoituksista uutisvirtaasi!

UUSIMMAT KIRJOITUKSET

Julkaistu: 16.11.2018
Julkaistu: 09.11.2018
Julkaistu: 04.11.2018
Julkaistu: 19.10.2018
Julkaistu: 30.09.2018
Julkaistu: 31.08.2018
Julkaistu: 16.08.2018
Julkaistu: 01.08.2018
Julkaistu: 25.07.2018
Julkaistu: 08.07.2018

OTA YHTEYTTÄ

paljonko on 2 kertaa 3

KUKASSA NYT

AJANKOHTAISTA

VAPAASTI VERSOO TAAS

  ARVOISAT LUKIJAT! 

 

                     

 

 

 

 

 

Tilaa Kukkanuottasilla pukinkonttiin.

Hinta 22 e (+ postikulut) 

Saat messevän siemenyllärin mukaan. (5 erilaista.)

Huom! Postin Helposti-palvelu tarvitsee myös puhelinnumerosi.

 

 

 

  


 

  

 

 

Kukkasuutarin sielu -kirjaa on tilattavissa myös.

Ota yhteyttä -lomakkeella 

18 € (+ postitus).

(Tai mistä tahansa kirjakaupasta, tosin hinta on siellä noin 38 euroa.)

 

Jos tilaat Kukkanuottasilla-kirjan ja Kukkasuutarin sielun, saat 

ne yhteishintaan 37 € (sis. postituksen. Ja mukaan tietysti siemenylläreitä!) Muista liittää mukaan puhelinnumerosi.

 

 

  

              

             

      

    Lujaa laatua taimilavan takaa! 

 

 

      

 

 

 

Kukkasuutari ei voi luomakunnalta kuulemalleen 

kutsumukselle mitään,

eikä sen puolen haluakaan. 

 

 

      

 

 

Hän on sielukas sekoitus arktista vetokoiraa,

sirkustaiteilijaa, uppokeijua,

kellarikemistiä,

kirjoittajaa,

sopimussotilasta

ja kasvikuiskaajaa. 

 

 

 

 

                                   Sesonki on aina päällä.

                                     Sitä saa, mikä itää. 




PUHDASTA ASIAA PUKINKONTTIIN!

Jouluksi on tarjolla viiden saippuan satsi (manteli, suola, kehäkukka, laventeli, naturel)

hintaan 25 €. (+ postikulut)

(ks. tilauslomake) 





 

 

* * *

 

ILMOITUS JOULUMYYJÄISISTÄ

Saippuaa ja kirjoja Mikkelin Naisten messuilla 24.11. klo 10.00-14.00.

(Etelä-Savon ammattiopisto, Otavankatu 4


* * *


LUENTO VIHERLANDIASSA 25.11. (Jyväskylä)

alkaen klo 13.00.

- Vyöhykettä venyttämässä eli kouhotuksia Kanadasta (kuvavetoisia tarinoita)

Tarjolla uutta kirjaa (kahtakin) signeerauksella ja siemenylläreitä.

 

 

 


  

© Copyright 2011-2018 - Mari Mörö || Web-nikkarointi: Verkkoverstas